Max Frisch: Homo Faber (20.10.2005)

 

08.11.2005 - 23:57

Hei Luotaajat ja Luotaajuutta harkitsevat!

Tässä Lauran tiivistelmä viime tapaamisesta ja tiedot seuraavasta (Laura ei
saanut nettiselaimen takia mailiosoitteita kopioitua, joten lähetti äsken
viestinsä minulle). Aloitamme siis klo 18.

Lukuaikaa on nyt jäljellä vain kaksi viikkoa, mutta kirja on lyhyt ja
suureksi osaksi harvaa dialogia, joten toivottavasti kaikki kiinnostuneet
ehtivät kuitenkin lukea.
Katriina

----- Edelleenlähetetty viesti lähettäjältä Laura Reimaa
eli, tässäpä viimekertaisen tiivistelmä:
luettavana oli sveitsiläiskirjailijan max frischin teos homo faber, joka
asettaa miehisen rationalistimaailmankuvan rankkaan analyysiin.
paikall olivat katku, riina, tarja, leea ja laura,
Riinan kommentteja:
- kiinnostus kasvoi lukiessa
- sai alkuksi huonomman käsityksen
- homo faber oli rasittava stereotyyppi

Tarja:
- hyvillään että tuli luettua
- kiinnostava henkilöhahmo
- samaistui lentotilanteeseen
- kieliasun suomennokset herättivät keskustelua
- kirjassa vastenmielinen kasni
- keskustelu maxwell demonista, josta faber oli tekemässä väikkäriä
(kaaoksen vastustus)

Katku:
- ihmetteli, minkälainen faber oikeasti on
- kirja esittää poikkeustilaa
- tottumaton kirjoitustyyliin
- febrin afrikkavastaisuus herätti keskustelua
-  faber-yliannostus
Laura ja Leea oli lukeneet kirjan koulussa ja analysoineet sitä puhki n 2
kouluvuotta.
Faber selkeästi ristiriitainen persoona. Minkälainen loppu? Kuoleeko faber
vai ei?

pohdittiin miksi kirjaa luetaan koulussa (nais-mies-vastakohta?
stereotypiat? insesti? monitasoinen teos? 1960-luvun 'ajankohtaisteos'...?)
jos filmatisoitaisiin, ketkä näyttelisivät? onko faber komea? entä
nasihenkilöt? kannatusta saivat tom hanks, bill murray, meryl streep ym...
lyhyestä virsi  kaunis, enpä koskaan ole tiivistelmistä  pitänyt, joten
tässäpä seuraavalle tapaamiselle lukemista:
marguerite duras "kesäsade", v.2002, 176 sivua

seuraava tapaaminen 22.11. Tarjalla, Teresa ehdottaa kirjat.
terkuin
Laura

Dietrich Schwanitz: Sivistyksen käsikirja (13.9.2005)

 
13.09.2005 - 23:44

Luotaajat kokoontui tänään kiitettävän monilukuisesti: paikalle tuli peräti
kahdeksan keskustelijaa (Riina, Laura, Tarja, Teresa, Jenni, Mkpaa, Pauliina
ja minä), joista lähes kaikki olivat lukeneet Sivistyksen käsikirjan.
MIelipiteenvaihto oli vilkasta.

Monia teoksen tyyli ärsytti, vaikka sen provosoiva asenne olikin
(toivottavasti) tietoisesti valittu. Joka tapauksessa päädyimme siihen, että
kirjoittajan sivistyskäsitys on armottoman kapea. Miksei muka
luonnontieteellinen perustietämys kuulu yleissivistykseen? Entä käytännön
elämässä oleelliset alat, kuten ravitsemustietämys, tai toisaalta
ruuanlaitto kulttuurina? Närästystä tai vähintään kummeksuntaa herätti myös
esim. jyrkkä käsitys television hyödyttömyydestä ja välillä
eksplisiittisestikin ilmaistu, koko ajan taustalla vaikuttava ajatus, että
lukeminen on ainut tai ainakin selvästi paras tapa oppia. Totesimme, että
kirjoittajan asenne on hyvin Eurooppa-keskeinen, ja eri maiden esittelystä
päätellen hyvin Saksa-keskeinen - maailman tuntemukseksi riittää näemmä
Englannin, Ranskan, USA:n, Sveitsin ja Itävallan kulttuureita koskevien
stereotypioiden sisäistys.

Perustavanlaatuisia kysymyksiä on myös se, miksi on niin tärkeää antaa
itsestään sivistynyt kuva, jopa silloin kun ei oikeasti asioista tiedä.
Kirjoittajan mukaan sivistys on peli, jossa oleellista on esittää
sivistynyttä. Ehkäpä todella sivistyneen henkilön ei kuitenkaan tarvitse
salata tietämättömyyttään, eikä näytellä mitään? Ja jos taas ei vielä ole
todella sivistynyt, niin eikö tärkeämpää olisi pyrkiä sivistymään (mihin
hyvä ensi askel on tietämättömyytensä paljastaminen ja tietävämmiltä
oppiminen) kuin teeskennellä tietävää? Kirjoittajan oma asenne vaikuttaa
hyvin ristiriitaiselta, sillä johdannon ja teoksen välillä ammotti kuilu
sivistyskäsityksen suhteen; johdanto lupasi viisaampaa näkemystä kuin itse
teos tarjosi. Joka tapauksessa saimme paljon uutta pohdittavaa.
Luettavaksi tekstiksi valitsimme Lauran saksalaisehdotuksista romaanin Homo
faber. Sen on kirjoittanut Max Frisch vuonna 1957. Kirjan saa
suomenkielisenä Kaupunginkirjastosta, ja alkukielisenä esim. lainaan
Lauralta. Sivuja on noin kaksi sataa. Teos kertoo Unesco-insinööri Walter
Faberista, jolle selviää, ettei maailma olekaan aivan niin rationaalinen
kuin insinöörimme on olettanut. Laura on perehtynyt teokseen syvällisesti jo
ennalta ja voi johtaa keskusteluamme. Seuraavan kerran kirjaehdottajana
toimii Tarja.

Syysflunssan aiheuttamasta luotaajien lakoamisesta ja Wienin-matkoista
johtuen Jaja-siskot-leffailtaa päätettiin siirtää eteenpäin. Katsommekin
elokuvan 27.9. klo 19.30 samassa paikassa kuin suunniteltiin, eli Viisissä,
Satakuntatalolla. Mukaan voi tulla ilmoittamattakin, mutta voi myös mailata
allekirjoittaneelle, etenkin jos kaipaa tulo-ohjeita.

Lukuintoa,
Katriina

Virginia Woolf: Oma huone (11.8.2005)

 
13.08.2005 - 23:42

Tapasimme eilen Katriinan luona ja puimme Virginia Woolfin teosta Oma
huone. Paikalle tuli vain neljä Luotaajaa, joista kolme oli lukenut
teoksen. Yleisesti Omaa huonetta oli pidetty mielenkiintoisena, joskin
Lauran mielestä teos juuttui samaan aiheeseen/näkökulmaan hiukan liikaa, ja
olisi kaivannut "vastaväittelijää". Riinaa teos viehätti, mutta hän myönsi
Lauran kritiikin oikeutuksi – kyse oli läpi kirjan samasta aiheesta ja
naisen näkökulmasta, joskin teoksen ilmestyessä se oli varmasti radikaali
työ. Myös Oman huoneen muoto/eteneminen sai etenkin Lauralta hiukan
kritiikkiä. Katriina piti siitä, että kirja oli työprosessin kuvausta
(esitelmän "Naiset ja kirjallisuus" valmistelua), mutta pohti, onko
Virginia Woolf itse esimerkki kritisoimastaan epäkohdasta – naisten
koulutuksen puutteen vaikutuksesta ajatteluun ja kirjoittamiseen. Toisaalta
tajunnanvirtamaisuus ja siihen kuuluva poukkoilu oli todennäköisesti
useimmiten tietoinen valinta.

Riina luki kirjaa "kiukunsekaisin tuntein", kokien myötätuntoa tuon ajan
naisia kohtaan. Kirja sai hänet puimaan naiseutta ja tasa-arvoa oman
äitinsä kanssa käydyissä keskusteluissa, ja inspiroi jopa Riinan töissä
pitämää puhetta, johon hän sisällytti lainauksen "Ihminen ei voi ajatella
hyvin, rakastaa hyvin, nukkua hyvin, jollei ole syönyt hyvin". Myös muut
Luotaajat pitivät lausetta viisaana, ja se innosti meidät pohdiskelemaan
köyhyyden ja materiaalisten ongelmien vaikutusta henkisiin saavutuksiin.
Lauraa olisi kiinnostanut tietää, millainen esitelmöitsijä Woolf itse oli –
liian perinpohjainen, tylsä pohdiskelija vai hyvin innostava? Entä pitikö
Woolf ikinä tuota "Naiset ja kirjallisuus" –esitelmää, vai oliko kyse
fiktiivisestä esitelmänteosta? Mietimme myös, miten esitelmän aiheena ei
nykypäivänä voisi olla noin valtavan laajaa otsikkoa; tänään ongelmana ei
onneksi olisi löytää naispuolisia kirjailijoita, vaikka monet muut kirjan
käsittelemistä epäkohdista edelleen saattavatkin olla olemassa. Katriina
tosin oli sitä mieltä, että pienellä muutoksella otsikko saattaisi edelleen
olla tarpeeksi rajattu ja yleisesti hankalana työnä pidettävä:

Afrikkalaiset naiset ja kirjallisuus. Afrikkalaisten naisten valtavasta
lukumäärästä huolimatta harva länsimaissa tai Afrikassakaan osaa
esimerkiksi nimetä yhtään afrikkalaista naiskirjailijaa.

Loppuillasta pohdimme yleisemmin naisena ja miehenä olemista, ja päädyimme
siihen, että nykypäivänä naisena olo saattaa kuitenkin olla helpompaa kuin
miehen roolin täyttäminen. Miehiä stressaa edelleen usein "vaatimus" (ehkä
vain itse itselle asetettu)  ansaita, tietää, osata ja uskaltaa enemmän
kuin tyttöystävänsä/vaimonsa. Puhumattakaan siitä, että "on oltava" pidempi
ja fyysisesti vahvempi, eikä sovi itkeä. Naisten sen sijaan sallitaan
nykyään ehkä vapaammin olla kovia tai herkkiä, uranaisia tai kotiäitejä jne.
Kaikkein eniten meitä jäi Omassa huoneessa mietityttämään seuraava
monimerkityksinen lausepari: "... ja ajattelin, miten epämiellyttävää on
joutua suljetuksi ulkopuolelle; ja ajattelin, miten on ehkä pahempaa joutua
suljetuksi sisäpuolelle". Riinalla ja Lauralla oli eri näkemys (tai useita
kilpailevia näkemyksiä) vastaukseksi Katriinan kysymykseen siitä, keitä tai
mitä sisäpuoli ja ulkopuoli tarkoittavat. Naisia vai miehiä, marginaalia ja
valtaväestöä, ja miten päin?

Luettavaksi tekstiksi äänestimme Katriinan ehdotuksista Sivistyksen
käsikirjan. Teoksen on kirjoittanut saksalainen tohtori Dietrich Schwanitz.
Kyseessä on vaihteeksi ei-fiktiivinen, mutta kuitenkin yhden ihmisen
sujuvasti ja taidokkaasti kirjoittama, paljon keskustelua aikaansaanut
kirja, ei siis mikään tylsä tietosanakirja. Teoksen runsaasta sivumäärästä
johtuen luemme vain osan: Kirjan 2. osasta otsikolla "Taidot"
johdannon "Johdatus sääntöihin jotka ohjaavat sivistynyttä kanssakäymistä"
sekä luvut 2.-5., eli "Kirjojen ja kirjoituksen
maailma", "Kulttuurintuntemusta kansainväliseen
kanssakäymiseen", "Älykkyys, lahjakkuus ja luovuus" sekä "Mitä ei kuulu
tietää". Nämä luvut löytyvät sivuilta 474-525. Luettavaa kertyy siis vain
52 sivua (+ johdanto), joten ajanpuutteen takia kenenkään ei pitäisi olla
pakotettu jäämään pois ensi kerran Luotaajista.

Paikalle aikovia pyydetään ilmoittautumaan Riinalle viimeistään kaksi päivää ennen tilaisuutta.
Muistattehan mainita mahdollisista poikkeusruokavalioista.

Runsaslukuista pohdiskelijajoukkoa syyskuun kokoukselle toivoen,
Katriina

Tässä vielä pari linkkiä seuraavan kerran kirjavalintaan tutustumiseen, tosi lyhyt ja hiukan laajempi vaihtoehto:

http://www.akateeminen.com/search/tuotetieto.asp?tuotenro=951-20-6356- 5&language=0

http://samarium.credo.fi/cgi-bin/uskonet/weblehti.exe? Newsp=kk&Date=040115&Depa=kirkonkirjat&Model=kehys.html&ID=&story=sivistys.t xt

V.S. Naipaul: Elämän kuva (27.6.2005)

 

28.06.2005 - 23:41

Maanantaina Kaivopuistossa kokoontuivat Pauliina, Riina, Tintti Anja ja
Mira. Luettavana oli V. S. Naipaulin Elämän kuva, joka kertoo
intialaissyntyisen Willien taustasta sekä elämästä Lontoossa ja tarkemmin
määrittelemättömässä Afrikan maassa (Mosambik?). Elämän kuva on kertomus
juurettomuudesta ja ulkopuolisuudesta: Willie on länsimaistunut, muttei
kuitenkaan syvällä sisimmässään.

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen: se alkaa ja loppuu tarinaan. Alussa isä
kertoo Willien syntymää edeltäneistä tapahtumista ja omasta nuoruudestaan.
Keskimmäinen osa kertoo Willien lapsuudesta ja opiskelusta Lontoossa. Ennen
kolmatta osaa, jossa Willie kertoo sisarelleen ajastaan Afrikassa, kerronta
nopeutuu ja hypätään vuosien yli muutamalla lauseella. Jokaisessa jaksossa
on oma tunnelmansa. Ehkä siksi osa pitikin enemmän lopusta, osa alusta.
Aika kuluu epätasaisesti. Välillä tulee suuria hyppäyksiä tai asioita
kerrotaan takautuvasti.

Kirjasta pidettiin erityisesti siksi, että kerronta oli sujuvaa ja piti mielenkiinnon yllä loppuun asti. Lopussa jäimme kaipaamaan tarinalle päätöstä. Myös englanninkielinen nimi, Half a life, sai meidät arvelemaan että Willien elämästä puolet on vielä kertomatta. Yhtäkkinen lopetus toisaalta korostaa viimeisiä lauseita, joissa Willie toteaa ettei ole elänyt todella omaa elämäänsä. Kirjan suomenkielinen nimi viittaisikin siis elämättömään elämään - vain kuvaan elämästä.

Willie todettiin aloitteettomaksi odottajaksi, joka menee sinne minne
tapahtumat kuljettavat. Mikään ei kummemmin tunnu liikuttavan häntä, vaan
hän ottaa kaikki suuret käännekohdat elämässä (muutot, kirjan
julkaiseminen) tasaisesti. Willie ei näytä kotiutuvan minnekään vaan kun
asiat alkavat sujua liian hyvin, hän vaihtaa maisemaa. Kirjassa on ainakin
viisi jaksoa, joissa Willien lähipiiri vaihtuu täysin toiseksi. Hän ei
esimerkiksi pidä yhteyttä Intiaan lähtönsä jälkeen. Lontoossa hän hylkää
opiskelukaveri Percyn boheemipiirit alettuaan novellien kirjoittamisen.
Sitten Willie lähtee odottamatta Afrikkaan rakastettunsa Anan mukana. Noin
kymmenen vuoden päästä Willie alkaa pettää Anaa paikallisessa ilotalossa.
Lopuksi, aivan yhtä odottamatta kuin tulikin, Willie lähtee Afrikasta
Saksaan sisarensa luo. Kirjassa oli siis paljon sivuhenkilöitä, joista
mieliimme oli jäänyt erityisesti vanha nainen Willien ja Anan
tuttavapiiristä Afrikassa. Ennen sisällissotaa hänellä oli vaikutusvaltaa
maaseudun eliitin pienissä piireissä, koska hänen uskottiin voivan
ennustaa. Mietimme vastaako vanhan rouvan uskottavuudeen romuttuminen
ympärillä tapahtuvaa yhteiskunnallista romahdusta.

Seuraavaksi kirjaksi valittiin Virginia Woolfin Oma huone. Tapaamme 15.8.
Sibeliusmonumentin luona.
(edelleenlähetetty viesti, laatija Mira)