Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (28.11.2004)

 

29.12.2004 - 23:25

Huikan myöhässä tämä taitaa tulla. Olen jo ehtinyt unohtaa, mitä oikein
oltiin puhuttu, mutta enköhän saa kirjoitettua ainakin jotain...

Luotaajat tapasivat 28.11 Miran luona. Paikalla olivat Riitta, Jenni,
Harri, Pauliina, Mira ja Tintti. Luettava kirja oli Muumilaakson marraskuu,
joka on muumikirjaksi sillä tavalla poikkeuksellinen, että se ei kerro itse
muumiperheestä. Muumiperhe on matkalla ja taloon ovat muuttaneet Hemuli,
Vilijonkka, Tuhto-homssu, Ruttuvaari ja Mymmeli. Myös Nuuskamuikkunen on
kääntynyt takaisin matkaltaan etsimään kadonneita säveliä. Poikkeuksellista
on myös alakuloisuus. Ehkäpä erilaisuus selittyy sillä, että Muumilaakson
marraskuu on Tove Janssonin viimeinen muumikirja. Hahmot edustavat eri
ihmistyyppejä kärjistettyinä. Tyypit ovat kuitenkin kovin yksipuolisia,
koska niillä ei näytä olevan muuta kuin ongelmansa: Ruttuvaarilla
yksinäisyys, homssulla äidin kaipuu, Vilijonkan neuroottisuus ja Hemuli
yritti leikkiä Muumipappaa. Muumiperhettä ei tuntenut kunnolla muut kuin
Mymmeli ja Nuuskamuikkunen, jotka olivat tavallaan eri sarjaa kuin muut
hahmot. Loput otuksista olivat tulleet etsimään apua ongelmiinsa
Muumilaaksosta, koska ajattelivat, että siellä on aina kaikki hyvin. Niille
perhe kasvoi niin ihanaksi ja ihmeelliseksi, että alkoi jo olla ahdistava.
Nuuskamuikkunen auttoi hienovaraisesti ainakin Vilijonkkaa ja Hemulia
antamalla niiden itse oivaltaa ratkaisut ongelmiinsa. Päättelimme
nimittäin, että Nuuskamuikkunen oli tahallaan jättänyt huuliharpun
Vilijonkan löydettäväksi ja heti seuraavana aamuna Vilijonkka
oli "parantunut". Homssu taas tajusi itse viime hetkellä ennen muumiperheen
paluuta, että Muumimammakin saa olla huonolla tuulella. Ruttuvaarissa emme
löytäneet muutosta. Puhuimme myös siitä, miten toisten pitää lähteä ja
toisten jäädä. Synkästä aiheesta huolimatta kirjan kuvat piristivät, jopa
naurattivat.

Seuraavan kerran kirja on Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja
liftareille. Seuraava tapaaminen on sunnuntaina 30.1. klo. 16.

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä (31.10.2004)

 
08.11.2004 - 23:21

Kokoonnuimme 31.10 meille (siis Harrin luo) keskustelemaan kirjasta Hiiriä ja ihmisiä katsoimme myös kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Läsnä olivat allekirjoittanut, Mira, Tintti, Riina, Pauliina, Laura ja uutena jäsenenä Riitta

Kokonaisuutena kirja oli suhteellisen lyhyt ja keskustelua herätti jo ennakkoon se miten näin lyhyen kirjan elokuvasointi mahtaa onnistua. Todettiin myös että kirjanpohjalta tehty näytelmä pyörii yhä
Kansallisteatterissa Lennien roolissa Esko Salminen (käykäähän katsomassa). Kirjan sisällöstä kävimme mielnkiintoista keskustelua koskien lähinnä ystävyyden ja haaveiden merkityksestä. Se, että Lennie antoi mahdollisuuden muillekin kirjan päähenkilöille mahdollisuuden sanoa haaveensa ääneen oli
ainoita toiveikkaita ja positiivisa asioita joita kirja sisälsi.

Ylaisluonteeltaa kirjan sisältö oli siis varsin synkkä mutta se kuvasi varsin realistisesti 1930-luvun yhteiskunnan tilannetta Yhdysvalloissa. Keskustelua herätti myös se miten sitoutuneita George ja Lennie olivat toisiinsa ja toistaalta miten irrallisia he olivat muusta yhteiskunnasta. Verrattuna nyky-yhteiskuntaan jossa usein nuorisolla on vaikeuksia löytää paikkansa yhteiskunnassa. No kysee,ssä on varmasti hieman eri näkökulmat mutta jokatapauksessa Lennien ja Georgen ystävyys on kadehdittavaa.
Iltamme edetessä Riina luki kirjan sivulta 102 luvun jossa Crooks tapaa hempukkanaisen. Tämä herätti heskustelua rotuerottelusta sekä naisen asemasta romaanissa. Aiheista ei kuitenkaan keskusltu kovin syvällisesti ja todettiinkin etteivät kyseiset aiheet olleet oleellisia romaanin sisällössä (vaikka tärkeitä asioita ovatkin)

Keskustelun päätyttyä söimme hiukan, ja sitten katsoimme elokuvan. Elokuvan jälkeen totesimme että juoni oli siirretty varsin tarkasti valkokankaalle, mutta yleisilme oli paljon positiivisempi kuin kirjassa.
Ainoan naisen eli jo edellämainitun hempukkanaisen roolia oli pyritty syventämään ja jollain tavoin Georgen rooli oli poikkeava elokuvassa. Kokonaisuutena elokuva ei yltänyt samalle tasolle kuin kirja, sillä sen anti jäi joillain tavoin yksipuoliseksi kuvaukseksi kauniista ja yksinkertaisesta elämästä 1930-luvun yhdysvaltain maaseudulla.

SEURAAVALLA KERRALLA:
Luettavaksi kirjaksi äänesimme Tove Janssonin Muumilaaksin marraskuu. Tapaamme Miran luona sunnuntaina 28.11 kello 16.00. Yhteislähtö rautatieaseman eestä kello 15.45.

Ensikerralla Mira toimii sihteerinä ja Tintti ehdottaa kirjaa.
Kaikki mukaan keskustelmaan Muumien suhteesta marraskuuhun!!!

Terveisin sihteerinne
--
Elintarvike-ekonomian opiskelija
Harri Harjula

Erlend Loe: L (28.9.2004)

 
13.10.2004 - 23:20

Sunnuntaina kokoonnuimme Tintin luona vähän pienemmällä porukalla. Erlend
Loen kirjasta L keskustelivat Tintti, Harri, Mira ja Riina. Kaikki olimme
lukeneet kirjan, Mira jopa 1,5 kertaa ja hauskasta kirjasta riitti
jutusteltavaa. Niiden mukaan, jotka aiemminkin olivat Loen, tai
tuttavallisemmin Erlendin, teoksia lukeneet, tyyli oli sama ja menetti
vähän tehoaan useamman kirjan lukemisen jälkeen. Kaikkien mielestä kirja
oli kuitenkin hauska, vaikka loppua kohden vähän vakavoituikin tai
lässähti.

Kirjan teoriat ja itse tutkimusmatka johtivat meidät pohdiskelemaan faktan
ja fiktion eroa kaunokirjallisessa romaanissa. Romaanissa tärkeää on hyvä
tarina ja se uskoo ken tahtoo. Erlend, eli kirjoittaja, ainakin teeskenteli
onnistuneesti olevansa tosissaan.

Tutkimusretkelle osallistuneet saivat meiltä moitteita liian helposta
luovuttamisesta vaikeuksien kohdatessa. Monetkaan retkelle osallistuneista
eivät tuntuneet saavan mitään aikaiseksi ja unelmat olivat vähän liian
mahtipontisia. Ainoa maanläheinen henkilö oli kokki. Kirjan
yhteiskuntakokeilut toivat Luotaajien keskusteluun nyky-yhteiskunnan
julkisuuden tavoittelun ja lyhytjänteisyyden. Todellisen teorian luominen
vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä ja se tuntui kirjan henkilöille olevan
hyvin vaikeaa.

Seuraavan kerran kirjaksi valitsimme Harrin elokuva aiheisista ehdotuksista
John Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä. Ensi kerralla toteutamme pitkään
vireillä olleen elokuva- Luotaajat, eli katsomme saman nimisen elokuvan.
Harri hankkii ko. dvd:n.

Sunnuntaina 31.10 klo 16 tavataan. Yhteislähtö Kampin metroasemalta klo 15.45. Ensi kerralla Mira
ehdottaa kirjaa ja Harri toimii sihteerinä, koska käsittelyssä on Harrin
ehdottama kirja. Hiiriä ja ihmisiä on taas lyhyt kirja ja aikaakin on nyt
runsaasti kirjan lukaisemiseen, joten toivottavasti nähdään runsaslukuisena
31.10 Harrin luona! Käytännön järjestelyjen takia olisi hyvä, jos vähän
pidettäisiin yhteyttä ja ilmoiteltaisiin etukäteen kuka on tulossa.

Luotaamisiin!
Riina

Anthony de Mello: Havahtuminen (31.8.2004)

 
01.10.2004 - 23:20

Kokoonnuimme Pamin luona Merihaassa 31.8. aiheenamme Anthony de Mellon Havahtuminen. Vaikka kaikki eivät olleetkaan lukeneet kirjaa, kuten esimerkiksi allekirjoittanut, aiheesta sukeutui varsin kiintoisa keskustelu. Paikalla olivat Pauliina, Katriina, Mirkka, Riina, Mira, uusi jäsen Harri sekä minä.

Havahtuminen oli eittämättä herättänyt ihmiset miettimään omia asenteitaan ja elämäänsä. Muiden miellyttämistä ja itsekkyyttä pohdittiin paljon. Puhuttiin myös siitä, kuinka kirjan mukaan on mahdollista olla onnellinen, vaikka hermot olisivatkin kireällä; stressi voi ise asiassa olla hyväkin
asia. Kirja oli mielenkiintoinen kaikkien mielestä, mutta paljon kritiikkiäkin esitettiin, teos jopa ärsytti monia. Teoksen rakenne oli sekava, johtuen ehkä siitäkin että kirja oli koostettu pääasiassa de Mellon
pitämistä puheista. De Mellon ajatukset olivat tuttuja useista uskonnoista ja peruspsykologisia "oivalluksia" hän viljeli myöskin. Pienet vitsit ja anekdootit kevensivät tekstiä, vaikka tuntuivatkin välillä tarpeettomalta täytteeltä. Kirjan perimmäinen sanoma oli joka tapauksessa tiivistettävissä
yhteen lauseeseen, jota kaikki Luotaajat voivat elämässään noudattaa tai olla noudattamatta: "Minä olen pöljä ja sinä olet pöljä, joten mitä välii". :)

Seuraavaksi kokoonnumme 26.9. sunnuntaina kello 17.00. Luettavaksi kirjaksi valitsimme Erlend Loen L:n. Pam toimii sihteerinä ja Harrin ehdotuksista äänestetään seuraava kirja. Minä yritän väsätä jotain syötäväksi kelpaavaa, mikä on siis suhteellisen haastava tehtävä minulle.

Tulkaa sankoin joukoin!
Tintti

Sakari Katajamäki tutkijavieraana & Lauri Viita: Kukunor (9.8.2004)

 
11.08.2004 - 23:15

Kokoonnuimme maanantaina 9.8. Riinan luona aiheenamme Lauri Viidan runosatu Kukunor. Paikalla oli kahdeksan Luotaajaa (Anja, Pauliina, Mirkka, Mira, Riina, minä sekä uudet jäsenet Jenni ja Teresa) ja alustajana kirjallisuudentutkija Sakari Katajamäki Helsingin yliopistosta. Johdantona teemaan kuuntelimme Viidan Onni-sikermän. Runonippu ilmestyi alunperin heti Viidan kuoleman jälkeen ja on runoilijan tunnetuin. Sakari esitteli lyhyesti Viidan elämää, kiinnostuneet voivat etsiä lisätietoja esimerkiksi Yrjö Varpion ja Aila Meriluodon kirjoittamista elämäkerroista. Kukunor oli aikanaan paljon keskustelua herättänyt teos. Ensimmäinen Viidan runoteoksista, Betonimylläri, oli ollut paljon perinteisempi, joten kriitikot olivat hiukan ihmeissään. Kukunoria pidettiin todella vaikeana teoksena. Myös Luotaajat olivat olleet hiukan solmussa assosiaatiosta toiseen salamannopeasti siirtyvät kielen ja monimutkaisen uni–valve -tasoisuuden kanssa. Toisaalta teoksen leikillistä kieltä ja aihetta pidettiin mukaansatempaavana. Lukijoita oli ilahduttanut erityisesti nerokas äänteellisyys, esim. puheen yhtäkkinen muuttuminen tuutulauluksi. Osa piti teosta valoisana, osa synkkänä – totesimme, että ahdistavaan mielikuvaan oli todennäköisesti vaikuttanut ulkokirjalliset tekijät eli käsitys Viidasta, erityisesti hänen skitsofreniastaan. Kukunorissa on paljon vaikutteita nonsense-kirjallisuudesta, jolle on tyypillistä yhtäaikainen rankkuus ja kepeys. Tavoitteena ei ole hakea vastauksia, vaan heittää kysymyksiä.

Lisälukemisena olleessa esseessä Sakari analysoi Kukunorin kielen autonomista asemaa. Kukunor pohtii kielen sopimuksenvaraisuutta, toisaalta tarinan edetessä kieli välillä konkretisoituu – esimerkiksi hyeenan nimi tapetaan. Sakarin avulla saimme teoksesta irti myös esimerkiksi kirjallista parodiaa: Viita parodioi Aale Tynnin ja P. Mustapään runoja, samoin tiedemiehiä.

Pohdintaa herätti teoksen mahdollinen rakkaustarina – onko peikkoserkusten seikkailu luettavissa romanttisena rakkauskertomuksena? Peikothan ovat vain kuusivuotiaita ja lisäksi sukulaisia, mutta toisaalta on kyse peikoniästä. Vihjeitä rakkaustulkinnalle saimme kesken jätetystä rakkaudentunnustuksesta sekä romanttisesta haaveesta yhdistää toisiaan kaipaavat autiomaa ja järvi.

Seuraavaksi päätimme pitää ääneenluku-Luotaajat, jossa luetaan vuorotellen (voi toki vain kuunnellakin) teos Fedja-setä, kissa ja koira. Tilaisuuteen ei tarvitse lukea mitään ennalta eikä lainata kirjaa itselleen.

Mainoksena vielä, että Sakarin toimittama antologia Runosta runoon ilmestyy tulevana syksynä. Teos käsittelee suomalaisen runouden yhteyksiä kansainväliseen runouteen antiikin ajasta nykypäivään. Kiitokset vielä Sakarille asiantuntijapanoksesta sekä kaikille viime kerran osanottajille osallistumisesta.

Antoisia lukuhetkiä!
Katriina

Alice Martin kääntäjävieraana Luotaajissa & Lewis Carroll: Liisa ihmemaassa (9.6.2004)

 
10.06.2004 - 23:14

Luotaajissa eilen...
Paikalla Anjan luona olivat Tarja, Riina, Tintti, Pauliina, Katriina, Anja, Mira ja tietenkin vierailijamme, kääntäjä Alice Martin. Aiheena oli kääntäminen, erityisesti Alicen käännös Lewis Carrollin Liisa ihmemaasta (Alicen seikkailut ihmemaassa) ja muutama runo kirjasta Maailman runosydän.

Alussa kuuntelimme Anjan levyltä Liisaa ihmemaassa viroksi luettuna. Puhuimme mm. siitä, minkä ikäisille kirja on suunnattu - onhan tarinasta keksitty monenmoisia villejä tulkintoja. Alice itse piti kirjaa lastenkirjana, vaikka olikin kääntäessä säilyttänyt viktoriaanisen koukeroisia lauseita, jotka ovat hankalia aivan pienille lapsille. Meille selvisi myös, että Liisa ihmemaassa oli ilmestyessään ollut suorastaan vallankumouksellinen lastenkirjaksi, koska tarinalla ei ole opetusta. Olikohan tämä ensimmäinen lastenkirja, jossa esiintyy teema "aikuiset on tyhmiä"?  Kirjan Alicen itsevarma ja hiukan pikkuvanha käytös ihastutti, ärsytti ja ihmetytti. Käytöksen syyksi epäilimme viktoriaanista kasvatusta.

Ihmettelimme myös, miten sanaleikit kääntyvät toiselle kielelle. Miten sanaparista whiting/blacking tulee siika/vaaka? Alice oli päättänyt, ettei halua käännökseen viitteitä suomalaiseen kulttuuriin. Siksi irvikissasta ei voinut tulla Hangon kissaa (vaikka se hymyilee kuin hangon keksi) ja tuttu Liisakin oli vaihtunut Aliceksi. Runojen yhteydessä mietittiin mm. kääntäjän vapautta, loppusointujen ja tyylikeinojen säilyttämistä. Runojen kääntämisessä Alicen mielestä tärkeintä on eläytyminen ja runon
ymmärtäminen.

Seuraavasta kerrasta Katriina jo ehtikin lähettää postia.

Tong Su: Punainen lyhty & kiinalaisia rakkausrunoja (16.5.2004)

 
20.05.2004 - 23:07

Luotaajat kohtasivat jälleen sunnuntaina 16.5. Tällä kertaa Sampon luona Lauttasaaressa. Mukana olivat Pauliina, Riina, Mira, Helka, Sampo, Katriina, Tintti ja vierailevana tähtenä Salla. Lähes kaikki olivat lukeneet Tong Sun Punaisen lyhdyn. Lisälukemistona oli Pertti Niemisen kokoamasta ja suomentamasta teoksesta Silkkihiukset muutamia rakkausrunoja, jotka luimme ääneen ja analysoimme lyhyesti. Helposti lähestyttävät runot muodostivat kauniita kuvia, mutta syvempiä merkityksiä pystyimme vain arvailemaan ja aavistamaan. Mitä kangaspuut voisivatkaan symbolisoida?

Mira johdatteli meidät Punaisen lyhdyn aiheeseen lukemalla ensin uutisen jalkavaimoja koskevasta lainsäädännöstä Kiinassa sekä pienen romaaninpätkän miehestä, joka ei vielä 17 vuoden jälkeen saanut eroa ensimmäisestä vaimostaan naidakseen toisen. Punainen lyhty sai arvosanan seitsemän. Kaikki pitävät sen lyhyydestä ja helposta luettavuudesta. Vaikka kirjaa luonnehdittiin mielenkiintoiseksi, kenties sen hitaudesta tai suppeudesta johtuen, Luotaajat eivät suosittele sitä uudelleen luettavaksi. Kirja innosti meitä pohtimaan kiinalaista kulttuuria, joka näkyi kirjassakin mm. meitä kummastuttavina tunteenilmauksina ja paikoin rajuina kohtauksina muuten seesteisessä kerronnassa. Päähenkilön kohtalo sai pohtimaan naisen asemaa muutenkin ja huomasimme, kuinka jalkavaimoja löytyy muualtakin kuin Kiinasta.

Seuraavan kerran Luotaajat kokoontuvat 9.6. Silloin saamme vieraaksemme suomentaja Alice Martinin, joka olikin Miran esittelemien kirjojen teemana. Luettavaksi valitsimme Lewis Carrollin Alicen seikkailut ihmemaassa sekä muutama Alice Martinin suomentama runo, jotka hän toivoo myös luettavan. Runot löytyvät kirjasta Maailman runosydän. Alice tuo paikalle alkuperäiset runot verrattavaksi.

Maya Angelou: Minä nousen aina s. 498-499
James Mcauley: Pietà s. 648
Christina Rossetti: Kaiku s. 659 ja
Laulu s. 661- siitä on kiinnostavaa katsoa myös vanhempaa suomennosta,
jonka voin kaivaa esiin
Shelley: Musiikki s. 660

Ensi kerralla sihteerinä toimii tämän kerrran kirjaehdottaja eli Mira ja uutta kirjaesittelijää ei sovittukaan... Kenenköhän vuoro? Jos joku ei ole vielä ehdottanut kirjoja, mulle meiliä asap. Muuten ehdotan ehdottajaksi Tinttiä. Muistakaa ilmoittaa Anjalle viimeistään 6.6. oletteko tulossa!
Nautinnollisia lukuhetkiä hyvät Luotaajat!

T:Riina

Nuruddin Farah: Elämisen lahja (4.4.2004)

 04.04.2004 - 23:06

Kokoonnuimme juuri minun luonani ja keskustelimme teoksesta Elämisen lahja. Paikalla olivat (tai osa on edelleen:) Tintti, Anja, Mira, Riina ja minä sekä lopuksi myös Pauliina. Teos oli pidetty. Erityisesti pidettiin sen rakkaustarinasta, joka oli yhtä aikaa kaunis ja realistinen, ei siirappinen. Kirjassa olevia uutispätkiä toiset pitivät turhina, mutta suurin osa kuitenkin mielenkiintoisina ja nykyaikaan linkittävinä. Lahjan antamisen teema sai meidät pohtimaan kirjan ulkopuolisiakin kokemuksiamme ja aiheesta lukemiamme analyysejä. Lahjan antamisen kulttuurisidonnaisuus ja systeemien monimutkaisuus oli saanut monet hämilleen lahjanvaihtotilanteissa. Kirjan kritiikki kehitysyhteistyötä kohtaan linkittyy myös lahjateemaan - kehitysyhteystyö kun harvoin on pyyteetöntä, vaikka länsimaalaisina niin saatammekin kuvitella.

Seuraava tapaaminen on sunnuntaina 16.5.Riinan Aasia-aiheisesta teosesittelystä valitsimme luettavaksemme Tong Sun teoksen Punainen lyhty. Teos on pienikokoinen ja siinä on vain 109 sivua, joten nyt ei kellään pitäisi olla ajanpuutteesta kiinni osallistuminen. Kirja kertoo kiinalaismiehen neljästä vaimosta, ja sen pohjalta on tehty suosittu elokuva, jonka myös seuraavalla kerralla ajattelimme katsoa. Jos joku sattuu asumaan ihan videovuokraamon vieressä, voi ilmoittautua mulle, mutta muussa tapauksessa voin käydä hakemassa sen ennalta. Jokainen voisi myös varautua tapaamiseen n. 50 sentin tai euron kolikolla, jotta voidaan jakaa huima kolmen-neljän euron vuokrausmaksu :)

Punainen lyhty -romaanin lisäksi päätimme keskustella muutamasta kiinalaisesta runosta, jotka on poimittu Pertti Niemisen suomennosvalikoimasta Silkkihiukset. Teos oli yhtenä lukuvaihtoehtona ja herätti paljon mielenkiintoa. Jottei jokaisen tarvitsisi hankkia teosta käsiinsä, kirjoitan runot mailini alaosaan.

Olen pyytänyt Luotaajiin yhtä Taiwanissa lapsuutensa asunutta, Kiinan kulttuuria ja kieltä hyvin tuntevaa opiskelukaveriani, joka voi (jos vain pääsee ensi kerralla paikalle) valottaa meitä runojen syvemmistä teemoista ja muutenkin taustoittaa keskustelua ja vastata kysymyksiin.

Huomasin juuri, että unohdimme valita seuraavan kerran kirjanehdottajan, mutta ehdotan että vuorossa olisi nyt Mira, joka ei ole vielä ehdottanut kirjaa, eihän? Kirjanehdottaja siis vastaa myös alun ääneenlukupätkästä: valitsee tuon kerran aiheeseen jollain tavalla johdattelevan tekstin ja lukee sen ääneen. Lisäksi kirjanehdottaja toimii ko. tapaamiskerran sihteerinä ja kirjoittaa tämän tiivistelmän ja infopaketin seuraavasta tapaamisesta. Tarjoiluvastaavanahan toimii uuden käytäntömme mukaan tuvantarjoaja eli ensi kerralla Sampo.
Tapaamisiin,
Katriina

Ne luettavat runot, jotka ovat kaikki Tzu-yeh lauluja:

**

Kun olin sinuun vasta tutustunut,
toivoin jo kahden sydämen yhtyvän -
mistä minä tiesin, ettei siitä valmista synny,
kun sovittaa lankaa rikkonaisiin kangaspuihin.

**
Sen jälkeen kun erosin armaastani,
ei ole kulunut päivää,
                 etten olisi huokaillut.
Korkkipuu kasvaa tiheäksi metsäksi -
miten suru voi kasvaa näin suureksi?
**
Jos istutat lootuksen korkealle mäelle
pääset sen luokse vain takiaislaakson kautta.
Totisesti, yhden kukan takia
saat kahlata vaivojen halki.

**

Eron jälkeen kyynelten virrat yhtyvät.
Ajattelen sinua täynnä surua:
sisukseni ovat silppuna,
maksani hakattu pieniksi paloiksi.

**

Lootuslammen keskellä
on punainen hyvimaja, seiniä vailla.
Kallisarvoisella matolla,
                 jadekoristeisessa vuoteessa
täyttyy syvä rakkautemme.

**

Kuulas kaste pysyy maassa aamusta iltaan,
yön pitkän puhaltaa jäätävä tuuli,
Muistan armastani: hän kaipaa lämmintä ylleen.
Nousevan kuun valossa helskytän kangaspuita.

Hannu Raittila: Canal Grande (22.2.2004)

10.03.2004 - 23:05

Huom. En saanut Anjan liitettä auki, ei myöskään Pauliina. Anja tai joku toinen, voitteko lisätä tekstin tähän.
Katriina
*
Hei kaikki Luotaajat!

Ylikiireisen elämänmenon vuoksi yhteenveto Hannu Raittilan Canal Granden käsittelystä luonani su 22.2. odottaa edelleen muotoutumistaan. Pahoittelen viestin viipymistä!

Oikeus ja kohtuus on saada tieto seuraavaksi luettavasta teoksesta:
Katriinan esittelemistä mielenkiintoisista Afrikka-aiheisista kirjoista valittiin (kolmen äänen enemmistöllä) somalialaisen Nuruddin Farahin kirjoittama Elämisen lahja.

Helmet-kirjasto-ohjelman mukaan sitä löytyy aika hyvin Helsingin seudun kirjastoista, Toivottavasti saatte pian luettavaksenne!

Terveisin
Anja

Gertrude Stein: Ida (18.1.2004)

 
26.01.2004 - 22:56

Tässä vihdoinkin postia siitä, mitä Luotaajissa keskusteltiin viime
kerralla. Anteeksi viivästyminen...

Kirjahan oli Gertrude Steinin "Ida", jonka tiimoilta kokoonnuimme minun
luonani. Teos oli ollut helppo lukea Steinin käyttämän yksinkertaisen
sanaston vuoksi; kirjaa kuvailtiin jopa lastenkirjamaiseksi. Tulkinta
kuitenkin osoittautui yleisesti ottaen vaikeaksi, sillä kirja on
kirjoitettu tajunnanvirtaa muistuttavalla tekniikalla ja Steinin symbolismi
aukesi paikoin hankalasti tai ei lainkaan. Lisäksi Stein kirjoittaa
teoksessa kubistisesti, eli tarkastelee samaa asiaa samanaikaisesti monesta
eri näkökulmasta.

Anja olikin perehtynyt mm. kubismiin ja siihen, miten Steinin kielenkäyttö
liittyy kirjallisuuden historiaan ja kertoi meille siitä.

Yhdessä yritimme tulkita joitakin kirjassa esiintyneitä symboleja ja
kohtia. Idasta oli lukijoille syntynyt hyvinkin erilaisia käsityksiä, joten
joidenkin mielestä Ida "sieti" nöyrästi lähes kaikkea, osa oli sitä mieltä,
että Ida teki juuri niin kuin halusi ja keskusteli vain niiden ihmisten
kanssa, joiden kanssa häntä huvitti keskustella.

Mietittiin, mitä kirjassa tarkoittivat
- "lepäily" (kenties seksiä, jopa prostituutiota?)
- eri koirat (mietittiin olivatko koirat ainoita, joihin Ida todella
elämässään kiintyi; toisaalta lopulta aloimme epäillä, että kirjan koirat
kuvasivatkin naisia ja lampaat puolestaan miehiä, sillä koirista ja
lampaista puhuttiin paljon, ja erityisesti koirista kuin ne olisivat
olleet ihmisiä...)
- taikauskosymbolit hämähäkki, käki, kääpiö ja kultakala.
- tuolilta ylös nouseminen

Pohdittiin myös Idan eri (avio)miesten merkitystä ja sitä, oliko heistä
viimeinen, Andrew, todella olemassa vai kuvasiko hän Idassa olevaa
homoseksuaalista puolta.

Anekdoottina kerrottakoon, että seuraavana päivänä menin kuuntelemaan
Steinista kertonutta luentoa, josta sain tietää juuri kyseisessä Luotaajat-
kokoontumisessa (Kiitos!). Siellä luennoitsija sai kuulijat huvittumaan
kertomalla, kuinka "Ida" on kaikista hänen lukemistaan kirjoista
rasittavin, kerronta ei ole koherenttia eikä hän ollut ymmärtänyt kirjasta
mitään. Tämä oli hänen mielipiteensä, mutta ainakin omassa
kokoontumisessamme saimme mielestäni paljonkin irti teoksesta.

Seuraavaksi kirjaksi valitsimme Anjan ehdottaman "Canal Grande -Insinöörin
muotokuva", jonka on kirjoittanut Hannu Raittila. Siitä kokoonnumme
keskustelemaan 22.2. klo 18.00 Anjan luokse.

Terveisin
Helka