Leonie Swann: Murha laitumella (29.8.2012)

Murha laitumella houkutteli yhdeksän luotaajaa puimaan teosta, tosin muutama oli jättänyt kirjan joko kokonaan lukematta tai kuuntelun kesken.  Alun perin kirja valittiin dekkarina kepeäksi kesälukemiseksi. Ajatus siitä, että lampaat yrittävät ymmärtää ihmisten maailmaa oli hyvä, mutta idea ei ihan kantanut loppuun asti. Kiinnostavaa kirjassa oli lampaiden näkökulma ja tapa ajatella. Paikka paikoin kirja onnistui huvittamaan oivallisilla huomioilla ihmisistä. 

Dekkarille ehkä tyypillisiä harhauttavia ja käsittelemättä jääneitä hämäysvihjeitä olisi kuitenkin voinut karsia ja tiivistää tarinaa turhan märehtimisen sijaan. Lisäksi runsas määrä niin lampaita ja kohta myös ihmisiä vaikeutti tarinan alkuun pääsemistä ja hankaloitti varsinkin kirjan kuuntelua. Mietimme myös kirjan epädekkarimaista loppuratkaisua, joka yllätti kyllä osan lukijoista, ja tuotti pienen pettymyksen.  Murha olikin itsemurha ja vähän masentava loppu kepeälle lammastarinalle, joka ei sitten ollutkaan niin kepeä.  Avoimeksi jäi monta yksityiskohtaa ja muun muassa kysymys siitä kuka murhasi ”Kärppä” McCarthyn. Melmoth -lampaan sisäisen äänen synkähköt viisauksien ”joskus yksinolosta on hyötyä” alkuperä jäi sekin vähän epäselväksi. Ehkä Leonie Swannin toinen teos on jatko-osa, josta selviää kesken jääneet villalanganpätkät.

   

Melko nopeasti kirjan teemat oli käsitelty ja keskustelu kääntyi muun muassa kirjan lampaiden huumekokeiluista nuorison huumeongelmien ja muiden toilailujen käsittelyyn koulussa. Puhuimme myös luotaajien kymmenvuotisjuhlista. Päätettiin, että ne pidetään 14. tai 15.9. Mukaan keskustelemaan saadaan kirjailija Inka Nousiainen ja luettavaksi teokseksi valittiinkin Inkan itse ehdottama Arvaa ketä ajattelen. Seuraava luotauskerta on juhlan kunniaksi omakustanteisesti ravintolassa, joksi ehdotettiin mm. Cellaa. 

Sihteröi Riina

Michel Del Castillo: Tanguy, aikamme lapsi (1.8.2012)

Luotaajat tapasivat 1.8.2012 puun alla Kumpulan siirtolapuutarhan lähellä. Paikalla meitä oli seitsemän ja lisäksi myös lapsivahvistus. Keskustelimme Michel Del Castillon teoksesta Tanguy, aikamme lapsi (ilmestynyt ranskaksi vuonna 1957 ja Katri Ingman-Palolan suomentamana vuonna 1959). Keskustelimme aluksi, kenelle teosta voisi suositella. Ajattelimme, että kirja sopisi peruskoulun 9.-luokkalaisille tai mahdollisesti lukiolaisille. Keskustelua herätti myös, voiko sanoa pitävänsä lukemastaan aiheen rankkuuden vuoksi. Pohdimme myös sitä, miten omakohtainen teos on.

Kirjassa seurataan nuoren Tanguy-pojan kehitystä viisivuotiaasta kaksikymmentäkaksivuotiaaksi. Tanguyn vanhemmat ovat eronneet. Hänen elämänsä ei ole muutenkaan helppoa: eräänä päivänä hän joutuu lähtemään äitinsä kanssa pakoon Espanjasta Ranskaan, koska tämä on poliittisesti aktiivinen ja valtaa pitävät oikeistolaiset. Sattumusten kautta he joutuvat Ranskassa vankileirille, vapauduttuaan sieltä he haluavat yrittää pois maasta. Äiti lähtee edeltä Espanjaan, siten heidän tiensä eroavat. Tanguy joutuu keskitysleirille, jossa hänen opastajanaan ja henkisenä auttajanaan toimii Günther.

Keskitysleiriltä pääsyn jälkeen kirjassa kuvataan Tanguyn etsintää (aluksi isoäidin), kahta erilaista koulukokemusta, rankkaa työntekoa (jotta hän pääsisi Ranskaan). Kirjan loppupuolella Tanguy tapaa isänsä. Hän pettyy huomatessaan, kuinka suuresti heidän näkemyksensä elämästä eroavat toisistaan. Tanguyn tapaaminen uudelleen äitinsä kanssa ei ole myöskään onnistunut. ”Tanguy ei uskonut kahteen leiriin jakautuneeseen maailmaan. Hän ei halunnut vihaa.” Kirjan lopussa Tanguy on omillaan, tietynlainen toiveikkuus kuultaa: ”Ehkäpä hän suorastaan pitää elämää kauniina?”. Pidimme kirjan teemoja ajankohtaisina ja ajatuksia herättävinä nykyisessäkin maailmantilanteessa.

Seuraavan kerran tapaamme 29.8.Riinan luona.

Keskustelun kirjasi Jani