Erlend Loe: L (28.9.2004)

 
13.10.2004 - 23:20

Sunnuntaina kokoonnuimme Tintin luona vähän pienemmällä porukalla. Erlend
Loen kirjasta L keskustelivat Tintti, Harri, Mira ja Riina. Kaikki olimme
lukeneet kirjan, Mira jopa 1,5 kertaa ja hauskasta kirjasta riitti
jutusteltavaa. Niiden mukaan, jotka aiemminkin olivat Loen, tai
tuttavallisemmin Erlendin, teoksia lukeneet, tyyli oli sama ja menetti
vähän tehoaan useamman kirjan lukemisen jälkeen. Kaikkien mielestä kirja
oli kuitenkin hauska, vaikka loppua kohden vähän vakavoituikin tai
lässähti.

Kirjan teoriat ja itse tutkimusmatka johtivat meidät pohdiskelemaan faktan
ja fiktion eroa kaunokirjallisessa romaanissa. Romaanissa tärkeää on hyvä
tarina ja se uskoo ken tahtoo. Erlend, eli kirjoittaja, ainakin teeskenteli
onnistuneesti olevansa tosissaan.

Tutkimusretkelle osallistuneet saivat meiltä moitteita liian helposta
luovuttamisesta vaikeuksien kohdatessa. Monetkaan retkelle osallistuneista
eivät tuntuneet saavan mitään aikaiseksi ja unelmat olivat vähän liian
mahtipontisia. Ainoa maanläheinen henkilö oli kokki. Kirjan
yhteiskuntakokeilut toivat Luotaajien keskusteluun nyky-yhteiskunnan
julkisuuden tavoittelun ja lyhytjänteisyyden. Todellisen teorian luominen
vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä ja se tuntui kirjan henkilöille olevan
hyvin vaikeaa.

Seuraavan kerran kirjaksi valitsimme Harrin elokuva aiheisista ehdotuksista
John Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä. Ensi kerralla toteutamme pitkään
vireillä olleen elokuva- Luotaajat, eli katsomme saman nimisen elokuvan.
Harri hankkii ko. dvd:n.

Sunnuntaina 31.10 klo 16 tavataan. Yhteislähtö Kampin metroasemalta klo 15.45. Ensi kerralla Mira
ehdottaa kirjaa ja Harri toimii sihteerinä, koska käsittelyssä on Harrin
ehdottama kirja. Hiiriä ja ihmisiä on taas lyhyt kirja ja aikaakin on nyt
runsaasti kirjan lukaisemiseen, joten toivottavasti nähdään runsaslukuisena
31.10 Harrin luona! Käytännön järjestelyjen takia olisi hyvä, jos vähän
pidettäisiin yhteyttä ja ilmoiteltaisiin etukäteen kuka on tulossa.

Luotaamisiin!
Riina

Anthony de Mello: Havahtuminen (31.8.2004)

 
01.10.2004 - 23:20

Kokoonnuimme Pamin luona Merihaassa 31.8. aiheenamme Anthony de Mellon Havahtuminen. Vaikka kaikki eivät olleetkaan lukeneet kirjaa, kuten esimerkiksi allekirjoittanut, aiheesta sukeutui varsin kiintoisa keskustelu. Paikalla olivat Pauliina, Katriina, Mirkka, Riina, Mira, uusi jäsen Harri sekä minä.

Havahtuminen oli eittämättä herättänyt ihmiset miettimään omia asenteitaan ja elämäänsä. Muiden miellyttämistä ja itsekkyyttä pohdittiin paljon. Puhuttiin myös siitä, kuinka kirjan mukaan on mahdollista olla onnellinen, vaikka hermot olisivatkin kireällä; stressi voi ise asiassa olla hyväkin
asia. Kirja oli mielenkiintoinen kaikkien mielestä, mutta paljon kritiikkiäkin esitettiin, teos jopa ärsytti monia. Teoksen rakenne oli sekava, johtuen ehkä siitäkin että kirja oli koostettu pääasiassa de Mellon
pitämistä puheista. De Mellon ajatukset olivat tuttuja useista uskonnoista ja peruspsykologisia "oivalluksia" hän viljeli myöskin. Pienet vitsit ja anekdootit kevensivät tekstiä, vaikka tuntuivatkin välillä tarpeettomalta täytteeltä. Kirjan perimmäinen sanoma oli joka tapauksessa tiivistettävissä
yhteen lauseeseen, jota kaikki Luotaajat voivat elämässään noudattaa tai olla noudattamatta: "Minä olen pöljä ja sinä olet pöljä, joten mitä välii". :)

Seuraavaksi kokoonnumme 26.9. sunnuntaina kello 17.00. Luettavaksi kirjaksi valitsimme Erlend Loen L:n. Pam toimii sihteerinä ja Harrin ehdotuksista äänestetään seuraava kirja. Minä yritän väsätä jotain syötäväksi kelpaavaa, mikä on siis suhteellisen haastava tehtävä minulle.

Tulkaa sankoin joukoin!
Tintti

Sakari Katajamäki tutkijavieraana & Lauri Viita: Kukunor (9.8.2004)

 
11.08.2004 - 23:15

Kokoonnuimme maanantaina 9.8. Riinan luona aiheenamme Lauri Viidan runosatu Kukunor. Paikalla oli kahdeksan Luotaajaa (Anja, Pauliina, Mirkka, Mira, Riina, minä sekä uudet jäsenet Jenni ja Teresa) ja alustajana kirjallisuudentutkija Sakari Katajamäki Helsingin yliopistosta. Johdantona teemaan kuuntelimme Viidan Onni-sikermän. Runonippu ilmestyi alunperin heti Viidan kuoleman jälkeen ja on runoilijan tunnetuin. Sakari esitteli lyhyesti Viidan elämää, kiinnostuneet voivat etsiä lisätietoja esimerkiksi Yrjö Varpion ja Aila Meriluodon kirjoittamista elämäkerroista. Kukunor oli aikanaan paljon keskustelua herättänyt teos. Ensimmäinen Viidan runoteoksista, Betonimylläri, oli ollut paljon perinteisempi, joten kriitikot olivat hiukan ihmeissään. Kukunoria pidettiin todella vaikeana teoksena. Myös Luotaajat olivat olleet hiukan solmussa assosiaatiosta toiseen salamannopeasti siirtyvät kielen ja monimutkaisen uni–valve -tasoisuuden kanssa. Toisaalta teoksen leikillistä kieltä ja aihetta pidettiin mukaansatempaavana. Lukijoita oli ilahduttanut erityisesti nerokas äänteellisyys, esim. puheen yhtäkkinen muuttuminen tuutulauluksi. Osa piti teosta valoisana, osa synkkänä – totesimme, että ahdistavaan mielikuvaan oli todennäköisesti vaikuttanut ulkokirjalliset tekijät eli käsitys Viidasta, erityisesti hänen skitsofreniastaan. Kukunorissa on paljon vaikutteita nonsense-kirjallisuudesta, jolle on tyypillistä yhtäaikainen rankkuus ja kepeys. Tavoitteena ei ole hakea vastauksia, vaan heittää kysymyksiä.

Lisälukemisena olleessa esseessä Sakari analysoi Kukunorin kielen autonomista asemaa. Kukunor pohtii kielen sopimuksenvaraisuutta, toisaalta tarinan edetessä kieli välillä konkretisoituu – esimerkiksi hyeenan nimi tapetaan. Sakarin avulla saimme teoksesta irti myös esimerkiksi kirjallista parodiaa: Viita parodioi Aale Tynnin ja P. Mustapään runoja, samoin tiedemiehiä.

Pohdintaa herätti teoksen mahdollinen rakkaustarina – onko peikkoserkusten seikkailu luettavissa romanttisena rakkauskertomuksena? Peikothan ovat vain kuusivuotiaita ja lisäksi sukulaisia, mutta toisaalta on kyse peikoniästä. Vihjeitä rakkaustulkinnalle saimme kesken jätetystä rakkaudentunnustuksesta sekä romanttisesta haaveesta yhdistää toisiaan kaipaavat autiomaa ja järvi.

Seuraavaksi päätimme pitää ääneenluku-Luotaajat, jossa luetaan vuorotellen (voi toki vain kuunnellakin) teos Fedja-setä, kissa ja koira. Tilaisuuteen ei tarvitse lukea mitään ennalta eikä lainata kirjaa itselleen.

Mainoksena vielä, että Sakarin toimittama antologia Runosta runoon ilmestyy tulevana syksynä. Teos käsittelee suomalaisen runouden yhteyksiä kansainväliseen runouteen antiikin ajasta nykypäivään. Kiitokset vielä Sakarille asiantuntijapanoksesta sekä kaikille viime kerran osanottajille osallistumisesta.

Antoisia lukuhetkiä!
Katriina

Alice Martin kääntäjävieraana Luotaajissa & Lewis Carroll: Liisa ihmemaassa (9.6.2004)

 
10.06.2004 - 23:14

Luotaajissa eilen...
Paikalla Anjan luona olivat Tarja, Riina, Tintti, Pauliina, Katriina, Anja, Mira ja tietenkin vierailijamme, kääntäjä Alice Martin. Aiheena oli kääntäminen, erityisesti Alicen käännös Lewis Carrollin Liisa ihmemaasta (Alicen seikkailut ihmemaassa) ja muutama runo kirjasta Maailman runosydän.

Alussa kuuntelimme Anjan levyltä Liisaa ihmemaassa viroksi luettuna. Puhuimme mm. siitä, minkä ikäisille kirja on suunnattu - onhan tarinasta keksitty monenmoisia villejä tulkintoja. Alice itse piti kirjaa lastenkirjana, vaikka olikin kääntäessä säilyttänyt viktoriaanisen koukeroisia lauseita, jotka ovat hankalia aivan pienille lapsille. Meille selvisi myös, että Liisa ihmemaassa oli ilmestyessään ollut suorastaan vallankumouksellinen lastenkirjaksi, koska tarinalla ei ole opetusta. Olikohan tämä ensimmäinen lastenkirja, jossa esiintyy teema "aikuiset on tyhmiä"?  Kirjan Alicen itsevarma ja hiukan pikkuvanha käytös ihastutti, ärsytti ja ihmetytti. Käytöksen syyksi epäilimme viktoriaanista kasvatusta.

Ihmettelimme myös, miten sanaleikit kääntyvät toiselle kielelle. Miten sanaparista whiting/blacking tulee siika/vaaka? Alice oli päättänyt, ettei halua käännökseen viitteitä suomalaiseen kulttuuriin. Siksi irvikissasta ei voinut tulla Hangon kissaa (vaikka se hymyilee kuin hangon keksi) ja tuttu Liisakin oli vaihtunut Aliceksi. Runojen yhteydessä mietittiin mm. kääntäjän vapautta, loppusointujen ja tyylikeinojen säilyttämistä. Runojen kääntämisessä Alicen mielestä tärkeintä on eläytyminen ja runon
ymmärtäminen.

Seuraavasta kerrasta Katriina jo ehtikin lähettää postia.