John Ashbery: Valveillaoloa (18.11.2007)

19.11.2007 - 21:44

Luotaajat tapasivat viiden hengen voimin sunnuntaina Pauliinan luona Sörnäisissä. Paikalle läpi loppusyksyisen pimeyden vaelsivat Johanna, Riina, Tarja ja Tero.

Ashberyn suomennoksista koottu kokoelma Valveillaoloa oli kirvoittanut kodeissa huokauksia, mutta pääkallopaikalla se kuitenkin sai aikaan intensiivistä analyysia. Kävimme läpi muutamia runoja hyvinkin yksityiskohtaisesti ja myös nautimme Teron ääneen lukemista kappaleista.

Aluksi moitimme Ashberyn runoilijanääntä pelokkaaksi, ironiseksi. Jotkut meistä olivat pysähtyneet muutamiin (suomentajan?) sanavalintoihin. Toisaalta totesimme, että tällaistahan postmoderni runous hyvinkin on: avointa ja tulkinnanvaraista. Ehkäpä tyylirikotkin kuuluvat asiaan? Ashberyn rakenteeltaan poukkivat ja epäehyet runot ja niiden säkeiden sattumanvaraisuus pakottavat lukijan tulkitsemaan – ja mitä ilmeisemmin todella pysähtymään ja keskittymään yhteen runoon kerrallaan.

Runojen suomentajan Aki Salmelan esipuheessa verrattiin Ashberyn lukemista siihen ”kuin kuulisi jonkun hitaasti kääntelevän radion kanavanvalitsinta naapurihuoneessa”. Tähän joku luotaajista totesi, että tällaisten runojen kirjoittamisen luulisi olevan helppoa. Voisiko jotkut säkeet vaihtaa toisiin kokonaisuuden siitä kärsimättä?

Analysoimme paitsi runojen erikoisia sanoja, rytmin muutoksia tai tyylin vaihtoja myös puhujaääniä, teemoja ja sanomia. Esimerkkinä toimikoon Säkeitä ennen aikaa. Pohdimme sen avointa seksuaalisuutta, joka yhdistyy konkreettiseen, mutta ylevään luontokokemukseen. Totesimme, että runon minä vaikuttaa mieheltä, joka on (jälleen kerran) yksin ja siten kenties yksinäinen. Runo projisoi ihmisyyttä luonnon kautta. Ihminen alkumeren – alun äärellä, suurempien voimien ja luonnonlakien vallassa. Tulkitsimme runon riuttojen tiedon perustuvan niiden pitkään ikään; ne ovat hitaan kasvun tulosta. Kalat taas tulevat ja menevät. Ja Neiti Meri on kenties joku salaperäinen nainen, runon minän haaveiden kohden. Mutta – kuinka yllättäen – ”minä” päätyy lopussa pessimismiin, luovuttaa naisen suhteen; ujo, reppana, huonoitsetuntoinen miesääni kuulsi mielestämme monen Ashberyn runon läpi.

En tiedä, löysimmekö varmoja vastauksia mihinkään tai olimmeko kenties edes näin yksimielisiä kuin edellä olen antanut ymmärtää. Joka tapauksessa keskustelua syntyi ja luulen, että monen mieli Ashberyn runoudesta muuttui tai ainakin lieveni illan aikana. Ehkä tämä onkin runoutta, jota kannattaa tutkistella. Ashberya voisi mielestäni kokeilla vaikka koulussa, vaikka vaativaahan se tuntuu olevan. Mutta eikö hyvä runous ole sitä aina?

********************************************************************

Seuraavan kerran tapaamme loppiaisena 6.1.2008 klo 17 (huom. aika) Riinan luona. Luodattavana on Hannu Mäkelän Mestari, 1995 Finlandia-palkinnon voittanut elämäkertaromaani Eino Leinosta.

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (14.10.2007)

15.10.2007 - 13:41

Sateisena sunnuntaina keskustelimme Virginia Woolfin romaanista Mrs. Dalloway. Mukana menossa Riina, Sampo, Pauliina ja Johanna, sekä Katriina, joka saapui paikan päälle myöhemmin.

Mrs. Dallowayta oli luettu mielenkiinnolla ja puhuttavaakin riitti reilusti. Mrs. Dalloway määritellään yleisesti tajunnanvirta - ja yhdenpäiväromaaniksi, ainakin takakansiteksteissä ja julkisessa keskustelussa. Verrattuna James Joyceen tai Volter Kilpeen, Woolfin aikalaisiin, on Mrs. Dalloway melko helppolukuinen.

Yllätyimme siitä, että kirjassa oli Clarissan (Mrs. Dalloway) ohella useita muita keskushenkilöitä, sekä siitä miten paljon kerronta nojaa viidenkympin kieppeillä olevien hahmojen muistoihin ja nostalgiaan kadotetuksi koettua nuoruutta kohtaan. Päädyimmekin pohdiskelemaan aika paljon hahmojen elämänasenteita ja sitä että mistä se onnellisuus ja tyytyväisyys kumpuaa. Tekstissä muutamaan otteeseen nousevat esille kohdat, joissa onnea tunnetaan hetkellisti sulauduttaessa kaupungin elämäntäyteiseen vilskeeseen tai puiston auringonpaisteiseen iloon, joka tosin tuntuu taas katoavan kun hahmot ryhtyvät pohdiskelemaan elämässään tehtyjä ratkaisuja ja valintoja.

Romaanin hahmot herättivät ristiriitaisine mielipiteineen, suuttumuksen ja toisinaan katkeruuden värittämin ajatuksin todellisen ja rehdin vaikutelman.

Lisäksi keskustelimme väistämättä myös naisen asemasta. Teos sijoittuu ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja ilmapiirissä on havaittavissa pientä vapautumista mutta pääosin naisen asema määrittyy edelleen avioliiton kautta. Tajunnanvirranomaisesti keskustelu ryöpsähti myös nykypäivään ja neulovan naisen asemaan. Vapautunut neulominen kun vaikuttaisi olevan edelleen utopiaa. Mitähän Mrs. Woolf tästä tuumaisi?

Ensi kerraksi luetaan runoja! Luodattavana John Ashberyn kokoelma Valveillaoloa.
Amerikkalaisen nykyrunouden suuria nimiä sanovat - luettavaksi jää.

Tapaaminen Pauliinalla sunnuntaina 18.11. klo 18:00.

T: Johanna

Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani (6.9.2007)

07.09.2007 - 00:17

Luotaajat tapasivat tänään olusilla Kallion kulmilla. Pussikalja vaihtui
baariksi sateen takia. Selvästikin Kalliossa tapahtuu - iltaan mahtui
entisiä ja uusia heiloja, eksymisiä ja mahdollisesti romaanin Gabrielakin
oli noussut haudastaan, tai ehkei ollut edes oikeasti kuollut.

Pussikaljaromaani herätti tunteita puoleen ja vastaan. Rimmisen
kirjoitustyyli - tapa tunkea virkkeet täyteen substantiiveja ja tavoiteltua
ironiaa - ärsytti osaa. Teoksen lempeys ja ystävyyden arvostus sekä osuva
nimi herättivät positiivisia tuntemuksia. Pussikaljaromaanin huumori jakoi
myös hiukan mielipiteitä - puolet lukijakunnastamme oli naureskellut sille
jopa ääneen, puolet lähinnä hymissyt.

Seuraava tapaaminen on Riinalla sunnuntaina 14.10. klo 18 alkaen.
Luettavaksi valitsimme Virginia Woolfin Mrs Dallowayn. Kyseinen klassikko on
ollut pohjana esim. Tunnit-romaanille ja -elokuvalle. Mrs Dallowayhyn
linkittyy myös Pussikaljaromaani - molemmat kuvaavat yhden päivän
tapahtumia. Miesnäkökulman jälkeen siirrymme siis vahvaan naisnäkökulmaan.

Lisäinfoa teoksesta.
Tervetuloa!
Riina ja Katriina

William Burroughs: Alaston lounas (14.8.2007)

14.08.2007 - 19:31

Hei hei heiluvillenne rakkaat Luotaajat!

Tänään Tervasaaressa stiljoonat moskiitot levittivät paikalle saapuneiden luotaajien ylle paiseita. Hiki norui virtana kaikista taipeista ja muuttui limaiseksi spermaksi ja nousi pilveksi taivaalle. Sihteeri ahmi itseensä Alastonta lounasta buliimikon halulla. Ylensyöneenä oli pakko oksentaa tämä kaikki ulos. Olotilaa kokemuksen jälkeen voisi kuvailla kirjaimilla VMP tai hurjaa ysikytlukua muistellen EVVK (vai oliko se joskus muulloin?).

Harhojen läpi kuulen kuinka joku yrittää ylistää Burroughsia – voi kyrpä mikä pervo – ja vetoaa tyypin tyylitajuun ja rohkeuteen kirjoittaa jotain omaperäistä. Mä pääsin mukaan yhdelle tripille ja ihan siisti matka olikin: valokuvantarkkoja välähdyksiä jostain hautajaissaattuesta. Yhtäkkiä olinkin makaamassa nurmikolla ja jotkut pukevat ylleen naamiaisasuja. Lounas jää kesken. Johtuiko estoistani yhtyä täysillä mukaan orgioihin vai pelostani kadota lopullisesti beatin uumeniin, en tiedä.

Demokratia hajosi hetkeksi. Diktaattori ei halunnut vielä jättää päihteitä, vaan määrää kaikki luotaajat lukemaan seuraavaksi Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin. Sen tyyleistä voidaan keskustella pussikaljalla Kalliossa joskus kuukauden päästä. Jos demokratia saadaan taas nousemaan rappiosta voidaan diktaattorin ehdotuksesta 6.9. vielä keskustella. (Se sai outoja kiksejä noista numeroista). Kohdataan n. klo 18 Sörkän metroaseman edessä.

T:Riina

Burroughsin elämänkerta

Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa (10.6.2007)

12.06.2007 - 13:40

Hei Luotaajat!

Tapasimme sunnuntaina luonani Riinan, Anun, Teresan ja itseni voimin, ja keskustelimme Neil Gaimanin kirjasta Coraline (varjojen talossa). Kirja herätti yllättävän vähän mielipiteiden vaihtamisen tarvetta - totesimme, että se oli mukava satu, jollaisia on lukenut ennenkin. Vertasimme kirjaa Narnia-sarjaan ja Liisaan Ihmemaassa.

Fiilikset olivat kuitenkin olleet eri lukijoilla erilaiset kirjaa luettaessa: joku piti todella paljon, joku oli jäänyt kirjan jäljiltä viileäksi. Mielestämme se kuitenkin hieman hitaasta alustaan parani loppua kohden, ja loppuhuipennus oli todella jännittävä. Pidimme Coralinea ehjänä satuna tai fantasiakirjana. Emme päätyneet kuitenkaan luokittelemaan sitä kumpaankaan kastiin.

Keskustelimme Gaimanin myötä myös kielestä ja kääntämisestä ja pohdimme kirjassa olleiden runojen käännösten onnistuneisuutta. Lisäksi teoksen sukupuoliroolit herättivät pienen ryöpsähdyksen sanoja: olivatko Coralinen sukupuoliroolit sittenkään vapautuneet perinteistä, kuten ehkä aluksi tuntui? Ilkeä (vara)äiti(puoli), nukkeleikit, työteliäs isä, taiteellinen äiti... Joku taisi kuitenkin todeta, että lapset olivat kirjassa (ja ovat ehkä muutenkin) melko sukupuolettomia. Pohdittiin myös vangittujen varjolapsien sukupuolisuutta - yksi niistä toi mielikuvan 1700-luvun englantilaisista tyttömäisistä pojista.

Coralinella on selvästi kasvatuksellinen aspekti, mutta poiketen vanhan ajan lastenkirjoista se on suunnattu kahtiaalle: lapsille ja aikuisille. Onko hyvä jättää lapsi leikkimään niin yksin kuin Coraline jätettiin? Toisaalta juuri yksinäisyys ja tylsistyminen mahdollistivat Coralinen seikkailut toiseen maailmaan.

Keskustelusta siirryttiin vapaasti moniin muihin mielenkiintoisiin ja henkeviin aiheisiin viinin voimin. Luotaajat vetäytyivätkin yöpuulle tällä kertaa harvinaisen myöhään, noin kahden-kolmen aikaan yöllä.

***************************************************************************

Seuraavaksi tapaamme klo 17 elokuun 14. pvä, joka on tiistai. Paikkana on Tervasaari, jos kelit suosivat, muutoin nähdään Riinan luona. Kirjaksi äänestettiin Tarjan tekstiviestillä ehdottamista Beat-henkisistä teoksista William S. Burroughsin Alaston lounas, jota on saataville mm. kaupunginkirjastosta. Seuraava kirjojen esittelijä on Teresa.

***************************************************************************

Hyvää lomaa kaikille, kuulemisiin ja näkemisiin!
Luotaajien puolesta
sihteeri Pauliina

Bulbul Sharma: Munakoisojen kiukku (15.4.2007)

16.04.2007 - 08:48

Luotaajat juttelivat eilen Riinan luona intialaisesta novelleista ja ruokaohjeista koostuvasta Bulbul Sharman teoksesta Munakoisojen kiukku. Luotaaminen oli tällä kertaa nimen omaan juttelemista, sillä teos ei ollut sykähdyttänyt ketään. Päinvastoin pidimme kirjaa epämääräisenä harrastelijatekstinä. Myös suomennos ärsytti: suomentaja oli sekoittanut ohjeisiin omia ajatuksiaan, vaikkei tuntunutkaan aina olevan perillä intialaisesta ruokakulttuurista tai siitä, miten ohjeita voisi soveltaa Suomen oloissa. Muutenkin käännöksessä olisi ollut hiomisen varaa; joku mainitsi, että muutamat lauseet oli luettava kahdesti, jotta ymmärsi niiden vaikeaselkoisuudesta jotain. Kieli ei ollut harmonisesti muotoiltua, rikasta suomea, joten ainakin osa meistä oli jäänyt miettimään, miten kirjan luokittelisi: kaunokirjallisuudeksi vai keittokirjaksi - vai joksikin muuksi.

Erityisesti useimpia oli ärsyttänyt viitemerkinnät: monet niistä olisivat olleet käännettävissä suoraan tekstiin suomeksi  (esimerkiksi pradhan = kyläpäällikkö). Vain sellaiset sanat, joille ei käännösvastiketta olisi kovin luontevasti löytynyt, olisi voinut upottaa viittauksin sivujen sekaan, ei kirjan loppuun. Viitemerkintöjen hakeminen kun oli nyt hankalaa selailemista.

Muotoilun ohella kritisoimme kirjan sisältöä: Kirjailija tuntui vahvistavan Intiasta ja intialaisuudesta vallalla olevia stereotypioita. Kirjan hahmot olivat lisäksi melko pessimistisiä tyyppejä. Myöskään novellien kaaret eivät kantaneet: kirjailijalla tuntui kyllä olevan jokaisessa novellissa jokin idea, mutta sen käsitteleminen ei ollut kovinkaan monipuolista. Tuntui, että ideat eivät kantaneet loppuun asti.

Teos jätti Luotaajat tyhjiksi; keskustelu lähtikin monesti muille raiteille ja muista aiheista puhuminen tuntui huomattavasti mielenkiintoisemmalta. Parasta intialaista antia illan aikana taisivat olla kirjan sijaan Riinan kokkaama maukas kasvispata, pita/naan-leivät ja intialaismausteinen tee. Kirjan reseptejä Riina ei ollut kokeillut, emmekä me muutkaan niistä vakuuttuneet: ne kuulostivat vähän vaikeilta. Mukavilta vaikuttaneet tarinoissa esiintyneet ruokalajit eivät kaikki olleet saaneet reseptiään kirjaan, mikä harmitti osaa meistä. Muutama mukava ohje teoksesta toki löytyi.
Konseptina ruokaohjeista ja niihin liittyvista tarinoista koostuva teos on kuitenkin mainio ajatus. Hyvin toteutettuna sellainen saattaisi houkutella lukemisesta vähemmän kiinnostuneita kaunokirjallisuuden maailmaan. Bulbul Sharmankin teos saattaisi toimia (hieman editoituna) opetusvälineenä esimerkiksi kotitalouden tunneilla - kiittelimme kirjaa myös sen maanläheisyydestä. Sen lukeminen oli kaikesta huolimatta ihan leppoisaa. Teos toi esille runsaan tuoksujen ja makujen maailman, vaikkakin kliseisenä.

*****

Ensi kerralla tapaamme lastenkirjallisuuden merkeissä keskiviikkona 23.5. klo 19 luonani Sörnäisissä (tulo-ohjeet s-postilla). Luodattavana on Neil Gaimanin kuulemma mainio Coraline (suomennoksen nimi on Coraline varjojen talossa). Teosta on saatavissa edulliseen hintaan esimerkiksi Akateemisesta kirjakaupasta: pokkarina alkukielinen 6 e, suomennos 7,90. Myös kaupunginkirjastosta teosta näyttää löytyvän mukavasti.

Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret (18.3.2007)

18.03.2007 - 20:26

Luotaajat kokoontuivat tänään pienimuotoisesti luonani. Kazuo Ishiguron kirjasta Silmissä siintävät vuoret oli kanssani keskustelemassa Jenni ja Pauliina. Kaikki olimme lukeneet kirjan ilman suurempia vaikeuksia. Teksti oli, liekö japanilaisittain, asiallista ja rauhallisesti etenevää. Lukiessa vire oli kevyt, vaikka kirja kuitenkin käsitteli aika ahdistavaakin aihetta, oman lapsen menettämistä.

Kirja piti koukussa loppuun asti ja keskustelu siitä oli tarpeen, sen verran ärsyttävältä aluksi tuntui, kun kertojan reittiä Nagasakista Englannin maaseudulle ei kunnolla kerrottu. Yritimme täyttää kertoja Etsukon jättämiä aukkoja tulkitsemalla muistelun vertauskuvalliseksi tai kenties omaelämänkerralliseksi. Ainakin ystävättären lapsi Mariko tuntui sekoittuvan niin selvästi itsemurhan tehneen Keikon lapsuuteen, että kenties Sachikon lähtöhaaveetkin olivat Etsukon omia.

Keskustelussamme pohdiskelimme sodan vaikutusta sodan jälkeen syntyneisiin lapsiin ja jopa heidän lapsiinsa. Myös japanilainen kulttuuri herätti meissä kiinnostusta. Erityisesti murroskausi uuden ja konservatiivisen isoisän Ogata-Sanin perinteiden vaalimisen välillä tuntui huvittavaltakin. Ei Suomessa Punaisessa viivassakaan oletettu naisen äänestävän miehensä mukaisesti. Nuorten kapinointi vanhoja perinteitä vastaan nähdään täällä jotenkin luonnollisena osana muutosta ja kehitystä. Toisaalta Japanin kulttuurin pitkä perinne ei taida olla sellaisenaan edes verrattavissa Suomen historiaan.

Pauliinan ehdottamista kirjoista äänin 2-1 valittiin seuraavaksi kirjaksi intialaisen Bulbur Sharman Munakoisojen kiukku. Kirjaa on hyvin saatavilla kaupungin kirjastosta. Päätimme kokoontua seuraavankin kerran luonani sunnuntaina 15.4. klo 16.00. Silloin Intian ja kirjan ruokateeman innoittamana myös syödään intialaisittain. Eli tervetuloa kaikki luokseni! Ilmoitathan tulostasi viimeistään edeltävänä perjantaina, niin osaan varata riittävästi kasviscurryn aineksia.

T:Riina

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari (18.2.2007)

09.02.2007 - 10:49

Hei  kaikille!

Laskiaissunnuntaina eli 18.2. kokoonnuimme keskustelemaan Hanna Haurun Tyhjien sielujen saari –romaanista. Paikalla olivat Pauliina, Jenni, Tarja, Inkeri, Riina, Katriina ja minä sekä nuoren polven edustajat Aino ja Anni.

Haurun teos sai osakseen varautuneen vastaanoton: ennakkoluuloja herättivät Haurun teoksesta julkaistu arvostelu sekä Haurun käyttämät shokeerauskeinot. Kielellisesti Haurun teosta pidettiin kauniina. Etenkin luonnon ja päähenkilön elämänilon kuvaaminen saivat kiitosta osakseen, vaikkakin Haurun nopeista siirtymistä asiasta toiseen ei pidetty. Usein uudet luvut/ kappaleet alkavat kauniilla kuvailulla, mutta sen jälkeen teksti siirtyy nopeasti arkisempaan ja ehkä jopa inhorealistiseen kerrontaan. Kerrontatapa muistuttaa luontopäiväkirjaa (siis niiden kauniiden asioiden osalta).

Kevyen pohdinnan tasolle jäivät Haurun teoksen sisältämä symboliikka ja viittaukset esimerkiksi Kalevalaan, sekä sairas/ terve –kahtiajako. Romaani sisälsi paljon muitakin vastapareja, kuten seksuaalinen/ epäseksuaalinen, ruumis/ henki, sisäpuoli/ ulkopuoli. Teos kuitenkin tuntui kuvaavan asioita pintapuolisest, joten analyysikin jäi pintatasolle. Osin osallistujia haittasi teoksen historiattomuus. Nyt jälkeenpäin on pakko todeta että tutustuminen spitaaliin ja sen historiaan olisi avannut romaania ehkä vähän paremmin. Varmaankin suurimman pitämättömyyden aiheutti romaanin loppu: teos oli tarpeeksi järkyttävä ilman insestin esiintuomista. Ja lisäksi loppu oli epäuskottava.

Täytyy vielä todeta että ainakin Liken verkkokaupassa kaikki Haurun teokset lukuun ottamatta viime vuonna ilmestynyttä novellikokoelmaa Muuttoliike ovat roimassa aslennuksessa. Minä ainakin aion mennä Liken myymälään (miesseurassa) katselemaan Haurun kirjoja ja ehkä ostamaankin.

Seuraavan kerran kirjaksi äänestettiin Kazuo Ishiguron Silmissä siintävät vuoret ja tapaamme Riinan luona Runeberginkadulla sunnuntaina 18.3. kello 18.

Linkkejä:

Spitaalista: www.mielenterveys-taimi.fi/kipunoita/2003_1/43.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/lepra

Seilin saaresta: http://saaristomeri.natureit.net/index.php/kohteet/kohde_seili

Haurusta: www.like.fi

Terveisin,

Anu 

Serkkuni Marian pari vuotta sitten lähettämä lehtileike - Marialle oli siitä tullut heti mieleen Luotaajat :)
- Katriina

Ryszard Kapuscinski: Imperiumi (26.1.2007)

27.01.2007 - 21:58

Eräänä lumisena ja myrskyisenä iltana (joka siis sattui olemaan perjantai 26.1.2007) kokoonnuimme keskustelemaan Ryszard Kapuscinskin Neuvostoliittoa käsittelevästä teoksesta, Imperiumista.

Kaikki olivat pitäneet kirjasta, etenkin sen yksityiskohdat olivat jääneet mieleen: Armenialaisten tungeksimista lentokoneeseen, vesilätäkköjen yli hyppivää tyttö Jakutskissa ja puolalaisten lasten jonottaminen karkkikauppaan pakkasyössä 1939. Lisäksi jaoimme ihmetyksen Neuvostoliiton piikkilangan tuotannosta, kirkkojen purkamisesta tai uskonnonvastaisina museoina pitämisestä, sekä suunnitelmista saada lisää vettä puuvillapelloille poistamalla vuoristo ja muuttamalla jokien suuntaa.

Imperiumi herätti myös ihmetyksen siitä, miten vähän yleisesti ottaen tiedämme Neuvostoliitosta ja miten lähihistoriassa monet traumaattiset tapahtumat ovat. Kapuscinski kuvaa keskitysleirejä, kylmää, nälkää ja kuolemaa havainnollisesti, kaunistelematta tai kauhistelematta. Pienet tarinat ovat loogisia, mutta kokonaisuudesta muodostuu absurdi eikä millään tunnu olevan mitään järkevää tarkoitusta. Vot, sellaista elämä on!

Kirjan tarinoiden pirstaleisuus oli myös hieman häirinnyt muutamien lukemista; etenkin kun monet asiat eivät ole ennestään tuttuja, on suuren tarinamäärän sisäistäminen kerralla haasteellista. Kapuscinskin omin sanoin, kirja hajaantuu ja hajoaa siitä syystä, että kirjoittamisen aikana hajosi myöskin sen kohde ja teema, suurvalta Neuvostoliitto.

Lisäksi pitää todeta, että Imperiumi on omiaan nostattamaan pahaa matkakuumetta Venäjälle ja entisen Neuvostoliiton alueille. Meistä yksi oli myös (jo ennen kirjan lukemista) käynyt Vorkutassa. Keskustelimme myös Kapuscinskin uhkarohkeasta matkustamisesta säännöistä tai sairauksista piittaamatta. Kapuscinski kuitenkin selvisi aina kuin ihmeen kaupalla ja kuoli vasta 23.1.2007 (muutama päivä sitten) 74-vuotiaana Varsovassa.

Seuraava tapaamisemme on laskiaissunnuntaina 18.2 Anun luona, edelleen Pikku-Huopalahdessa, ja seuraavaksi teokseksi äänestettiin Hanna Haurun Tyhjien sielujen saari. Ehkä saamme myös nähdä kuvia Vorkutasta?

Inkeri

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Linkkejä:

Ryszard Kapuscinski wikipediassa suomeksi
Ryszard Kapuscinski, wikipedia in English
Ryszard Kapuscinski on todistanut 27 vallankumousta
airBaltic, halpoja lentoja vaikka Riigasta Tbiliisiin