4.7.2012

Haruki Murakami: Kafka rannalla (18.6.2012)

Tapasimme runsaslukuisina Helsingin Hermannissa maanantaina 18.6. Murakamin maagisrealistisen teoksen kirvoittamina. Keskustelua syntyi runsain mitoin kirjan monista ulottuvuuksista.

Alkutekstiksi luettiin Kafka rannalla -laulu kirjasta, minkä jälkeen seurasi keskustelua kirjan eri tasojen sekoittumisesta. Fiiliskierros yllättäen jälleen siis paisui laajemmaksi kuin ehkä tarkoitus olisi. ;) Aika monia tuntui ärsyttävän kahden erillisen puhujan luvun systeemi, ja kritisoimme myös runsaita länsimaisten klassikkojen intertekstuaalisia viitteitä ja lainauksia. Kaikki eivät ihan avautuneet, miksi ne oli tungettu mukaan kirjaan? Esimerkiksi isän kirous (tapat isäsi ja makaat äitisi ja siskosi) oli hieman hatara. Miksi näin piti tapahtua?

Mietimme myös, miten länsimaalainen kirja lopulta oli. Länsimaalaisuutta ei ehkä ollut kauheasti eritelty. Joidenkin mielestä kirjassa oli myös paljon japanilaisuutta. Pohdimme esimerkiksi metsän merkitystä japanilaisessa kulttuurissa. Joku taisi todeta, että japanilaisuudessa on ehkä länsimaalaisuutta tyypillisempää suhtautua kahden maailman rinnakkaiseen olemassaoloon luonnollisena asiana.

Kirjailijan ja kirjan tyylistä yleisesti pidettiin. Jonkun mielestä sivut loppuivat melkein kesken, lisääkin olisi lukenut! Tyyli oli ehkä arkipäiväisen ja ylevän sekoitusta, joskus ehkä vähän banaalia. Esimerkiksi vaatteiden kuvailua mietittiin: oliko sen yksityiskohtaisuus todellakin niin tärkeää, että jokaikinen korun olemus täytyi kuvata? Entä puberteetin yksityiskohdat?

Totesimmekin kirjan olevan varsinkin Japanissa nuorten lukijoiden suosiossa: ehkä se halusi myös opettaa nuoria myyvästi? Mietimme myös, oliko koko kirja murrosiän myrskyn kuvaamista, 15-vuotiaan kehityskertomus murrosiästä kohti aikuisuutta? 

Joka tapauksessa keskeistä kirjassa oli äidille anteeksiantaminen. Kirjassa sekoittui välillä täysi scifi, välillä kuljettiin täysin normaaleissa vesissä. Joku taisi kysäistä, että loppuiko kirja kuitenkin vähän ilmaan, jäikö se kesken?

Suosikkihahmoiksi aika moni tuntui nostavan Nakatan, jonka kuolema kirjan loppupuolella jopa järkytti. Mietimme, oliko hän todellisuudessa tyhmä vai ei. Ainakin hän oli ainoa, joka oli täysin tyytyväinen elämäänsä. Nakatassa nähtiin henkilö, jonka sisään saattoi päästä hyviä tai pahoja henkiä. Tässä kohdin mietimmekin, kuinka paljon japanilaisia tarinoita kirjaan oli upotettu, mutta joita emme vaan osanneet löytää tai ymmärtää.

Kirja todettiin siis antoisaksi ja Murakamin tyylistä pidettiin. Ehkä mitään lopullista maailmaa syleilevää selitystä emme löytäneet, pientä pettymystäkin saattoi kirja synnyttää, mutta hienosti suurin osa oli reilusta kuudestasadasta sivusta selvinnyt (ja nauttinut)!

Ensi kerralla siis ke 1.8. klo 17 puistossa del Castillon Tanguy, aikamme lapsi -teoksen parissa. Kokoontumispaikasta ehkä lähemmin, jossain Kumpulan maastoissa olisi tarkoitus piknikkeillä!