16.4.2007

Bulbul Sharma: Munakoisojen kiukku (15.4.2007)

16.04.2007 - 08:48

Luotaajat juttelivat eilen Riinan luona intialaisesta novelleista ja ruokaohjeista koostuvasta Bulbul Sharman teoksesta Munakoisojen kiukku. Luotaaminen oli tällä kertaa nimen omaan juttelemista, sillä teos ei ollut sykähdyttänyt ketään. Päinvastoin pidimme kirjaa epämääräisenä harrastelijatekstinä. Myös suomennos ärsytti: suomentaja oli sekoittanut ohjeisiin omia ajatuksiaan, vaikkei tuntunutkaan aina olevan perillä intialaisesta ruokakulttuurista tai siitä, miten ohjeita voisi soveltaa Suomen oloissa. Muutenkin käännöksessä olisi ollut hiomisen varaa; joku mainitsi, että muutamat lauseet oli luettava kahdesti, jotta ymmärsi niiden vaikeaselkoisuudesta jotain. Kieli ei ollut harmonisesti muotoiltua, rikasta suomea, joten ainakin osa meistä oli jäänyt miettimään, miten kirjan luokittelisi: kaunokirjallisuudeksi vai keittokirjaksi - vai joksikin muuksi.


Erityisesti useimpia oli ärsyttänyt viitemerkinnät: monet niistä olisivat olleet käännettävissä suoraan tekstiin suomeksi  (esimerkiksi pradhan = kyläpäällikkö). Vain sellaiset sanat, joille ei käännösvastiketta olisi kovin luontevasti löytynyt, olisi voinut upottaa viittauksin sivujen sekaan, ei kirjan loppuun. Viitemerkintöjen hakeminen kun oli nyt hankalaa selailemista.


Muotoilun ohella kritisoimme kirjan sisältöä: Kirjailija tuntui vahvistavan Intiasta ja intialaisuudesta vallalla olevia stereotypioita. Kirjan hahmot olivat lisäksi melko pessimistisiä tyyppejä. Myöskään novellien kaaret eivät kantaneet: kirjailijalla tuntui kyllä olevan jokaisessa novellissa jokin idea, mutta sen käsitteleminen ei ollut kovinkaan monipuolista. Tuntui, että ideat eivät kantaneet loppuun asti.


Teos jätti Luotaajat tyhjiksi; keskustelu lähtikin monesti muille raiteille ja muista aiheista puhuminen tuntui huomattavasti mielenkiintoisemmalta. Parasta intialaista antia illan aikana taisivat olla kirjan sijaan Riinan kokkaama maukas kasvispata, pita/naan-leivät ja intialaismausteinen tee. Kirjan reseptejä Riina ei ollut kokeillut, emmekä me muutkaan niistä vakuuttuneet: ne kuulostivat vähän vaikeilta. Mukavilta vaikuttaneet tarinoissa esiintyneet ruokalajit eivät kaikki olleet saaneet reseptiään kirjaan, mikä harmitti osaa meistä. Muutama mukava ohje teoksesta toki löytyi.
Konseptina ruokaohjeista ja niihin liittyvista tarinoista koostuva teos on kuitenkin mainio ajatus. Hyvin toteutettuna sellainen saattaisi houkutella lukemisesta vähemmän kiinnostuneita kaunokirjallisuuden maailmaan. Bulbul Sharmankin teos saattaisi toimia (hieman editoituna) opetusvälineenä esimerkiksi kotitalouden tunneilla - kiittelimme kirjaa myös sen maanläheisyydestä. Sen lukeminen oli kaikesta huolimatta ihan leppoisaa. Teos toi esille runsaan tuoksujen ja makujen maailman, vaikkakin kliseisenä.


*****


Ensi kerralla tapaamme lastenkirjallisuuden merkeissä keskiviikkona 23.5. klo 19 luonani Sörnäisissä (tulo-ohjeet s-postilla). Luodattavana on Neil Gaimanin kuulemma mainio Coraline (suomennoksen nimi on Coraline varjojen talossa). Teosta on saatavissa edulliseen hintaan esimerkiksi Akateemisesta kirjakaupasta: pokkarina alkukielinen 6 e, suomennos 7,90. Myös kaupunginkirjastosta teosta näyttää löytyvän mukavasti.

18.3.2007

Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret (18.3.2007)

18.03.2007 - 20:26

Luotaajat kokoontuivat tänään pienimuotoisesti luonani. Kazuo Ishiguron kirjasta Silmissä siintävät vuoret oli kanssani keskustelemassa Jenni ja Pauliina. Kaikki olimme lukeneet kirjan ilman suurempia vaikeuksia. Teksti oli, liekö japanilaisittain, asiallista ja rauhallisesti etenevää. Lukiessa vire oli kevyt, vaikka kirja kuitenkin käsitteli aika ahdistavaakin aihetta, oman lapsen menettämistä.

Kirja piti koukussa loppuun asti ja keskustelu siitä oli tarpeen, sen verran ärsyttävältä aluksi tuntui, kun kertojan reittiä Nagasakista Englannin maaseudulle ei kunnolla kerrottu. Yritimme täyttää kertoja Etsukon jättämiä aukkoja tulkitsemalla muistelun vertauskuvalliseksi tai kenties omaelämänkerralliseksi. Ainakin ystävättären lapsi Mariko tuntui sekoittuvan niin selvästi itsemurhan tehneen Keikon lapsuuteen, että kenties Sachikon lähtöhaaveetkin olivat Etsukon omia.

Keskustelussamme pohdiskelimme sodan vaikutusta sodan jälkeen syntyneisiin lapsiin ja jopa heidän lapsiinsa. Myös japanilainen kulttuuri herätti meissä kiinnostusta. Erityisesti murroskausi uuden ja konservatiivisen isoisän Ogata-Sanin perinteiden vaalimisen välillä tuntui huvittavaltakin. Ei Suomessa Punaisessa viivassakaan oletettu naisen äänestävän miehensä mukaisesti. Nuorten kapinointi vanhoja perinteitä vastaan nähdään täällä jotenkin luonnollisena osana muutosta ja kehitystä. Toisaalta Japanin kulttuurin pitkä perinne ei taida olla sellaisenaan edes verrattavissa Suomen historiaan.

Pauliinan ehdottamista kirjoista äänin 2-1 valittiin seuraavaksi kirjaksi intialaisen Bulbur Sharman Munakoisojen kiukku. Kirjaa on hyvin saatavilla kaupungin kirjastosta. Päätimme kokoontua seuraavankin kerran luonani sunnuntaina 15.4. klo 16.00. Silloin Intian ja kirjan ruokateeman innoittamana myös syödään intialaisittain. Eli tervetuloa kaikki luokseni! Ilmoitathan tulostasi viimeistään edeltävänä perjantaina, niin osaan varata riittävästi kasviscurryn aineksia.

T:Riina

9.2.2007

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari (18.2.2007)

09.02.2007 - 10:49

Hei  kaikille!

Laskiaissunnuntaina eli 18.2. kokoonnuimme keskustelemaan Hanna Haurun Tyhjien sielujen saari –romaanista. Paikalla olivat Pauliina, Jenni, Tarja, Inkeri, Riina, Katriina ja minä sekä nuoren polven edustajat Aino ja Anni.

Haurun teos sai osakseen varautuneen vastaanoton: ennakkoluuloja herättivät Haurun teoksesta julkaistu arvostelu sekä Haurun käyttämät shokeerauskeinot. Kielellisesti Haurun teosta pidettiin kauniina. Etenkin luonnon ja päähenkilön elämänilon kuvaaminen saivat kiitosta osakseen, vaikkakin Haurun nopeista siirtymistä asiasta toiseen ei pidetty. Usein uudet luvut/ kappaleet alkavat kauniilla kuvailulla, mutta sen jälkeen teksti siirtyy nopeasti arkisempaan ja ehkä jopa inhorealistiseen kerrontaan. Kerrontatapa muistuttaa luontopäiväkirjaa (siis niiden kauniiden asioiden osalta).

Kevyen pohdinnan tasolle jäivät Haurun teoksen sisältämä symboliikka ja viittaukset esimerkiksi Kalevalaan, sekä sairas/ terve –kahtiajako. Romaani sisälsi paljon muitakin vastapareja, kuten seksuaalinen/ epäseksuaalinen, ruumis/ henki, sisäpuoli/ ulkopuoli. Teos kuitenkin tuntui kuvaavan asioita pintapuolisest, joten analyysikin jäi pintatasolle. Osin osallistujia haittasi teoksen historiattomuus. Nyt jälkeenpäin on pakko todeta että tutustuminen spitaaliin ja sen historiaan olisi avannut romaania ehkä vähän paremmin. Varmaankin suurimman pitämättömyyden aiheutti romaanin loppu: teos oli tarpeeksi järkyttävä ilman insestin esiintuomista. Ja lisäksi loppu oli epäuskottava.

Täytyy vielä todeta että ainakin Liken verkkokaupassa kaikki Haurun teokset lukuun ottamatta viime vuonna ilmestynyttä novellikokoelmaa Muuttoliike ovat roimassa aslennuksessa. Minä ainakin aion mennä Liken myymälään (miesseurassa) katselemaan Haurun kirjoja ja ehkä ostamaankin.

Seuraavan kerran kirjaksi äänestettiin Kazuo Ishiguron Silmissä siintävät vuoret ja tapaamme Riinan luona Runeberginkadulla sunnuntaina 18.3. kello 18.

Linkkejä:

Spitaalista: www.mielenterveys-taimi.fi/kipunoita/2003_1/43.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/lepra

Seilin saaresta: http://saaristomeri.natureit.net/index.php/kohteet/kohde_seili

Haurusta: www.like.fi

Terveisin,

Anu 


Serkkuni Marian pari vuotta sitten lähettämä lehtileike - Marialle oli siitä tullut heti mieleen Luotaajat :)
- Katriina

27.1.2007

Ryszard Kapuscinski: Imperiumi (26.1.2007)

27.01.2007 - 21:58

Eräänä lumisena ja myrskyisenä iltana (joka siis sattui olemaan perjantai 26.1.2007) kokoonnuimme keskustelemaan Ryszard Kapuscinskin Neuvostoliittoa käsittelevästä teoksesta, Imperiumista.

Kaikki olivat pitäneet kirjasta, etenkin sen yksityiskohdat olivat jääneet mieleen: Armenialaisten tungeksimista lentokoneeseen, vesilätäkköjen yli hyppivää tyttö Jakutskissa ja puolalaisten lasten jonottaminen karkkikauppaan pakkasyössä 1939. Lisäksi jaoimme ihmetyksen Neuvostoliiton piikkilangan tuotannosta, kirkkojen purkamisesta tai uskonnonvastaisina museoina pitämisestä, sekä suunnitelmista saada lisää vettä puuvillapelloille poistamalla vuoristo ja muuttamalla jokien suuntaa.

Imperiumi herätti myös ihmetyksen siitä, miten vähän yleisesti ottaen tiedämme Neuvostoliitosta ja miten lähihistoriassa monet traumaattiset tapahtumat ovat. Kapuscinski kuvaa keskitysleirejä, kylmää, nälkää ja kuolemaa havainnollisesti, kaunistelematta tai kauhistelematta. Pienet tarinat ovat loogisia, mutta kokonaisuudesta muodostuu absurdi eikä millään tunnu olevan mitään järkevää tarkoitusta. Vot, sellaista elämä on!

Kirjan tarinoiden pirstaleisuus oli myös hieman häirinnyt muutamien lukemista; etenkin kun monet asiat eivät ole ennestään tuttuja, on suuren tarinamäärän sisäistäminen kerralla haasteellista. Kapuscinskin omin sanoin, kirja hajaantuu ja hajoaa siitä syystä, että kirjoittamisen aikana hajosi myöskin sen kohde ja teema, suurvalta Neuvostoliitto.

Lisäksi pitää todeta, että Imperiumi on omiaan nostattamaan pahaa matkakuumetta Venäjälle ja entisen Neuvostoliiton alueille. Meistä yksi oli myös (jo ennen kirjan lukemista) käynyt Vorkutassa. Keskustelimme myös Kapuscinskin uhkarohkeasta matkustamisesta säännöistä tai sairauksista piittaamatta. Kapuscinski kuitenkin selvisi aina kuin ihmeen kaupalla ja kuoli vasta 23.1.2007 (muutama päivä sitten) 74-vuotiaana Varsovassa.

Seuraava tapaamisemme on laskiaissunnuntaina 18.2 Anun luona, edelleen Pikku-Huopalahdessa, ja seuraavaksi teokseksi äänestettiin Hanna Haurun Tyhjien sielujen saari. Ehkä saamme myös nähdä kuvia Vorkutasta?

Inkeri

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Linkkejä:

Ryszard Kapuscinski wikipediassa suomeksi
Ryszard Kapuscinski, wikipedia in English
Ryszard Kapuscinski on todistanut 27 vallankumousta
airBaltic, halpoja lentoja vaikka Riigasta Tbiliisiin