Aila Meriluoto: Lasimaalauksen läpi ja Vaarallista kokea (11.10.2013)

Jatkoimme Meriluoto-teemassa kahden runoilija-kirjailijan päiväkirjan ja siinä sivussa toiseen päiväkirjaan nivoutuvan Lasimaalaus-runokokoelman merkeissä Helminkadulla. Paikalla oli kuusi luotaajaa, ja keskustelua virisi viinin virratessa myös monesta muusta melko lailla intiimistäkin asiasta kuin Meriluodon paljastuksista tai vihjauksista. :D

Pohdimme muun muassa sitä, olivatko Lasimaalauksen läpi -päiväkirjaan nivotut runot aivan tarpeen. Ei ehkä ollutkaan kiinnostavinta se, miten runot ja päiväkirja linkittyivät eikä runoille välttämättä kaivannut taustoitusta. Kaikki eivät toki olleetkaan lukeneet runoja päiväkirjan yhteydessä, sillä pokkariversiosta ne puuttuivat kokonaan. 

Keskustelimme huomattavan paljon runoilija-kirjailijan persoonasta. Meriluoto tuntui päiväkirjoissaan olevan rehellisen oloinen ja itsevarma runoudestaan. Ihailimme hänen positiivista ja kevyttä elämänasennettaan. Esimerkiksi hän ei liiemmilti rääpinyt entistä puolisoaan, lastensa isää Lauri Viitaa, vaikka syytä ehkä olisi ollut. Toisaalta hän vaikutti hauraalta ja ehkä epävarmaltakin persoonalta. 

Joku tuntui viehättyneen kovastikin Meriluodon ajatuksista, ja kaikki mielestäni tuntuivat pitäneen lukemastaan tekstistä – ja runoista. Totesimme monen kestäneen aikaan ja nautimme niiden kauniista runokuvista ja perinteisestä soinnullisuudesta. Löysimme muutamia hienoja kohtia myös päiväkirjoista, ja luimme tietysti runoja ääneen. Vertasimme hiukan näitä aiemmin kirjoitettuja teoksia viime kerralla lukemaamme Mekko meni taululle -muisteloihin, jotka Meriluoto oli kirjoittanut muita teoksia jonkin verran myöhemmin. Mekko meni taululle on melko tiivis, pelkistetty kokonaisuus, kun taas päiväkirjat sekavampia ja toistoa sisältäviä, vaikka niitäkin oli karsittu alkuperäisistään huomattavasti.

Pohdimme myös sitä, kuinka paljon runoilijuus näkyi päiväkirjojen tyylissä ja tekstin käsittelyssä. Taisimme osin ainakin päätyä siihen, että Meriluoto oli taitava kirjoittamaan objektiivisesti: hän pystyi näkemään asioissa useampia puolia kuin omansa. Katkeruus ei tuntunut vaivaavan. 

Seuraavaksi kokoonnumme Kirjamessuilla perjantaina 25.10. Kjell Westön Kangastus 38:n parissa.

Meriluotoa luotaamassa

Aila Meriluoto: Mekko meni taululle (19.8.2013)

Luotasimme Aila Meriluodon Mekko meni taululle -omaelämänkerran eräänä elokuisena maanantaina Pauliinan luona. Paikalla olivat Jani, Riina, Katriina, Pauliina ja Mirkka. Meriluodon omintakeinen tyyli herätti seurueessamme mielipiteitä. Arvostimme rehellistä tapaa kertoa myös
ikävistä tunteista.

Meriluodon tyyli, joka hyppää asiasta toiseen luodakseen uusia merkityksiä toimii runoudessa, mutta kertovassa kirjallisuudesta se saattaa häiritä keskittymistä. Monet asiat jäivät kesken. "Se onkin sitten toinen tarina!" toteaa kirjailija, mutta ei koskaan palaa asiaan. Siitä huolimatta tai siitä johtuen jatkamme Meriluodon luotaamista (meriluotaamista?) lukien seuraavaan tapaamiseen Lasimaalauksen läpi ja Vaarallista kokea. Ehkä sieltä saamme vastauksia kesken jääneisiin tarinoihin.

Alun lauserakenne ja lakonisen toteava tapa kirjoittaa ihmetytti, mutta se sai selityksensä myöhemmin kirjassa: Ailalla ei ollut niin pienenä vielä nimiä tunteille, joten hän ei niitä varhaislapsuuden muistoihin myöskään jälkikäteen kirjoittanut. Tunteidet tulivat elämässä – ja kirjassa – vasta myöhemmin.

Meriluoto tuntui ottavan raskaasti osan lapsuuden tapahtumista. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitkä lapsuuden tapahtumista olivat hänen mielestään oikeasti traumaattisia ja mitkä vain muistoja toisten joukossa. Mitkä kokemukset olivat tarpeellisia kirjailijaksi tulemiselle?

Mekko meni taululle antaa myös kuvan keskiluokkaisen perheen sotakokemuksista kotirintamalla ja on jo yksinään erilaisena sotakuvauksena ansiokas. Kaikki kotirintaman ponnistuksiin osallistuneet eivät olleet köyhiä eivätkä myöskään eliittiä. Oli mukava lukea tavallisen perheen tavallinen kotirintamakokemus.

Ihailimme myös joitain Meriluodon elämän viisauksia, kuten sitä että kaikki ystävät eivät kulje rinnallamme kehdosta hautaan, vaan joistain pitää luopua tietyn elämänvaiheen päätyttyä. "Se oli sitten lapsuuden loppu", hän toteaa nähdessään lapsuuden ystävän tanssivan toisessa seurueessa vappuna, eikä mene puhumaan hänelle.

Seuraavaksi siis Lasimaalauksen läpi ja Vaarallista kokea, perjantaitapaaminen 11.10. Pauliinan luona.

Yann Martel: Piin elämä (12.3.2013)

Luotaajat katsoivat tiistaina Piin elämän (ohj. Ang Lee) ja sen jälkeen istahtivat analysoimaan elokuvaa ja sen pohjana ollutta Yann Martelin samannimistä kirjaa. Kahdeksasta luotaajasta reilu puolet oli lukenut kirjan ja heidän mielestään kirja on elokuvaa parempi. Elokuvaversioon on lisätty kliseitä (ensirakkausdraamaa) ja yksinkertaistettu syvällisiä pohdintoja latistaen samalla kokonaisuutta. Eri uskontojen vertailu jää melko pinnalliselle tasolle. Ehkä katsojan onneksi kirjan brutaaleimmat ihmissyöntikohdat on elokuvasta jätetty pois. 

3D:nä Piin elämä on kuitenkin visuaalisesti varsin kaunista katsottavaa, vaikka merellä ajalehtiminen ja elämästä kamppailu yhdessä tiikeri Richard Parkerin kanssa monia hiukan pitkästyttikin elokuvissa. Kirjassa samainen matkalla olemisen kuvaus pohdintoineen on melkein parasta antia. 

Keskusteluissamme elokuvaelämyksen jälkeen puhuimme kirjan uskonnollisuudesta. Kirjaa voi lukea monella tavalla, vetävänä seikkailutarinana tai uskontofilosofisena pohdintana. Seikkailutarinaa kuitenkin hiukan latistaa pitkä esipuhe, missä lukijaa yritetään vakuuttaa paitsi kirjailijan kyvyistä myös kirjan tarinan aidosta löytymisestä. Esipuheessa myös paljastetaan kirjan onnellinen loppu, mikä vei osan lukujännityksestä. Elokuvassa esipuheen muistelu jatkuu takaumallisena kerrontatapana läpi elokuvan. 

Piin elämä tuo esiin niin hindulaisuuden, islamin kuin kristinuskon monia yhteisä elementtejä ja tarinoiden samankaltaisuuden - ja lopulta kirja itsekin antaa kaksi vaihtoehtoista tarinaa, joissa hahmot  ja juoni ovat molemmissa samat. Lukija - ja myös elokuvan katsoja - haastetaan valitsemaan, mitä uskoa. 

Seuraavaksi luodatattavana on Nawal El Saadawi: Nainen nollapisteessä 15.4. klo 18. Tavataan Riinan luona. 

Kirjasi muistiin Riina 

Jayne Anne Phillips: Mustat kuviot (30.1.2013)

Kokoontumispaikkanamme oli uutukainen kahvila The Exhibitionists Museokadulla ja teekupposen äärellä istuivat Laura, Riina, Mirkka ja Jenni.

Jayne Anne Phillipsin teosta Mustat kuviot arvioi kirjan takakannessa Uusi Suomen Keijo Kettunen seuraavin sanoin: "Karmaisevan mustaa, mutta myös kaunista ja taitavaa kirjallisuutta". Toteamus tiivistää hyvin myös luotaajien kokemukset työn alla olleesta kirjasta. Kun novellien teemat koskivat usein hyväksikäyttöä, narkomaaneja, alkoholisteja ja muuten tunteiden solmukohdissa olevista ihmisistä, ei kirja todellakaan ollut sisältönsä puolesta helppo- tai nopealukuinen. Allekirjoittanut ei hetkittäin pystynyt erittelemään johtuiko fyysinen paha olo bussissa lukemisesta vai kirjan sisällöstä. Alun karmivuuden jälkeen kirjaa luki hieman varuillaan, peläten mitä kamalaa seuraavaksi tapahtuu ja välillä huojentuen, mikäli novellien henkilöiden kohtalot eivät olleetkaan kaikkien surullisimpia.

Kaikesta huolimatta teos oli jollain tavalla vangitseva hirveyksistään huolimatta ja kiitosta sai kirjailijan taito vaihtaa kertojaääntä. Muutamia novelleja meidän tekisi mieli lukea uudestaan ja pohdimme myös niiden soveltuvuutta lyhytelokuviksi. Novelleista löysimme myös lohdullisuutta. Kukaan ei ole paha pahuuttaan, vaan usein löytyy jokin tausta ja syy ihmisen menneisyydessä. 

Törmäsimme kirjassa myös pieneen painovirheeseen. Meissä kummastusta herättänyt novellin Onnellinen kohta: "Hän nukkui yönsä yksin, alastoman papin kieli suloisessa ruumiissaan." oli Lauran englanninkielisessä teoksessa muotoa:  "She slept alone at night, soul of a naked priest in her sweet body." Se tuntui istuvan paremmin lyhyen novellin tarinaan, jossa naisella on täydellinen mies, jota rakastaa, mutta hän ei kumminkaan sitä tee.

Valitsimme ensi tapaamiselle luettavaksi Yann Martelin Piin elämän. Nähdään seuraavan kerran 12.3. ja mennään yhdessä katsomaan kirjan pohjalta tehty elokuva. Voimme leffan jälkeen kokoontua lasilliselle ruotimaan sekä kirjallista että filmatisoitua versiota Piin elämästä. 

terveisin Jenni

Marko Hautala: Itsevalaisevat (19.12.2012)

Luotaajien pikkujoululuotauskirjaksi osui Marko Hautalan Itsevalaisevat. Joulutorttujen lomassa Riina, Pauliina ja Jani päätyivät pitämään kirjaa ihan ookoona ja suosittelevat sitä erityisesti yläkoulu- ja lukiolaisille. He pystynevät samaistumaan kirjan nuorten ulkopuolisuuden, erilaisuuden sekä lasten ja aikuisten maailmojen kohtaamisten ristiriitoihin. Kirjan nopealukuisuudesta kertoo sekin, että kaikki olivat lukeneet koko teoksen. 

Hautala onnistui aidon tuntuisesti nuoren Iiriksen päiväkirjamerkintöjen yhdyssanavirheissä, mutta muuten henkilöt jäivät ohuiksi ja tarinan kaarta olisi voinut jämäköittää. Elokuvamainen hypähtely voimakkaista visuaalisista kuvista toisiin vaikeuttivat aikajakson hahmotusta ja karsivat hiukan tarinan uskottavuutta. Kalavertaukset tuntuivat menevän sekaisin. Osuvat päälukujen nimet selkeyttivät kuitenkin kirjan rakennetta. Mietimme myös mahtaako nuori 15-vuotias poika todella ajatella lintujen laulua ja lehtien värinää.

Nuoren maailmasta Hautala onnistuu hyvin tavoittamaan sosiaalisten tilanteiden paineet ajautua tekemään jotain, mitä oikeastaan ei haluaisi tehdä. Vaikka Iiriksen tarina jäi auki jäi kirjasta kuitenkin ajatus positiivisena ihmisen kyky selviytyä.

Seuraavaksi luotauskirjaksi emme valinneet jakamistamme joululahjakirjoista vaan kirjan valitsi meille Helsingin sanomien Klassikkoautomaatti, toisella yrittämällä. Eli keskiviikkona 30.1.2013 on luodattavana kirjana Jayne Anne Phillips: Mustat kuviot.