Marko Hautala: Itsevalaisevat (19.12.2012)

Luotaajien pikkujoululuotauskirjaksi osui Marko Hautalan Itsevalaisevat. Joulutorttujen lomassa Riina, Pauliina ja Jani päätyivät pitämään kirjaa ihan ookoona ja suosittelevat sitä erityisesti yläkoulu- ja lukiolaisille. He pystynevät samaistumaan kirjan nuorten ulkopuolisuuden, erilaisuuden sekä lasten ja aikuisten maailmojen kohtaamisten ristiriitoihin. Kirjan nopealukuisuudesta kertoo sekin, että kaikki olivat lukeneet koko teoksen. 

Hautala onnistui aidon tuntuisesti nuoren Iiriksen päiväkirjamerkintöjen yhdyssanavirheissä, mutta muuten henkilöt jäivät ohuiksi ja tarinan kaarta olisi voinut jämäköittää. Elokuvamainen hypähtely voimakkaista visuaalisista kuvista toisiin vaikeuttivat aikajakson hahmotusta ja karsivat hiukan tarinan uskottavuutta. Kalavertaukset tuntuivat menevän sekaisin. Osuvat päälukujen nimet selkeyttivät kuitenkin kirjan rakennetta. Mietimme myös mahtaako nuori 15-vuotias poika todella ajatella lintujen laulua ja lehtien värinää.

Nuoren maailmasta Hautala onnistuu hyvin tavoittamaan sosiaalisten tilanteiden paineet ajautua tekemään jotain, mitä oikeastaan ei haluaisi tehdä. Vaikka Iiriksen tarina jäi auki jäi kirjasta kuitenkin ajatus positiivisena ihmisen kyky selviytyä.

Seuraavaksi luotauskirjaksi emme valinneet jakamistamme joululahjakirjoista vaan kirjan valitsi meille Helsingin sanomien Klassikkoautomaatti, toisella yrittämällä. Eli keskiviikkona 30.1.2013 on luodattavana kirjana Jayne Anne Phillips: Mustat kuviot.

David Grossmann: Sinne missä maa päättyy (8.11.2012)

Lähes vuosi vierähti ennen kuin aloin kirjoittaa raporttia (ajastin sen toki oikeaan aikaan!) Davis Grossmannin kehuja saaneesta tiiliskivestä. Pahaksi onnekseni en muista keskusteluista juuri mitään, sillä itse en teoksessa päässyt alkua pidemmälle. Turvaudun nyt muistiinpanoihin, ja pidän raportin lyhyenä. ;)

Pidimme kirjaa vähän uuvuttavana, vaikka alku olikin mielenkiintoinen ja teoksessa oli hienoja kohtia. Rakenne jäi vähän kysymysmerkiksi: se ei ehkä ollut kovinkaan jäsennelty, eikä teksti ainakaan antanut lukijalleen hengähdystaukoja. 28 päivää vaellusta puskettiin läpi.

Kirjan lukeminen oli siis työvoitto, ja hieman vyyhtimäinen rakenne alkoi avautua pikkuhiljaa. Ehkä lukija samaistui höpöttämiseen? Jonkun mielestä kirja parani loppua kohden, kun siinä oli päässyt tutustumaan ihmiseen, jolla oli todella vaikeaa. Kerronta oli realistista, syveni matkan myötä. Ensin se etsi lukijan luottamusta, siirtyen luottamuksen kasvaessa rankempiin aiheisiin. Toisaalta hyppäys vuosia aikaisemmalle tasolle kesken kaiken vähän jämäytti (hämäsi vai jämäköitti??) kirjaa. 

Sinne missä maa päättyy kantoi mielenkiintoista näkökulmaa: päähenkilönä oli 50-vuotias nainen, äiti, jolla oli syviä erimielisyyksiä poikansa kanssa. Pohdimme keskusteluissamme, miten lapsi näkee äitinsä ja totesimme, että tässä perheessä äiti oli joutunut aika tukalaan asemaan. Ottiko hän kuitenkin aivan itse roolinsa vastaan? Totesimmekin, että äiti on äiti, ei aina vain ihminen.

Osin teos oli siis pitkästyttävä, mutta sisälsi toisaalta hyvin mielenkiintoista ideologiaa. Se oli eräänlainen yksityiskohtainen elämäkerta, ehkä sodanvastainen ja syyllistäväkin kertomus. Mietimme oliko kirjaan sisällytetty loppuselitys turha. Toisaalta loppu jäi avoimeksi.

Inka Nousiainen: Arvaa ketä ajattelen (14.9.2012)

Juhlimme kymmenvuotista taivaltamme Elitessä hauskasti kymmenen hengen voimin perjantaina 14.9. Paikkakin oli varsin osuva, sillä Luotaajien ihka ensimmäinen tapaaminen lähes päivälleen kymmenen vuotta aiemmin pidettiin viereisessä talossa, Riinan luona Runeberginkadulla.

Elite-iltamme kruunasi kirjailijavieras Inka Nousiainen. Tunnelma oli vapaamuotoinen, kyselimme monenlaista ja Inka kertoili teoksistaan ja kirjoittamista koskevista ajatuksistaan. Ruoasta nauttiessamme keskustelimme tarkemmin nimenomaan Arvaa ketä ajattelen -romaanista, jonka olimme Inkan suosituksesta hänen teoksistaan valinneet luettavaksemme.

Arvaa ketä ajattelen oli ihastuttanut lukijat erityisesti tunnelmallaan ja kerronnan hienovaraisuudella. Kuten Jani analysoi, kerronta oli niin tiivistä ja osoittelematonta, että lukijan piti olla tarkkana. Jani samastui siihen, miten teoksen maailmassa ei ollut oikeastaan olemassa kuin "me", ei muita - niin maailma lapsuudessa koetaan. Myös Aino piti lapsuuskuvausta helposti samastuttavana, ja omista muistoista tutut pelikortit kantoivat juonta hienosti eteenpäin. Mika nosti esille sen, kuinka vähän vanhempi voi tietää siitä, mitä lapsi ajattelee, ja kuinka yksin ihmiset ovat, vaikka heillä olisikin sisaruksia. Mukana keskustelussa olivat myös Tauno, Pauliina, Riina, Jenni, Mirkka ja minä (Katriina).

Seuraavaksi luettavaksi valitsimme Inkan antamista kiinnostavista vaihtoehdoista David Grossmanin Sinne missä maa päättyy -romaanin. Se on Israelin tunnetuimman kirjailijan kansainvälisesti palkittu teos, joka teki Inkaan äärimmäisen suuren vaikutuksen. Sivuja on noin 600, mutta vakuutuimme siitä, että tämä on luettava. Grossmanin kirjasta keskustellaan 25.10. klo 17 Pamin luona.

Suurkiitos Inkalle vierailijaksemme tulemisesta, ja toivottavasti voimme kymmenen vuoden päästä juhlia taas Luotaajia vähintään yhtä miellyttävissä merkeissä!

Leonie Swann: Murha laitumella (29.8.2012)

Murha laitumella houkutteli yhdeksän luotaajaa puimaan teosta, tosin muutama oli jättänyt kirjan joko kokonaan lukematta tai kuuntelun kesken.  Alun perin kirja valittiin dekkarina kepeäksi kesälukemiseksi. Ajatus siitä, että lampaat yrittävät ymmärtää ihmisten maailmaa oli hyvä, mutta idea ei ihan kantanut loppuun asti. Kiinnostavaa kirjassa oli lampaiden näkökulma ja tapa ajatella. Paikka paikoin kirja onnistui huvittamaan oivallisilla huomioilla ihmisistä. 

Dekkarille ehkä tyypillisiä harhauttavia ja käsittelemättä jääneitä hämäysvihjeitä olisi kuitenkin voinut karsia ja tiivistää tarinaa turhan märehtimisen sijaan. Lisäksi runsas määrä niin lampaita ja kohta myös ihmisiä vaikeutti tarinan alkuun pääsemistä ja hankaloitti varsinkin kirjan kuuntelua. Mietimme myös kirjan epädekkarimaista loppuratkaisua, joka yllätti kyllä osan lukijoista, ja tuotti pienen pettymyksen.  Murha olikin itsemurha ja vähän masentava loppu kepeälle lammastarinalle, joka ei sitten ollutkaan niin kepeä.  Avoimeksi jäi monta yksityiskohtaa ja muun muassa kysymys siitä kuka murhasi ”Kärppä” McCarthyn. Melmoth -lampaan sisäisen äänen synkähköt viisauksien ”joskus yksinolosta on hyötyä” alkuperä jäi sekin vähän epäselväksi. Ehkä Leonie Swannin toinen teos on jatko-osa, josta selviää kesken jääneet villalanganpätkät.

   

Melko nopeasti kirjan teemat oli käsitelty ja keskustelu kääntyi muun muassa kirjan lampaiden huumekokeiluista nuorison huumeongelmien ja muiden toilailujen käsittelyyn koulussa. Puhuimme myös luotaajien kymmenvuotisjuhlista. Päätettiin, että ne pidetään 14. tai 15.9. Mukaan keskustelemaan saadaan kirjailija Inka Nousiainen ja luettavaksi teokseksi valittiinkin Inkan itse ehdottama Arvaa ketä ajattelen. Seuraava luotauskerta on juhlan kunniaksi omakustanteisesti ravintolassa, joksi ehdotettiin mm. Cellaa. 

Sihteröi Riina