Tuomas Vimma: Helsinki 12 (16.6.2010)

17.07.2010 - 14:07

Cafe Pirittan terassilla puitiin kesäkuussa Tuomas Vimman vuonna 2004 julkaistua esikoisteosta Helsinki 12. Keskustelemassa olivat Riina, Johanna, Mika, Mirkka ja Toni.

Irvokkaaseen mainostoimistomaailmaan sijoittuva kirja oli jakanut lukijoiden mielipiteitä; sitä oltiin pidetty sekä vastenmielisenä että viihdyttävänä.

Keskustelun aiheissa pyöri enimmäkseen päähenkilön persoona, tämän sisko, tarinan uskottavuus, juonen laatu, kieli, sekä suhteessa kirjan alkuosaan kovin kontrastikas loppuratkaisu.

Mielikuvilla maailmansa rakentavan minäkertoja-päähenkilön kokonaisvaltaista, Amerikan Psyko -henkistä vastenmielisyyttä ja tunteettomuutta pidettiin osin poikkeuksellisena kirjoituksellisena ratkaisuna: ilman ainutta hyvää, positiivista piirrettä henkilöstä oli vaikea pitää. Toisaalta esitettiin myös mielipiteitä, että kirjan särmikäs asenne syntyi juuri tämänlaisten valintojen vuoksi.

Päähenkilön groteskilla tavalla täydelliseksi muovailtua siskoa pidettiin yleisesti kirjan epäuskottavimpana hahmona ja tämän täydellisyyteen olisi kaivattu edes jotain säröä. Sanottiin myös, että sisko oli kirjoitettu ikäänkuin olemaan fantasia/idea naisesta, joka täydellistä elämää viettävä miespäähenkilö olisi halunnut olla, jos olisi ollut nainen.

Yleinen uskottavuus aiheutti muutenkin paljon keskustelua. Oikeilla paikan- ja kadunnimillä osin hyvinkin tarkasti piirrettyyn todelliseen, olemassaolevaan ympäristöön sijoitetuilta tapahtumilta moni oli odottanut myös juonellista realismia, ja kokenut ongelmaksi räikeän epäuskottavuuden hahmojen suhteen. Kirjaa kutsuttiinkin satiirin ohella 'fiktiiviseksi omaelämäkerraksi'.

Juonellisesti kirjaa pidettiin kovin ohuena. Tapahtumien kulku oli merkitykseltään sivuosassa, kun pääpaino jäi brändiluetteloinnin ja tuhdin slangikielen siivittämään, päähenkilön provokatiivisen kyseenalaisesta mielenmaisemasta nähtyyn hetken kuvailuun. Päähenkilöä siis ikäänkuin väritettiin jatkuvasti nokitellen lisää, mutta samoilla väreillä, mikä oli saanut kirjan tuntumaan jo puuduttavalta toistolta, kun tapahtumat ympärillä eivät samaan tahtiin edenneet mihinkään.

Alkupuoliskosta poikkeavan loppuratkaisun tyylinvaihdos mainostoimistonaureskelusta dekkarimaiseen takaa-ajoon ja siitä eteenpäin oli vaikuttanut lukijoista osin perustelemattomalta ja häiritsevältä suunnanmuutokselta. Väkivaltaan ja hahmojen tappamiseen sortumista arvosteltiin myös helpoksi ratkaisuksi kirjailijalle. Toisaalta tyylinvaihdoksen ja genrestä ulosmurtautumisen mietittiin myös olevan aiemman tarinan pahaaenteilevän paisuttelun väistämättä vaatima ylilyöntiratkaisu, sillä minkäänlaista huipentumaa olisi ollut enää vaikea kuvitella edelliseen yltäkylläisyyden ja velkaantumisen kuvailuun.

Keskusteltiin myös siitä, että jos kirja on satiiri, mikä oikeastaan on silloin satiirin kohde, mutten muista päästiinkö siitä mihinkään ajatukseen.

Seuraava luotauskerta on 25.8. klo 18, jolloin kokoonnumme viltille Huviteltan läheisyyteen (ympyrätalon puolelle?) keskustelemaan Natalja Klutsarjovan kirjasta Kolmannessa luokassa.


-t

Marjane Satrapi: Persepolis (06.05.2010)

06.05.2010 - 23:37

Luotaajat kokoontuivat aurinkoisena torstaina Tokoinrannan juuri uudistetussa älykkökahvila Pirittassa. Ulos asti jatkuva tätijono haittasi hieman aloitusta, mutta paikka oli muuten mukava. Luettavana oli Marjane Satrapin sarjakuvaromaanit Persepolis 1 ja 2 ja paikalla keskustelemassa Aino, Jenni, Johanna, Mika, Mirkka, Riina ja Toni.

Kirjat ja kirjailija olivat joillekin entuudestaan tuttuja, mutta useimmille eivät. Osa 1 kertoi Marjane Satrapin lapsuudesta Iranissa ja osa 2 nuoruudesta Itävallassa sekä kotiinpaluusta ja aikuiselämästä Iranissa. Kaikki olivat yleisesti ottaen pitäneet kirjoista ja pitäneet niitä helppolukuisina ja kiinnostavina. Edelliseen kirjaan (Vanhan rouvan lokikirja) verrattuna Satrapin tarinankerronta todettiin huomattavasti tiiviimmäksi. Tarina eteni ruutujen yläreunassa olevien tekstilaatikoiden avulla, ja tekstiä oli sarjakuvakirjaksi paljon. Kirjojen yksinkertainen ja keveä piirrostyyli sopi monien mielestä hyvin välillä vaikeiden ja ahdistavien tapahtumien kerrontaan. Kirjat olivat omaelämänkerta, vaikka joidenkin tapahtumien todenperäisyys herätti hieman arveluja.

Kirjoissa kerrottiin miten uskonto, sota ja poliittiset vainot vaikuttivat tavallisten ihmisten elämään Iranissa. Länsimaisessa 'vapaassa' yhteiskunnassa elävästä monet asiat tuntuivat lähes absurdeilta. Iranin arkipäivästä löydettiin yhtymäkohtia sekä Neuvostoliittoon että George Orwellin 1984 -kirjan maailmaan. Satrapin sivistynyt, uudistusmielinen ja varakas perhe tuki tyttärensä opiskelua ja tiedonhankintaa. He vastustivat lähes koko suvun voimalla kaikenlaisia hölmöjä sääntöjä, pitivät juhlia torstaisin suljettujen verhojen takana ja kuuntelivat uutisia BBC:ltä.

Kirjoissa käsitellyt aiheet, koulutus, koulutusmahdollisuudet, erilaiset elinolosuhteet, ihmisten yleinen sivistys ja erilaisiin yhteiskuntiin sopeutuminen herättivät keskustelua. Kaikki olivat yhtä mieltä sivistyksen ja älykkökahviloissa istuskelun tarpeellisuudesta. Lisäksi todettiin, että Persepolis sopisi hyvin myös koulussa luettavaksi, vaikkei lastenkirja olekkaan (paitsi Laaksolahden kirjaston mielestä).
Kirjojen pohjalta on tehty animaatio vuonna 2007
www.persepoliselokuva.fi/

Seuraavaksi kirjaksi valittiin Tuomas Vimman Helsinki 12
Kokoonnumme seuraavaksi keskiviikkona 16.6 klo 17:15 Tokoinrannassa, tai sateen sattuessa Pirittassa.

Sihteerikkönä toimi
Mika

Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja (11.4.2010)

14.04.2010 - 22:19

Mirkan luokse luotaamaan kokoontuivat sunnuntaina Mika, Riina, Johanna ja Jenni. Tällä kertaa ruodittavana opuksena oli Kyllikki Villan teos Vanhan rouvan lokikirja.

Pääosin kirjasta oltiin pidetty. Se oli rauhoittava, samoja kuvioita toistava ja ikäänkuin keskustelua vanhan tädin kanssa. Yhtälailla toisto, tietynlainen alakuloisuus ja asioiden märehtiminen koettiin myös puuduttavana. Hieman totuttelua vaati kirjan puhetyylinen asu, sillä teos on kirjoitettu kaseteille luettujen päiväkirjojen pohjalta. Kirja on myös matkakirjan sijasta todellakin päiväkirja, lokikirja, kuten teoksen nimikin kertoo. Kohdekuvausten sijaan teos on ennemminkin omalla tavallaan vanhenemisen kuvaus. Epävarmuus, toisista riippuvaisuus ja inhimillisyys ovat teoksessa läsnä ja pidimme kirjailijan ihanan rehellisestä tyylistä tämän suhteen. Välillä ajatukset tuntuivat raakileilta, mutta toisaalta juuri niin on hyvä. Tällöin niitä voi työstää itse päässään pidemmälle, kun ne eivät ole loppuun saakka pureksittuja. 

Pohdimme myös olisiko meistä matkustamaan rahtilaivalla. Muutamalla olikin kokemusta lyhyeltä matkalta Itämerellä. Sen totesimme, että rahtilaivassa matkustaminen on epävarmuuden sietämistä, eikä senkään vuoksi sovi ihan jokaiselle.

Toukokuussa tapaamme Tokoinrannan uudessa Cafe Pirittassa 6.5. kello 17.15. Teoksena ovat iranilaissyntyisen Marjane Satrapin sarjakuvaromaanit Persepolis: iranilainen lapsuuteni ja Persepolis 2: kotiinpaluu. Kyseessä on siis kaksi erillistä sarjakuvakirjaa, joita molempia näyttäisi olevan hyvin saatavilla kirjastosta.

t. Jenni

George Orwell: Vuonna 1984 (28.2.2010)

28.02.2010 - 11:58

Helmikuisena iltana kokoontuivat Riinan luokse luotaamaan Riina, Mirkka, Mika, Jenni, Pauliina ja Enni. Tällä kertaa luettavana oli George Orwellin teos Vuonna 1984. Ilta olikin mitä mukavin shampanjan, hyvän seuran ja keskustelun parissa.

Yleisesti ottaen kirjaa pidettiin mielenkiintoisena ja hyvänä, joskaan ei keveänä luettavana. Etenkin kidutuskohtaukset eivät olleet nautinnollista luettavaa ja Goldsteinin kirjan osuuden monet kokivat hieman puuduttavana. Vaikka kirja oli kirjoitettu 1940-luvulla, ei sisältö tuntunut kuitenkaan vanhentuneelta.

Mirkka oli lukenut teoksen alkuperäiskielellä, Riina vanhan käännöksen ja loput Raija Mattilan 1990-luvulla kääntämän version. Käännösten välillä löytyi hienoisia eroja ja uudempi versio tuntui sujuvammalta lukea. Vertailimme mm. huvitustakin aiheuttaneita uudiskielen termejä, kuten eri ministeriöiden nimiä (Miniluv - Lempimini, Minipax - Sopumini, Minitue - Tosimini ja Miniplenty - Riittomini).

Goldstenin teoria, että modernin sodankäynnin ensisijaisena tarkoituksena on kuluttaa tuotantoa korottamatta yleistä elintasoa tuntui luotaajista tietyllä tapaa uskottavalta ja samalla pelottavalta ajatukselta. Vihaviikko ja historian uudelleen kirjoittaminen tuntuivat ajatuksina karmaisevilta. Etenkin kun jälkimmäinen, tietojen vääristely, on ollut ja on edelleen arkipäivää todellisessakin maailmassa.

Lukiessa moni olikin pohtinut yhtymäkohtia todelliseen maailmaan, kuten Stalinin hirmutekoihin, Pohjois-Korean johtajakulttiin, Kuuban johtoon ja niin edelleen. Kamalana koettiin kriittisen ajattelun kieltämisen tyhmentävä vaikutus. Luotaajat pohtivat myös Nyky-Suomen "valvontakoneistoa", kuten valvontakameroita, kännyköiden paikannustietoja, erilaisia jäsenkortteja ja näiden mukanaan tuomia uhkia. Ilmaan nousi kysymys onko tavallinen kansalainen liian sinisilmäinen tätä kaikkea kohtaan. Luotaajat ajautuivat keskustelemaan myös mm. Suomen koulujärjestelmästä ja kriittisen ajattelun opettamisesta siellä.

Seuraavaksi kirjaksi valikoitui äänestyksessä äskettäin 86-vuotiaana menehtyneen Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirja. Kokoonnumme Mirkan luona sunnuntaina 11.4. kello 17.

Jenni