03.05.2011 - 20:03
Viime tiistaina luodattiin Mirkan, Mikan, Katriinan, Jennin ja allekirjoittaneen voimin Kazuo Ishiguron Ole luonani aina. Kolme meistä oli lukenut, ja muut vain muutamia sivuja. Silti keskustelut olivat varsin antoisat, vaikka välillä vähän polveilivat ohi kirjan. Itse pidin kirjaa helppona luettavana Saatana saapuu Moskovaan -kirjan jälkeen ja luin sen ahmien. Pieni olemisen lyhyyteen liittyvä ahdistus Ishiguron kirjasta kuitenkin jäi. Ystävyyden ja lapsuusmuistojen kuvaus oli kirjassa hyvin tarkkaa ja onnistunutta, eikä scifi-asetelma meitä lukeneita häirinnyt. Ishiguro toi hienovireisesti esille ajan rajallisuuden ja vaikeuden korjata mennyttä. Keskustelimme myös miksi kloonatut lapset eivät paenneet (kysymys taisi nousta ei-lukeneilta ja myös Tapio esitti saman kun katsoimme elokuvan) ja miksi aasialaistyttöjen on vaikea paeta poikia palvovasta kulttuuristaan, miksi perheväkivallan uhri ei pakene... Kirjassa pako ei noussut missään vaiheessa esille vaan kloonatun elämäntehtävä oli luovuttaa elimiä. Tämän tehtävän kasvattajat toivat kyllä esille, vaikkeivät sitä suoraan sanoneetkaan. Elämäntehtävää ei kyseenalaistettu ja jatkoaikakin paljastui vain sitkeäksi romanttiseksi huhuksi (olisiko tässä Ishiguron näkemys uskonnosta, kun keskustelimme, ettei kirjassa ollut uskonnollisuutta?)
Viikonloppuna katsoin elokuvan ehkä ensinnäkin liian nopeasti kirjan lukemisen jälkeen, koska nyt ärsytti "virheet" mitä elokuvaan oli tehty enemmän kuin kokonaiskuva. Ja kuten Katriinakin kertoi jo elokuvan nähneenä, elokuvan lopun kirjan sanoman tiivistyspuhe tuntui alleviivaavuudessaan ärsyttävältä. Myös kirjan tiiviin ystäväkolmikon Ruthin, päähenkilö Kathy H.:n ja Tommyn suhde jäi elokuvassa vähän yksipuoliseksi, tai Ruth oli elokuvassa lähinnä paha, kun kirjassa hänen persoonansa oli kuitenkin paljon moniulotteisempi ja ystävyyden kiemurat monimutkaisia.
Tässä pikainen tiivistys, laitan tämän nettiin ja vapaasti voivat kaikki kommentoida!
Seuraavaksi kirjaksi valittiin J.M. Coetzeen Häpeäpaalu. Sitä on hyvin saatavilla kirjastosta. Luodataan tällä kertaa merellisissä maisemissa, Vuosaaressa. Nähdään klo 16 Vuosaaren abc:llä, osoitteessa Vuotie 4. Sään salliessa jatketaan siitä eteenpäin. Ennakkoilmoittautuminen tälle luotauskerralle viim. su 12.6. vaikka listalle tai minulle.
Iloisiin luotaamisiin ja mukavaa kirjallista viikkoa kaikille!
Riina
3.1.2011
Kari Hotakainen: Ihmisen osa (12.12.2010)
02.01.2011 - 21:37
Kiitos sähköpostikeskustelun runoista! Ne pääsivät aloittamaan tämän päivän luotauksen. Ääneenlukemisen lisäksi kuuntelimme Tehosekoittimen Mun tähteni http://www.youtube.com/watch?v=xmZ92NzuUtc. Otto Grundströmin Mun tähteni runon lisäksi alkulukuna toimivat Margaret Atwoodin Time folds sekä Frans Mikael Franzénin Elämän nautinto. Englannin kielen fold -sanan monissa vivahteissa oli pientä haastetta tulkitsijoille. Runot ovat viestin lopussa.
Hotakaisen Ihmisen osa ei varsinaisia riemunkiljahduksia kirjan lukeneissa, eli tällä kertaa vain Johanna ja Riina, suuremmin nostattanut. Kirjan idea oli jotenkin hauska ja tekstikin, mutta töksähtelevä ja kaikken nykymaailman menon kommentointi jätti hiukan pinnallisen vaikutelman. Ehkä lukiolaisiin teos uppoaa karikatyyrisillä tyypeillään, juonenkäänteillä ja alleviivatessaan totuuden ja fiktion häilyväisyyttä. Muutamat hahmot jäivät ohuiksi ja jotkut kohtaukset turhiksi. Pekan liikeidea myydä pultsareille konsulenttien esittelyaikataulu tai Kimmon tutustuminen kalliolaisuuteen tuntuivat täyttöainekselta. Silti tarina eteni, vaikka hiukan liioitellun traagisesti. Kirja ei itkettänyt, mutta oli paikoitellen idealistisen sympaattinen, kuten esimerkiksi kohdassa, jossa Biko katuu pipopäisen teinijoukon johtajan kimppuun käymistä ja päättää lopettaa tärkeän tehtävänsä, ihmisen kuljettamisen bussilla töihin ja kotiin. Salmen tietämättömyys lastensa elämästä oli ehkä vähän yllättävää ja olisikin ollut kiinnostavaa tietää lapsista vähän lisää.
Kuuntelusta innostuneena kuuntelimme vielä Pauli Kohelon Ohessa tilinumeroni teoksen luvun Vapaus, ja totesimme sen kielen muistuttavan Hotakaisen tekstiä.
Seuraavaksi teokseksi valitsimme Seija Vilénin Mangopuun alla (Avain) Pauliinan vinkkaamasta Inahdus -blogista, Inahduksen vuoden parhaat listalta. Sitä näkyy olevan kirjastossakin. Seuraava luotauspäivä voisi olla vaikka keskiviikko 26.1.klo 17 vielä avoinna olevassa paikassa. Joni Pyysalon runoteos Parittelun jälkeinen selkeys voisi edelleen jatkaa lisälukemisena, kun nyt sitä ei käsitelty.
Hyvää ja rentouttavaa joulua kaikille, hyviä lukukokemuksia ja luodataan taas yhdessä vuonna 2011!
Terkuin Riina
Mun tähteni (san. Otto Grundström)
taas huomaan vuosien juoksun
siivet unen katkoneen
aika hautaani mua lepotauoitta paimentaa
niin kevään kukkien tuoksun -
huokaukset tyttöjen -
niin sävelmät laulujen -
kuus' syltä ikuisesti vaimentaa.enkä murehdi suotta
kun kaikki mitä saan, saa lisää janoamaan
vaan ei tuhatkaan vuotta
kai riittäis alkuunkaan janoani sammuttamaansielustain pirun ja herran
mä jätän noppaa heittämään
ja maljani pohjaan juon
jos sen milloinkaan käsiini saan.
maistanut oon tilkan verran
mut ei voimat riitäkään -niin pelkään-
uudestaan maljaa huulillein kohottamaanon tahtoni voima hento
tuominnut on kohtalo päämäärättä kulkemaan
oon yötaivaan tähdenlento
valot kirkkaat kaupungin mut himmentää loistollaan
siks tahdon että maljan juot muistolleni
aika kun tähteni sammuttaa
ja jos kyynel poskellas kimaltaakin
siinä tähteni uudestaan, mun tähteni, saat loistamaan
en mä osaani tiedä, kun hetki näytännön koittaa
en juonta ymmärrä, en sanotuksi saa repliikkejä
ei sitä yleisö siedä - siks en tohdi aloittaa
täällä vahvat vain voittavat, ei muisteta amatöörejä
siis tyttöni sorja
sun tahdon sulkevan sydämees' säkeet nää
ne talteen sä korjaa
kun mennyt oon muista tää jos ikävä yllättää
tahdon että maljan juot muistolleni
aika kun tähteni sammuttaa
ja jos kyynel poskellas kimaltaakin
siinä tähteni uudestaan, mun tähteni, saat loistamaan
Elämän nautinto (oululainen Frans Mikael Franzén, 1800- luvun alku)
Nauti, kun aamusta nauttia voit,
häipyy se pian, mitä siis unelmoit!
Laimentukoot
kukkien tuoksut!
Kukkaset kuihtuu.
Juostu on juoksut!
Vain multaa sä oot.
Katseesi luo pikariin lasiseen,
rakkauslaulut ne soi edelleen.
Nautintojaan
aina kun muistaa
niin kaikki luistaa
jos ne on menneet,
niitä et saa palaamaan.
Nauti, kun nuoruuden maljasta juot!
Nauti, kun nuoruuteen katseesi luot!
Kestääkö pää
viihdyttävyyttä?
Aivanko syyttä
köynnöksen varjoon
viisaus jää?
Kun istut seurassa ystävien,
niin tunnet lämmön ja luottamuksen.
Kun puristaa ystävän kättä
epäröimättä
suurinta lämpöä
tuntea saa.
Riemulla kulje siis tie elämän
saat nähdä tunteiden väsyvän.
Illan jos vietit
kohtuullisesti
kannatti kesti:
unta ja rauhaa
riittävä on.
[suom. Kaj Chydenius]
Time folds (Margaret Atwood)
[...] Or was he saying: Time folds its wings, at long last. Time folds its tents and silently steals way. Time folds you in its folds, as if you were a lamb and the lack of time a wolf. Time folds you in the blanket of itself, it folds you tenderly and wraps you round, for where would you be without it? Time folds you in its arms and gives you one last kiss, and then it flattens you out and folds you up and tucks you away until it's time for you to become someone else's past time, and then time folds again.
1.11.2010
Katriina Ranne: Minä, sisareni (31.10.2010)
31.10.2010 - 22:00
Syksyllä tapasimme Luotaajien perustajajäsenen Katriinan esikoiskirjan merkeissä. Sihteerinä toimi hänen sisarensa, eli minä, sisarensa, joka näemmä on jättänyt analyysin roikkumaan. Nyt täältä kuitenkin pesee, sikäli, kun enää ymmärrän muistiinpanoistani mitään. ;) (Kirjoitus julkaistaan siis oikeasti 11.1.2011)
Kysyimme alussa kirjailijalta, miksi hän halusi kirjoittaa ns. sisarussaagan, jollaiseksi kirjaa on mm. lehtiartikkeleissa tituleerattu. Hän vastasi, että yleensä sisarista on kirjoitettu ns. epärealistisesti: toinen on kaunis, toinen ruma; ääripäitä, kun häntä taas kiinnosti sisarussuhteen syvällisempi kuvaaminen. Lisäksi kirjailija halusi kuvata parisuhteita ja niiden vaikutusta sisaruuteen.
Romaanissa ei ole varsinaisesti juonta, mutta sen kieli ja soljuvuus tempasivat luotaajat mukaansa. Sitä, kuka kirjan neljästä päähenkilöstä puhuu tai kenestä puhutaan, oli joskus vaikea seurata, ja kysyimmekin, että oliko sen tietämisellä edes merkitystä. Kirjan kaikki sisarhahmot tuntuivat osittain olevan myös kirjailijan omiakuvia. Neljästä päähenkilöstä, Tuulista, Sadesta, Meristä ja Usvasta parhaiten esille nousivat Tuuli ja Usva, kun taas Meri ja Sade sekoittuivat keskenään.
Keskeisenä elementtinä romaanissa esiintyi Joki, joka myös kirjoitettiin isolla alkukirjaimella. Se paljastettiin todelliseksi, ja kirjailija kertoi nähneensä joesta ja mummulasta paljon unia ennen kirjan julkaisemista, mutta sen jälkeen ei ainuttakaan! Myös tuoksujen kuvaaminen, lapsuuden idyllin ja sisarusjutteluiden kuvaaminen oli luotaajien mielestä mielenkiintoista. ”Tuoksuooppera”, joku totesi, toinen ajatteli kirjan olleen hyvä kuvaus kielenoppimisesta ja kolmas kehui joogakuvauksia.
Minä, sisareni sijoittuu Satakuntaan, monen luotaajankin kotiseudulle. Se antaa kuvan lapsuudesta, mutta myös sen naisnäkökulma oli ainakin yhdestä miesluotaajasta erityinen. Kirja tuntuu olevan tositapahtumien ja keksittyjen sattumusten kudelma, ja jonkun luotaajan mielestä oli kunnianosoitus löytää sieltä itsensä. Joku ehkä pelkäsi löytävänsä jotain liian paljastavaa, ja joku toinen taas oli hieman ärtynyt joistakin tosielämän lainauksista. Puhuimmekin siitä, onko kullakin tekijänoikeus ”omiin tarinoihinsa” vai ovatko ne vapaata riistaa sen jälkeen kun tekijä on pullauttanut ne suustaan.
Totesimme, että kun tietää tai tuntee kirjailijan, pääsee ehkä paremmin tekstiin sisälle tai tekstin kertojan mukaan. Arvelimme, että ns. ulkopuoliset lukijat eivät välttämättä tajua, mitkä tarinoista ovat totta, mitkä eivät. Muistaakseni kirjailija itse arvioi, että ”pahimpia” ovat henkilöt, jotka tuntevat kirjoittajaa jonkin verran, mutta eivät kunnolla.
Romaanin miehet olivat jonkun mukaan ”huonolla tavalla outoja”: he olivat negatiivisia, hyviksiä tai pahiksia, ja mieslukijan oli ehkä vaikea löytää itseään miesten hahmoista. Miehet jäivät jollain tavalla ohuiksi, mutta toisaalta jonkun mukaan toivat kirjaan juonta: niiden kautta alkoi tapahtua.
Kirja esittää idyllin, joka pikkuhiljaa alkaa murtua. Sen loppu jäi mielenkiintoisesti pyörimään monen luotaajan mielessä: jäikö tarina auki? Luotaajat totesivat, että romaani oli hieno: kevyt, mutta painava, ”lukupiiriromaani”; arvelimme myös, että tämä voisi olla sellainen kirja, joka alkaa elää hitaasti, mutta säilyy pitkään.
Keskustelua kirjasta toivotaan kommenttipalstalle!
Terv. Sihteerinne P
Syksyllä tapasimme Luotaajien perustajajäsenen Katriinan esikoiskirjan merkeissä. Sihteerinä toimi hänen sisarensa, eli minä, sisarensa, joka näemmä on jättänyt analyysin roikkumaan. Nyt täältä kuitenkin pesee, sikäli, kun enää ymmärrän muistiinpanoistani mitään. ;) (Kirjoitus julkaistaan siis oikeasti 11.1.2011)
Kysyimme alussa kirjailijalta, miksi hän halusi kirjoittaa ns. sisarussaagan, jollaiseksi kirjaa on mm. lehtiartikkeleissa tituleerattu. Hän vastasi, että yleensä sisarista on kirjoitettu ns. epärealistisesti: toinen on kaunis, toinen ruma; ääripäitä, kun häntä taas kiinnosti sisarussuhteen syvällisempi kuvaaminen. Lisäksi kirjailija halusi kuvata parisuhteita ja niiden vaikutusta sisaruuteen.
Romaanissa ei ole varsinaisesti juonta, mutta sen kieli ja soljuvuus tempasivat luotaajat mukaansa. Sitä, kuka kirjan neljästä päähenkilöstä puhuu tai kenestä puhutaan, oli joskus vaikea seurata, ja kysyimmekin, että oliko sen tietämisellä edes merkitystä. Kirjan kaikki sisarhahmot tuntuivat osittain olevan myös kirjailijan omiakuvia. Neljästä päähenkilöstä, Tuulista, Sadesta, Meristä ja Usvasta parhaiten esille nousivat Tuuli ja Usva, kun taas Meri ja Sade sekoittuivat keskenään.
Keskeisenä elementtinä romaanissa esiintyi Joki, joka myös kirjoitettiin isolla alkukirjaimella. Se paljastettiin todelliseksi, ja kirjailija kertoi nähneensä joesta ja mummulasta paljon unia ennen kirjan julkaisemista, mutta sen jälkeen ei ainuttakaan! Myös tuoksujen kuvaaminen, lapsuuden idyllin ja sisarusjutteluiden kuvaaminen oli luotaajien mielestä mielenkiintoista. ”Tuoksuooppera”, joku totesi, toinen ajatteli kirjan olleen hyvä kuvaus kielenoppimisesta ja kolmas kehui joogakuvauksia.
Minä, sisareni sijoittuu Satakuntaan, monen luotaajankin kotiseudulle. Se antaa kuvan lapsuudesta, mutta myös sen naisnäkökulma oli ainakin yhdestä miesluotaajasta erityinen. Kirja tuntuu olevan tositapahtumien ja keksittyjen sattumusten kudelma, ja jonkun luotaajan mielestä oli kunnianosoitus löytää sieltä itsensä. Joku ehkä pelkäsi löytävänsä jotain liian paljastavaa, ja joku toinen taas oli hieman ärtynyt joistakin tosielämän lainauksista. Puhuimmekin siitä, onko kullakin tekijänoikeus ”omiin tarinoihinsa” vai ovatko ne vapaata riistaa sen jälkeen kun tekijä on pullauttanut ne suustaan.
Totesimme, että kun tietää tai tuntee kirjailijan, pääsee ehkä paremmin tekstiin sisälle tai tekstin kertojan mukaan. Arvelimme, että ns. ulkopuoliset lukijat eivät välttämättä tajua, mitkä tarinoista ovat totta, mitkä eivät. Muistaakseni kirjailija itse arvioi, että ”pahimpia” ovat henkilöt, jotka tuntevat kirjoittajaa jonkin verran, mutta eivät kunnolla.
Romaanin miehet olivat jonkun mukaan ”huonolla tavalla outoja”: he olivat negatiivisia, hyviksiä tai pahiksia, ja mieslukijan oli ehkä vaikea löytää itseään miesten hahmoista. Miehet jäivät jollain tavalla ohuiksi, mutta toisaalta jonkun mukaan toivat kirjaan juonta: niiden kautta alkoi tapahtua.
Kirja esittää idyllin, joka pikkuhiljaa alkaa murtua. Sen loppu jäi mielenkiintoisesti pyörimään monen luotaajan mielessä: jäikö tarina auki? Luotaajat totesivat, että romaani oli hieno: kevyt, mutta painava, ”lukupiiriromaani”; arvelimme myös, että tämä voisi olla sellainen kirja, joka alkaa elää hitaasti, mutta säilyy pitkään.
Keskustelua kirjasta toivotaan kommenttipalstalle!
Terv. Sihteerinne P
28.10.2010
Mia Couton: Plumeriaveranta (13.9.2010)
27.10.2010 - 20:54
Tässä
tulee pikainen tiivistelma yli viikon takaisesta luotauksesta: Mia
Couton Plumeriaverantaa oli Tintin luona luotaamassa Katriina, Tintti,
Laura ja Annukka sekä allekirjoittanut ja Aino. Lyhyestäkirjasta jäi
mieleen maaginen henkäys, vaikka dekkarimaisen tarinan yksityiskohdat
olivat monelta unohtuneet. Keskustelua syntyi silti mm. kielen
yllättävistä tyylivaihteluista ja näkemisestä, kuolemisesta ja vanhuuden
ja perinteen arvostamisesta.
Seuraavana kirjana on Katriina Ranteen esikoisteos Minä, sisareni. Sunnuntaina 31.10. klo 18 Pääskylänrinteellä pääsemme myös keskustelemaan itse kirjailijan kanssa. Pam tuo kirjaehdotukset.
Lyhyesti tällä kertaa,
häämatkapakkailuun siirtyvä Riina
Seuraavana kirjana on Katriina Ranteen esikoisteos Minä, sisareni. Sunnuntaina 31.10. klo 18 Pääskylänrinteellä pääsemme myös keskustelemaan itse kirjailijan kanssa. Pam tuo kirjaehdotukset.
Lyhyesti tällä kertaa,
häämatkapakkailuun siirtyvä Riina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)