26.10.2003

Linn Ullman: Ennen unta (26.10.2003)

 
26.10.2003 - 22:50

Tapasimme eilen Katriinan luona kirjana Linn Ullmannin Ennen unta. Paikalla oli sopivasti seitsemän naista ja keskustelu rönsyili mukavasti. Romaani herätti monimuotoista analysointia, vaikka unenomaisuudessaan siihen oli ehkä hiukan vaikea pureutua. Puhuimme kirjassa usein esiintyvistä jaloista, avioliitosta, itsekkyydestä, valehtelusta. Päähenkilöä kohtaan tunnettiin niin sympatiaa kuin ärtymystä. Karin oli monen mielestä itsekäs, mutta toisaalta kirjan lopussa hän aikuistui, kun otti vastuun sisarensa lapsesta.

Julien ja Aleksanderin kohtalosta oltiin lähes yksimielisiä. Jännittävää oli huomata, miten erilaisia teemoja lukijat olivat kirjasta löytäneet: avioliitto, uskottomuus, itsekkyys, yksinäisyys. Kirjasta pidettiin; sitä pidettiin viihdyttävänä ja mukavana lukukokemuksena. Toisella lukukerralla asioiden ytimeenkin pääsi helpommin. Monet kirjan yhden kerran lukeneet taas sanoivat, että oli vaikeaa ruveta erittelemään sen tapahtumia. Välillä oli vaikeaa muistaa joitain yksittäisiä tapauksia, joista muut kertoivat.

Puhuimme paljon kirjan päähenkilön miessuhteista ja kirjan muistakin miehistä. Osan mielestä kirjan sivuhenkilömiehet olivat ärsyttävän helppoja Karinin valloituksille; mietittiin ovatko miehet aina niin helppoja ja ovatko miehet yleisesti helpompia kuin naiset. Osan mielestä kyllä, toiset olivat sitä mieltä, että koska naisten valloitusyritykset ovat harvinaisempia kuin miesten, miehet eivät ole tällaiseen käyttäytymiseen niin varautuneita kuin naiset ja siksi lähtevät naisen matkaan helpommin. Miesnäkökulmaa saadaksemme soitimme myös Sampolle :)
Seuraavat kirjaehdokkaat meille esitteli Riikka ja monien vaiheiden kautta päädyimme Salman Rushdien Vimmaan, joka on kirjailijan uusin teos vuodelta 2002.

Toivomme innokasta osanottoa ja ilmoittautumisia sekä Tintille että Riikalle, joka toimii illan emäntänä.

Viime kerrasta kiittäen,
Pauliina

22.9.2003

Samuel Beckett: Mercier & Camier (14.9.2003)

22.09.2003 - 22:48

Luotaajat kokoontuivat 14.9 Pauliinan luona. Paikalla olivat tällä kertaa vain Katriina, Pauliina, Sampo ja uusi jäsen Riikka. Keskustelimme Samuel Beckettin kirjasta "Mercier & Camier". Beckettin huumori sekä aikamuotojen vaihtelu, lukujen välissä olevat tiivistelmät ynnä muut kirjalliset kikkailut herättivät keskustelua. Useimpien mielestä kirja oli melko raskasta ja monin paikoin synkkääkin luettavaa - se kun käsittelee Beckettille tyypillisiä teemoja eli kuolemaa, vanhuutta ja ihmisyyden ikäviä puolia. Kuitenkin kirjan lukeminen sai ainakin muutaman meistä hyvälle tuulelle, vaikka se käsitteleekin ikäviä asioita.

Seuraavaksi kirjaksi valitsimme Linn Ullmannin teoksen "Ennen unta". Tapaamme sunnuntaina 26.10 klo 18 Katriinan luona. Tarjoiluista vastaa Pauliina ja seuraavan kirjan esittelee... niin, kuka? :-) Sovittiinko me tästä ollenkaan, muistaako kukaan paikalla olleista? En jostain syystä kirjoittanut ainakaan mitään ylös. No joka tapauksessa, toivottavasti saavumme runsaslukuisena paikalle seuraavan kerran!

- Sampo

10.6.2003

Don DeLillo: Esittäjä (25.5.2003)

10.06.2003 - 22:47

Hyvät Luotaajat,

Vihdoin minun ja kompuutterin tiet kohtaavat. On uskomatonta miten
tehokkaasti voi onnistua välttelemään näitä masiinoita... Pahoittelen!

Kokoonnuimme 25.5. Tarjan luona ja tällä kertaa käsittelimme Don
DeLillon romaania Esittäjä. Teos oli saanut hyvin ristivetoisen vastaanoton
eikä sitä pidetty välttämättä mitenkään erityisenä tapauksena. Muutama
lukija oli pitänyt romaanin alkua lupaavana ja pettynyt hieman lukiessaan
eteenpäin. Todettiin, että välissä olleet artikkelit olivat oivia ja hyvin
taustoittavia. Kiinnostavina pidettiin Kotkaa (tietenkin!!!) ja teoksen
päähenkilön valmistamaa esitystä, josta keskusteltiin vilkkaasti.
kertalukemalla romaanista oli jäänyt ehkä hieman häilyvä kuva - todettiinpa
sekin, että pienen kokonsa tähden kirja tulee helposti lukaistua.
Todettiin, että kirjassa oli paljon tarkoituksellista tyhjää, mikä ehkä
aiheutti juuri tuota utuisuutta. Laurenia pidettiin mielenkiintoisena ja
itsenäisenä hahmona. Näin kulki keskustelumme pääpiirteissään...

Seuraava Luotaajien kokoontuminen on vasta syksyllä 14.9. kl. 18.00
Pauliinan kotona. Isäntänä ja sihteerinä toimii seuraavaa
kirjaa ehdottanut Sampo. Tuvantarjoaja ehdottaa seuraavaa kirjaa.
Seuraavaksi luetaan Samuel Beckettin Mercier ja Camier (Mercier et Camier).
Toivotan omasta puolestani lehtevää kesää kaikille Luotaajille - viihtykää
Beckettin parissa!

Anne

13.4.2003

Ursula le Guin: Osattomien planeetta (12.4.2003)

 

13.04.2003 - 22:45

Hipsansaa!


Luotaajat tapasivat eilen 12.4. Tintin luona Kruununhaassa. Paikalla olivat
Tarja, Anne, Sampo, Pauliina, Tintti ja Katriina. Osattomien planeetta oli
herättänyt lukijoissa huvitusta ja sitä pidettiin aika kliseisenä, vaikka
teosta arvioitaessa pitääkin tietysti muistaa sen kirjoittamisajankohta.
Anarreksen ja Urraksen vertailu ja yhteiskunnallinen tematiikka koettiin
mielenkiintoiseksi; pohdimme esimerkiksi sitä, onko Anarreksessa kyse
utopiasta vai dystopiasta. Anarreksen nimi herätti ärtymystä - kysehän ei
kuitenkaan ollut pohjimmiltaan anarkistisesta valtiosta. Anarreksen ja
Urraksen naisten jyrkkä vastakkainasettelu tuntui hupaisalta, samoin
feminististen kannanottojen vääntäminen rautalangasta. Totesimme kuitenkin,
että kirjan kaikkia hymyilyttäviä kohtia ei voi sälyttää Ursula le Guinin
harteille, vaan osasyynä kielen tökeryyteen on todennäköisesti huono
kääntäjä. Ankarasta kritiikistä huolimatta kaikki pitivät Osattomien
planeetan lukemista antoisana kokemuksena ainakin siksi, että harva oli
aiemmin lukenut scifiä.


Tapaamisessa oli mukana kaksi ensikertalaista, Sampo ja Pauliina, jotka
molemmat kertoivat hiukan myös lukutaustastaan. Lisäksi Tintti ja Sampo
kertoivat vielä näkemyksiään Rajatapauksista - Tintti piti kirjaa kauniin
eleettömänä, Sampo taas suhtautui siihen ristiriitaisesti, eikä pitänyt
kirjailijan tavasta kuvata asioita.


Seuraavan kerran tapaamme sunnuntaina 25.5. klo 18.00.
Seuraavaksi kerraksi valitsimme Annen neljä maanosaa kattavista
ehdotuksista Don DeLillon romaanin Esittäjä (alkuperäisteos The Body
Artist). Tämä 2001 ilmestynyt amerikkalainen romaani on viime aikojen
lukuvalinnoistamme poiketen ohuen ohut, runsaat sata sivua, joten ensi
kerralla ehkä olemme kaikki kerenneet lukea koko romaanin :)
Seuraavalla kerralla kirjaehdokkaat esittelee Sampo, ja sihteerinä &
tarjoiluvastaavana toimii Anne. Jos ette pääse tapaamiseen, muistattehan
ilmoittaa asiasta sekä Annelle että Tarjalle.
Antoisaa lukukokemusta!
Katriina


Ps. Seuraavaa tapaamista edeltävänä päivänä eli lauantaina 24.5. juhlitaan
Satakuntatalolla mun 22-vuotissynttäreitäni (oikea syntymäpäivä 26.5.), ja
olette kaikki lämpimästi tervetulleita - merkatkaahan kalentereihinne jo
nyt niin kauan kun/jos tuo päivä vielä on vapaa =)