Kokoonnuimme Pauliinan luona Riinan, Janin ja allekirjoittaneen voimin. Mirkka saapui täydentämään joukkoa keskustelun loppuvaiheilla. Lisäksi mini-Luotaaja Einari oli innoissaan mukana; tosin sähköjohdot kiinnostivat häntä enemmän kuin keskustelu. (Enne?) ;)
Kaikki olivat lukeneet kirjan, ja kaikki olivat lukeneet uusimman, v. 2004 Arto Schroderuksen käännöksen. Tämäkin käännös oli vanhahtava, varmasti tarkoituksellisesti, ja vertailu Pentti Saarikosken v. 1961 käännökseen olisikin ollut mielenkiintoista.
Totesimme, että Sieppari ruispellossa on paitsi nuorisokirja mutta myös kuvaus nuoruudesta aikuislukijalle. Fiiliskierroksella kävi ilmi, että ennakko-odotukset olivat osalla olleet erilaisia: kirja ei ollutkaan niin radikaali! Teos oli mielestämme aikaansa sidottu – nykyaikana loppu olisi kenties toisenlainen? Päähenkilöön oli vaikea suhtautua neutraalisti, hänen toimintansa jopa nolotti, mutta toisaalta nuoruuden kuvaan pystyi samaistumaan omien kokemuksiensa kautta. Nuoruuden tuntemukset eivät ehkä olleetkaan kuudessakymmenessäneljässä vuodessa muuttuneet niin paljon kuin kirjassa käytetyt sanat.
Hilpeyttä olivat herättäneet useat sanavalinnat, jotka tuntuivat lisäksi toistuvan kirjassa jatkuvasti: falski, korni ja hervoton nuoruuden maailma. Kursivoituja sanoja pohdimme, mutta muistaakseni emme päätyneet niiden suhteen mihinkään lopputulokseen. Rytmin tuojia? Nuoren puheen erilaisuuden korostusta?
Sieppari ruispellossa oli kiehtova kuvaus yläluokkaisesta kapinasta, mielenterveyden ongelmista ja seksuaali-identiteetin etsimisestä. Päähenkilön kohtaamiset aikuisten kanssa olivat seksuaalisesti latautuneita; muistelimme erityisesti Antolinin kanssa vietettyä iltaa, junassa matkustaneen äidin kohtaamista sekä prostituoidun kanssa käytyä keskustelua.
Oliko kirja myös amerikkalaisen yhteiskunnan mädännäisyyden kuvausta? Vähintään teos kuvasi maailman realiteetteja, ja pohdimme keskustelussamme myös yhteiskunnallisen aseman periytymistä. Olisiko päähenkilö todella voinut itse valita koulutuksensa ja tulevan uransa? Karkaaminen ei tuntunut todelliselta vaihtoehdolta, se oli kapinan merkki, epätoivoinen teko.
Sieppari ruispellossa oli paikasta toiseen kulkemista, mikä liittyy sekin vahvasti nuoruuteen. Juurettomuus heijastui siis myös tällä tekstin tasolla. Paikat vilisivät, aika tuntui tiivistyneen.
Pohdimme tietysti kirjan nimeä, ja ylistimme kaunista kohtausta, jossa väärinkuuleminen paljastui. Lisäksi selvittelimme amerikkalaisen koulujärjestelmän perusteita ja Salingerin elämää. Teos osoittautui pitkälti omaelämäkerralliseksi, ja saimme tietää, että samat päähenkilöt toistuvat kirjailijan muissakin teoksissa. Teemana hänellä tuntuu voimakkaasti olleen ajatus siitä, että lapset voivat toimia nuoren särkyneen mielen parantajina.
Sihteerinä toimi Pauliina
