Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa (14.4.2014)

Luotasimme Puolikas keltaista aurinkoa -romaania Katriinan luona 14.4. Paikalla olivat emännän lisäksi Johanna, Riina, Laura sekä Mirkka. Kaikki olivat pitäneet teoksesta ja se oli koukuttanut lukemaan eteenpäin. Teos tuntui ajankohtaiselta sekä Ukrainan tilanteen että Nigeriassa jatkuvien väkivaltaisuuksien takia. Maavalinta oli ajankohtainen myös siksi, että Nigerian eteläosassa oleva Port Harcourt on Unescon valinta maailman kirjapääkaupungiksi (World Book Capital) vuodelle 2014.

Puolikas keltaista aurinkoa on mieleenpainuva romaani, ja vaikka suurin osa paikallaolijoista oli lukenut sen monta vuotta sitten ja jotkut juonenkäänteistä tai hahmoista olivat unohtuneet, moni yksityiskohtakin oli jättänyt pysyvän muistijäljen. Romaani sai pohtimaan sotaa, historiaa, traumoja ja sitä, kuka lähtee ja kuka jää.

Henkilöhahmoista kritisoimme hiukan Richardin yksiulotteisuutta sekä Oliannan ja Kainenen vastakkainasettelua. Ja vaikka romaani antoi vaikuttavan kuvan siitä, miltä sota tavallisista keskiluokkaisista ihmisistä todennäköisesti tuntuu, auttoiko se kuitenkaan ymmärtämään Biafran sodan syitä ja eri etnisten ryhmien välisiä konflikteja? Toisaalta yhdelle romaanille on ehkä epäreilua asettaa kauhean laajoja vaatimuksia; jo sodan tunnelman välittäminen, yksittäisten, hyvin samastuttavien henkilöhahmojen kohtalojen kertominen ja aiheen nostaminen puheenaiheeksi ovat hienoja saavutuksia (itse tarinan rikkauden ja kantavuuden ohella). Romaanista tietoa lukiessani päädyin sivuille, joilla pohdittiin kiivaasti, onko Adichie uusi Tolstoi, mutta ehkä Adichie saa olla ihan vain Adichie, ilman ainakaan muiden maiden menneisyyden painolasteja ja varmasti entistä upeampi kirjallinen tulevaisuus edessään.