Mika Waltari: Johannes Angelos (6.3.2005)

 
07.03.2005 - 23:40

Eilen Riinan luona viisi luotaajaa keskusteli Mika Waltarin Johannes
Angeloksesta (ja paljosta muustakin) intensiiviset kolme ja puoli tuntia.
Suurin osa oli, tavallisuudesta poiketen, lukenut koko romaanin, ja kaikki
enemmän tai vähemmän myös pitivät siitä.

Keskustelimme paljon romaanin henkilöhahmoista ja erityisesti
päähenkilöstä. Angeloksen olimme kokeneet vähän juurettomana ja
saamattomana filosofina, ja osa piti Johanneksen rakastumista Annaan hieman
epäuskottavana vanhan miehen hurahtamisena. Pohdimme, olisiko Johanneksella
ollut jonkin sortin ikäkriisi - puhuihan hän paljon elämän syksystä. Elämän
syksy nivoutui myös vanhan ajan loppumiseen ja uuden alkamiseen. Uutta
aikaa romaanissa edusti saksalainen teknikko Grant, joka oli rationaalinen
tiedemies.

Johanneksen ja Annan suhde oli huumaa; he eivät ymmärtäneet toisiaan kuin
fyysisesti, ja jo kirjan keskivaiheilla tuli selväksi, ettei suhteella
olisi tulevaisuutta. Annaan törmääminen sekoitti jo valmiiksi levottoman
Johanneksen, joka kuitenkin oli elänyt entistä elämäänsä määrätietoisesti.
Annaa pidimme vahvana persoonana, jonka hahmo kehittyi romaanin kuluessa.
Muuten Waltarin naiskuva tuntuu olevan suhteellisen suppea. Hän nostaa
kyllä naiset jalustalle, mutta samalla ne jäävät hieman epätodellisiksi
hahmoiksi. Toisaalta naisia on vaikea löytää historian lehdiltäkään.
Romaani kuvasi murrosajan tapahtumia. Keskeisessä asemassa olivat
sotavarustelut, juonittelut ja taistelu. Ne loivat kauhun tunnelmaa, ja
kirja voidaankin nähdä allegoriana toiselle maailmansodalle - Waltari
tuntuu olevan mielistynyt kuvaamaan kokemaansa sota-aikaa siirtämällä
todella tapahtuneet asiat kauas menneisyyteen, jolloin niiden
käsitteleminen saattaa olla helpompaa. Romaani kuvasi myös idän ja lännen
kohtaamista; kolmen erilaisen uskonnon rajamaata. Kirjan lopussa alkoi
Konstaninopolin turkkilainen aikakausi; turkkilaiset kuitenkin soivat
kaupunkiin jääville alemman luokan kreikkalaisille uskonnonvapauden. Oliko
tämä uuden ajan merkki?

Johannes Angeloksessa viehätti paitsi sen historiallisuus, todelliset
tapahtumat ja ihmiset, tietysti myös rakkauden lupaus. Kuoleman kuvaus
koettiin väkevänä ja tarpeellisena, toisaalta esim. Annan yht´äkkinen
poismeno yllätti lukijan. Waltarin hahmot ovat usein menestyviä, kauniita,
ihannetyyppejä, jotka saavat olla mukana maailmanhistorian merkittävimmissä
tapahtumissa. Waltarin rakkaus on hyvin fyysistä - "Ilman himoa ei voi olla
rakkautta." totesi Angeloskin monesti. Näistä syistä Waltarin romaaneihin
on kai niin helppo myös hurahtaa... Satumaailmaan.

SEURAAVA LUOTAAJAT: torstaina 7.4 KLO 18 tapaamme jälleen Riinan luona.
Käsiteltävänä on Peter Hoegin Lumen taju, rohkean naisen seikkailu
mystisessä Grönlannissa. Seuraavan kerran sihteeri on Riina ja kirjoja
esittelee Anja.

Luotaamisiin!
terv. Pauliina

Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille (30.1.2005)

 
31.01.2005 - 23:38

Kokoonnuimme eilen luonani Meri-Haassa ja puimme satoa
teoksesta Linnunradan käsikirja liftareille. Paikalla olivat
allekirjoittaneen lisäksi Riina, Anja ja Mira. Kaikki eivät olleet
lukeneet kirjaa (kokonaan), mutta silti syntyi syväluotaavaa keskustelua.
Totesimme, että scifi-klassikoksi tai jopa -parodiaksi nimetty liftarin
opus oli aika poikamainen ja hauska teos. Se sisälsi paljon
yksityiskohtia, jännittävää rekvisiittaa, jota lukiessa yritti ehkä
analysoida liiankin tarkkaan. Ehkäpä kaikkea ei ollut tarkoitettu
tajuttavaksi! Jotkut yksityiskohdista olivat hyvinkin hauskoja;
esimerkiksi pyyheliina, joka oli linnunradan liftarin eräänlainen
statussymboli, vrt. nykymaailman reppureissaajan tietynmerkkiset
vaelluskengät.

Muutamat olivat lukiessaan pohtineet kirjan sävyä; paikka paikoin se
vaikutti vähän vanhentuneelta. Totesimme, että kirjailija oli jättänyt
opuksensa osin hyvin pinnalliseksi kuvaukseksi toisenlaisesta maailmasta.
Tulevaisuutta lienee parempi kuvata ympäripyöreästi, jos toivoo, että
kuvausta luetaan tulevaisuudessakin! Joku huomautti, että kirjassa
käsiteltiin paljon samoja asioita kuin omassa todellisuudessamme ja näki
kirjan heijastumana tästä meidän maailmamme menosta. Esimerkiksi maan
raivaaminen moottoritien edestä näyttäytyi tällaisena paralleelina.
Parasta kirjassa olivat jonkun mielestä 'epätodennäköisyydet'.
Hiirikohtaus vei jonkun ajatukset Helsingin rottaongelmaan (sanovat, että
täällä asuu yli miljoona rottaa!) Osaa oli pohdituttanut se, miten
sankarit aina välttyvät tuhoutumiselta. Käsikirjassakin oli monia
uskomattomia pelastumisia, kuten leijailevaan jalkakäytävään tarttuminen.
Opusta verrattiin Harry Martinsonin Anjaaraan ja mietimme myös sen asemaa
scifi-genressä.

Totesimme olleemme ehkä hieman liian tosikkoja kirjaa lukiessamme.
Luonnehdimme sitä eräänlaiseksi ajanvietekirjallisuudeksi, jonka teksti
oli kuitenkin rikasta. Kirjassa myös leikiteltiin kielen kanssa.
Loppukommentiksi heitettiin: "enimmäkseen harmiton".
Ensi kerralla nähdään viiden viikon päästä su 6.3. klo 16. Luettavana on Mika Waltarin Johannes
Angelos. Tulkaa paikalle, vaikka ette ehtisi kirjaa (kokonaan) lukea! Teos
on mahtipontinen 1400-luvulle sijoittuva rakkauskertomus, joka
yleisövihjeen mukaan on Waltarin paras teos. Seuraavan kerran sihteerinä
toimin taas minä (nyt tuurasin Tinttiä, joka tuurasi minua joskus...) ja
kirjoja ehdottaa Anja tai Riina, jos Anja ei pääse.
Mukaan saa pyytää lisää jengiä!

Luotaamisiin,
Pauliina

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (28.11.2004)

 

29.12.2004 - 23:25

Huikan myöhässä tämä taitaa tulla. Olen jo ehtinyt unohtaa, mitä oikein
oltiin puhuttu, mutta enköhän saa kirjoitettua ainakin jotain...

Luotaajat tapasivat 28.11 Miran luona. Paikalla olivat Riitta, Jenni,
Harri, Pauliina, Mira ja Tintti. Luettava kirja oli Muumilaakson marraskuu,
joka on muumikirjaksi sillä tavalla poikkeuksellinen, että se ei kerro itse
muumiperheestä. Muumiperhe on matkalla ja taloon ovat muuttaneet Hemuli,
Vilijonkka, Tuhto-homssu, Ruttuvaari ja Mymmeli. Myös Nuuskamuikkunen on
kääntynyt takaisin matkaltaan etsimään kadonneita säveliä. Poikkeuksellista
on myös alakuloisuus. Ehkäpä erilaisuus selittyy sillä, että Muumilaakson
marraskuu on Tove Janssonin viimeinen muumikirja. Hahmot edustavat eri
ihmistyyppejä kärjistettyinä. Tyypit ovat kuitenkin kovin yksipuolisia,
koska niillä ei näytä olevan muuta kuin ongelmansa: Ruttuvaarilla
yksinäisyys, homssulla äidin kaipuu, Vilijonkan neuroottisuus ja Hemuli
yritti leikkiä Muumipappaa. Muumiperhettä ei tuntenut kunnolla muut kuin
Mymmeli ja Nuuskamuikkunen, jotka olivat tavallaan eri sarjaa kuin muut
hahmot. Loput otuksista olivat tulleet etsimään apua ongelmiinsa
Muumilaaksosta, koska ajattelivat, että siellä on aina kaikki hyvin. Niille
perhe kasvoi niin ihanaksi ja ihmeelliseksi, että alkoi jo olla ahdistava.
Nuuskamuikkunen auttoi hienovaraisesti ainakin Vilijonkkaa ja Hemulia
antamalla niiden itse oivaltaa ratkaisut ongelmiinsa. Päättelimme
nimittäin, että Nuuskamuikkunen oli tahallaan jättänyt huuliharpun
Vilijonkan löydettäväksi ja heti seuraavana aamuna Vilijonkka
oli "parantunut". Homssu taas tajusi itse viime hetkellä ennen muumiperheen
paluuta, että Muumimammakin saa olla huonolla tuulella. Ruttuvaarissa emme
löytäneet muutosta. Puhuimme myös siitä, miten toisten pitää lähteä ja
toisten jäädä. Synkästä aiheesta huolimatta kirjan kuvat piristivät, jopa
naurattivat.

Seuraavan kerran kirja on Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja
liftareille. Seuraava tapaaminen on sunnuntaina 30.1. klo. 16.

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä (31.10.2004)

 
08.11.2004 - 23:21

Kokoonnuimme 31.10 meille (siis Harrin luo) keskustelemaan kirjasta Hiiriä ja ihmisiä katsoimme myös kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Läsnä olivat allekirjoittanut, Mira, Tintti, Riina, Pauliina, Laura ja uutena jäsenenä Riitta

Kokonaisuutena kirja oli suhteellisen lyhyt ja keskustelua herätti jo ennakkoon se miten näin lyhyen kirjan elokuvasointi mahtaa onnistua. Todettiin myös että kirjanpohjalta tehty näytelmä pyörii yhä
Kansallisteatterissa Lennien roolissa Esko Salminen (käykäähän katsomassa). Kirjan sisällöstä kävimme mielnkiintoista keskustelua koskien lähinnä ystävyyden ja haaveiden merkityksestä. Se, että Lennie antoi mahdollisuuden muillekin kirjan päähenkilöille mahdollisuuden sanoa haaveensa ääneen oli
ainoita toiveikkaita ja positiivisa asioita joita kirja sisälsi.

Ylaisluonteeltaa kirjan sisältö oli siis varsin synkkä mutta se kuvasi varsin realistisesti 1930-luvun yhteiskunnan tilannetta Yhdysvalloissa. Keskustelua herätti myös se miten sitoutuneita George ja Lennie olivat toisiinsa ja toistaalta miten irrallisia he olivat muusta yhteiskunnasta. Verrattuna nyky-yhteiskuntaan jossa usein nuorisolla on vaikeuksia löytää paikkansa yhteiskunnassa. No kysee,ssä on varmasti hieman eri näkökulmat mutta jokatapauksessa Lennien ja Georgen ystävyys on kadehdittavaa.
Iltamme edetessä Riina luki kirjan sivulta 102 luvun jossa Crooks tapaa hempukkanaisen. Tämä herätti heskustelua rotuerottelusta sekä naisen asemasta romaanissa. Aiheista ei kuitenkaan keskusltu kovin syvällisesti ja todettiinkin etteivät kyseiset aiheet olleet oleellisia romaanin sisällössä (vaikka tärkeitä asioita ovatkin)

Keskustelun päätyttyä söimme hiukan, ja sitten katsoimme elokuvan. Elokuvan jälkeen totesimme että juoni oli siirretty varsin tarkasti valkokankaalle, mutta yleisilme oli paljon positiivisempi kuin kirjassa.
Ainoan naisen eli jo edellämainitun hempukkanaisen roolia oli pyritty syventämään ja jollain tavoin Georgen rooli oli poikkeava elokuvassa. Kokonaisuutena elokuva ei yltänyt samalle tasolle kuin kirja, sillä sen anti jäi joillain tavoin yksipuoliseksi kuvaukseksi kauniista ja yksinkertaisesta elämästä 1930-luvun yhdysvaltain maaseudulla.

SEURAAVALLA KERRALLA:
Luettavaksi kirjaksi äänesimme Tove Janssonin Muumilaaksin marraskuu. Tapaamme Miran luona sunnuntaina 28.11 kello 16.00. Yhteislähtö rautatieaseman eestä kello 15.45.

Ensikerralla Mira toimii sihteerinä ja Tintti ehdottaa kirjaa.
Kaikki mukaan keskustelmaan Muumien suhteesta marraskuuhun!!!

Terveisin sihteerinne
--
Elintarvike-ekonomian opiskelija
Harri Harjula