Hermann Hesse: Arosusi (3.3.2008)

04.03.2008 - 14:12

Luotaajat tapasivat pienellä joukolla viime sunnuntaina Kaisaniemen eräässä oluthuoneessa. Mirkka ja Johanna olivat lukeneet Herman Hessen Arosuden alkuperäiskielellä, Riina Eeva-Liisa Mannerin käännöksenä. Arosusi johdatti keskustelua moneen suuntaan. Aloimme ymmärtää miksi hippiliike kuulemma oli pitänyt kirjaa ja Hesseä yhtenä kulttikirjailijaan. 

Pidimme Harry Hallerin persoonan moniulotteisuuden kuvausta onnistuneena,  kuvasivatpa kirjan muut hahmot Harryn mielen sivupersoonia tai sitten vain Herminen sanoin peilasivat Harryn persoonan ehkä piilossa olevia piirteitä. Ollakseen todellisia tyyppejä olivat kirjan muut hahmot kuvattu varsin ohuesti, vaikka siihen toki voi olla syynä vain pyrkimys keskittämään lukijan huomio Harryyn. Nykymaailmassa Harry Hallerin arosusimaiset piirteet saattaisivat jäävät toiseksi Herminen edustamille sosiaalisille taidoille.

Toiseutta ja vuorovaikutusta kuvattiin kirjassa taidokkaasti. Muiden  ihmisten näkeminen itsen peilikuvina ja peilikuvan epävarmuus auttoivat Harrya eteenpäin. Peilikuvan jämähtäminen pysäyttää kasvun, kuten on saattanut käydä ihmisille siinä vaiheessa, kun tuulipuvut muuttuvat samanlaisiksi. Kirjasta välittyi kannustus epävarmuuteen, kasvuun ja muutokseen.

Innostuimme keskustelemaan pitkään myös flow-tilasta taitona täydelliseen heittäytymiseen. Luopuminen jostain, vaikka omista ennakkoluuloista tai Harryn kohdalla myös kirjaviisaudesta helpotti heittäytymistä. Toisaalta pidimme arvossa myös teknistä osaamista, mikä helpottaa luovuuden toteutumista. Harryn trannsikokemukset olisivat saattaneet jäädä tylsemmiksi ilman Mozartin tuntemusta. Mutta olisiko Harry päässyt transsiin ilman toisia ihmisiä? Vai pitäisikö kysyä voidaanko saavuttaa yhteistranssi? Puhuimme paljon liikkeen tai toiminnan kautta löytyvästä flowsta, itsestä irtautumisesta, mikä voi syntyä, jos päämäärä on yhteinen.

Seuraavaksi kirjailijaksi kaavailimme Orhan Pamukia, mutta teosta emme päättäneet. Nyt siis äänestämään sopivasta kirjasta, tässä joitain suomennettuja ehdotuksia, joita löytyy myös kirjastosta reilusti. Seuraava kerta on sunnuntaina 6.4. klo 18. esimerkiksi jossain keskustan kahviloissa.

Hannu Mäkelä: Mestari (6.1.2008)

10.01.2008 - 17:32
Kokoonnuimme lumipyryisenä sunnuntaina Riinan idyllisessä kodissa Mestari-teoksen (mestariteoksen?) merkeissä. Ainoastaan Pauliina oli ehtinyt lukea paksun romaanin aivan loppuun asti, mutta kaikki paikallaolijat - Pamin lisäksi Johanna, Riina, Teresa, Aino ja Katriina - olivat lukeneet ainakin jonkin verran. Keskustelimme paljon teoksen tyylistä ja sanavalinnoista: kuinka lähellä Leinon kieltä Mäkelän kertojaääni on, tai kuinka yhteneväksi se edes on tarkoitettu? Kriittisen osanottajan mielestä Mäkelän tapa kääntää sanajärjestyksiä nurinkurin ei ollut Leinon proosatyylille lainkaan ominaista, ja pisti romaanista silmään. Toisen keskustelijan mielestä taas nimenomaan romaanin kieli houkutteli lukemaan ja loi illuusion siitä, että Leino itse on äänessä. Tukea eri näkökulmille haettiin tietysti googlailemalla ahkerasti arvovaltaisten kirjallisuuskriitikkojen arvioita.

Keskustelimme myös Leinon rakkaussuhteista, L. Onervasta etenkin. Lisäksi
pohdimme sitä, kuinka tärkeällä sijalla kirjailijan ajatuksissa oli raha ja
muiden arvostus. Mestari kun alkaa rahasta puhumisella, ja kautta kirjan
esiintyy katkeraa köyhyyden ja muiden hylkäämisen valittelua, kun taas
Leinon itse kirjoittama (ja romaanin kuvitteellisena tapahtuma-ajankohtana
juuri julkaistu) Elämäni kuvakirja on huomattavasti positiivisempi,
suorastaan nostalginen ja valoisa suurilta osin. Toisaalta ei voida kiistää
sitä, etta tajunnanvirtatasolla taiteilijankin ajatukset saattavat olla
hyvinkin arkisia, vaikka hän viralliseksi kirjakseen sanelisikin muuta.

Kuuntelimme Leinon Tumma-runon Helkavirsistä Ainon lukemana ja
pätkiä Elämäni kuvakirjasta Katriinan lukemana sekä eri lausujien esittämiä
runoja cd-levylta. Ensi kerralla voisimme koettaa herätellä henkiin taas
alkuluku-perinnettä - kenties viime kerralla kirjoja ehdottanut Riina voisi
ottaa vastuun seuraavan kerran teemaan johdattavan tekstin valinnasta ja
esittämisestä, jos vain pääsee paikalle?

Seuraava kirja on Hermann Hessen Arosusi, ja tapaaminen on Teresan
luona maaliskuun alussa. Teosta on erittäin hyvin saatavilla sekä Kaupunginkirjastosta että Opiskelijakirjastosta.
Katriina

John Ashbery: Valveillaoloa (18.11.2007)

19.11.2007 - 21:44

Luotaajat tapasivat viiden hengen voimin sunnuntaina Pauliinan luona Sörnäisissä. Paikalle läpi loppusyksyisen pimeyden vaelsivat Johanna, Riina, Tarja ja Tero.

Ashberyn suomennoksista koottu kokoelma Valveillaoloa oli kirvoittanut kodeissa huokauksia, mutta pääkallopaikalla se kuitenkin sai aikaan intensiivistä analyysia. Kävimme läpi muutamia runoja hyvinkin yksityiskohtaisesti ja myös nautimme Teron ääneen lukemista kappaleista.

Aluksi moitimme Ashberyn runoilijanääntä pelokkaaksi, ironiseksi. Jotkut meistä olivat pysähtyneet muutamiin (suomentajan?) sanavalintoihin. Toisaalta totesimme, että tällaistahan postmoderni runous hyvinkin on: avointa ja tulkinnanvaraista. Ehkäpä tyylirikotkin kuuluvat asiaan? Ashberyn rakenteeltaan poukkivat ja epäehyet runot ja niiden säkeiden sattumanvaraisuus pakottavat lukijan tulkitsemaan – ja mitä ilmeisemmin todella pysähtymään ja keskittymään yhteen runoon kerrallaan.

Runojen suomentajan Aki Salmelan esipuheessa verrattiin Ashberyn lukemista siihen ”kuin kuulisi jonkun hitaasti kääntelevän radion kanavanvalitsinta naapurihuoneessa”. Tähän joku luotaajista totesi, että tällaisten runojen kirjoittamisen luulisi olevan helppoa. Voisiko jotkut säkeet vaihtaa toisiin kokonaisuuden siitä kärsimättä?

Analysoimme paitsi runojen erikoisia sanoja, rytmin muutoksia tai tyylin vaihtoja myös puhujaääniä, teemoja ja sanomia. Esimerkkinä toimikoon Säkeitä ennen aikaa. Pohdimme sen avointa seksuaalisuutta, joka yhdistyy konkreettiseen, mutta ylevään luontokokemukseen. Totesimme, että runon minä vaikuttaa mieheltä, joka on (jälleen kerran) yksin ja siten kenties yksinäinen. Runo projisoi ihmisyyttä luonnon kautta. Ihminen alkumeren – alun äärellä, suurempien voimien ja luonnonlakien vallassa. Tulkitsimme runon riuttojen tiedon perustuvan niiden pitkään ikään; ne ovat hitaan kasvun tulosta. Kalat taas tulevat ja menevät. Ja Neiti Meri on kenties joku salaperäinen nainen, runon minän haaveiden kohden. Mutta – kuinka yllättäen – ”minä” päätyy lopussa pessimismiin, luovuttaa naisen suhteen; ujo, reppana, huonoitsetuntoinen miesääni kuulsi mielestämme monen Ashberyn runon läpi.

En tiedä, löysimmekö varmoja vastauksia mihinkään tai olimmeko kenties edes näin yksimielisiä kuin edellä olen antanut ymmärtää. Joka tapauksessa keskustelua syntyi ja luulen, että monen mieli Ashberyn runoudesta muuttui tai ainakin lieveni illan aikana. Ehkä tämä onkin runoutta, jota kannattaa tutkistella. Ashberya voisi mielestäni kokeilla vaikka koulussa, vaikka vaativaahan se tuntuu olevan. Mutta eikö hyvä runous ole sitä aina?

********************************************************************

Seuraavan kerran tapaamme loppiaisena 6.1.2008 klo 17 (huom. aika) Riinan luona. Luodattavana on Hannu Mäkelän Mestari, 1995 Finlandia-palkinnon voittanut elämäkertaromaani Eino Leinosta.

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (14.10.2007)

15.10.2007 - 13:41

Sateisena sunnuntaina keskustelimme Virginia Woolfin romaanista Mrs. Dalloway. Mukana menossa Riina, Sampo, Pauliina ja Johanna, sekä Katriina, joka saapui paikan päälle myöhemmin.

Mrs. Dallowayta oli luettu mielenkiinnolla ja puhuttavaakin riitti reilusti. Mrs. Dalloway määritellään yleisesti tajunnanvirta - ja yhdenpäiväromaaniksi, ainakin takakansiteksteissä ja julkisessa keskustelussa. Verrattuna James Joyceen tai Volter Kilpeen, Woolfin aikalaisiin, on Mrs. Dalloway melko helppolukuinen.

Yllätyimme siitä, että kirjassa oli Clarissan (Mrs. Dalloway) ohella useita muita keskushenkilöitä, sekä siitä miten paljon kerronta nojaa viidenkympin kieppeillä olevien hahmojen muistoihin ja nostalgiaan kadotetuksi koettua nuoruutta kohtaan. Päädyimmekin pohdiskelemaan aika paljon hahmojen elämänasenteita ja sitä että mistä se onnellisuus ja tyytyväisyys kumpuaa. Tekstissä muutamaan otteeseen nousevat esille kohdat, joissa onnea tunnetaan hetkellisti sulauduttaessa kaupungin elämäntäyteiseen vilskeeseen tai puiston auringonpaisteiseen iloon, joka tosin tuntuu taas katoavan kun hahmot ryhtyvät pohdiskelemaan elämässään tehtyjä ratkaisuja ja valintoja.

Romaanin hahmot herättivät ristiriitaisine mielipiteineen, suuttumuksen ja toisinaan katkeruuden värittämin ajatuksin todellisen ja rehdin vaikutelman.

Lisäksi keskustelimme väistämättä myös naisen asemasta. Teos sijoittuu ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja ilmapiirissä on havaittavissa pientä vapautumista mutta pääosin naisen asema määrittyy edelleen avioliiton kautta. Tajunnanvirranomaisesti keskustelu ryöpsähti myös nykypäivään ja neulovan naisen asemaan. Vapautunut neulominen kun vaikuttaisi olevan edelleen utopiaa. Mitähän Mrs. Woolf tästä tuumaisi?

Ensi kerraksi luetaan runoja! Luodattavana John Ashberyn kokoelma Valveillaoloa.
Amerikkalaisen nykyrunouden suuria nimiä sanovat - luettavaksi jää.

Tapaaminen Pauliinalla sunnuntaina 18.11. klo 18:00.

T: Johanna