Esipuhetta kehuttiin ja joku totesikin, että olisi voinut lukea esipuhetta koko kirjan verran. Myös lopun kirjailijaluettelo sai kehuja ja hyvä kehitys on myös seuraavaan painokseen tuleva runoluettelo alkuun.
Luotaustekniikaksi valikoitui aiheesta poukkoilevan yleiskierroksen jälkeen muutamien suosikkirunojen lukeminen ja niiden analyysi. Kokoelman nimi tulee Jean-Joseph Rabearivelon runosta sivulta 145. Se jätettiin tällä kertaa lukematta ja keskityimme aiemmin lukemattomiin runoihin.
Aluksi luin pitkän ja kirjan ainoan somalian kielestä käännetyn runon Kirjoitettiinko rakkaus verellä (Maxamed Ibraahim Warsame ”Hadraawi” s.116). Katriina kertoi meille sen sisältävän somalialaiselle (usein puhutulle) runoudelle tyypillisen loppuosan, jossa annetaan joku moraalinen ohje. Kauhistelimme hiukan runon kielikuvien hurjuutta. Länsimaiselle lukijalle hiukan yllättävää oli myös rakkausrunon viittaus yhteisöön, kun täällä kahden välisen rakkauden vaikutuksia sukuihin tai yhteisöön ei ole tapana ainakaan korostaa.
Keskustelimme myös runosta Ovi (s. 204) yhteiskunnallisten runojen osiosta Järisevä maa, järkkymätön toivo. ”Ovi ei päätä puolestasi. Se on vain ovi.” Runon ovi viittaa maasta lähtemiseen ja pohdiskelee lähtemisen ja jäämisen ongelmia. Kenialainen runoilija Alamin Mazrui onkin itse päättänyt lähteä Yhdysvaltoihin.
Yhdeksi kokoelman suosikkirunoilijaksi nousi eteläafrikkalainen Ingrid de Kok. Hänen runonsa Isä ei näyttänyt meille (s.283) luettiin ääneen. Rytmiä ja toistoa on José Craveirinhan runossa Tahdon olla rumpu (s.266). Hiukan monimutkaisempi, jotenkin karun kiihkeä rytmi syntyy sekin toistosta Mongane Wallu Seroten runossa Ofay-näkijä katsoo menneisyyteen (s.239). Katherine Getaon runo Nainen (s.81) luettiin myös ääneen ja sen myötä Riinakin tajusi kuinka Se =vesi (=lapsi) huutaa ja huutaa ja haluaa päätä pahkaa mereen äidin ollessa hiljainen ja äänetön kuin uni.
Seuraavaksi kirjaksi valitsimme Carol Shields: Ellei. Alustavasti sitä luodattaisiin tiistaina 15.12. klo 17 Kalasatamassa.
