Inka Nousiainen: Arvaa ketä ajattelen (14.9.2012)

Juhlimme kymmenvuotista taivaltamme Elitessä hauskasti kymmenen hengen voimin perjantaina 14.9. Paikkakin oli varsin osuva, sillä Luotaajien ihka ensimmäinen tapaaminen lähes päivälleen kymmenen vuotta aiemmin pidettiin viereisessä talossa, Riinan luona Runeberginkadulla.

Elite-iltamme kruunasi kirjailijavieras Inka Nousiainen. Tunnelma oli vapaamuotoinen, kyselimme monenlaista ja Inka kertoili teoksistaan ja kirjoittamista koskevista ajatuksistaan. Ruoasta nauttiessamme keskustelimme tarkemmin nimenomaan Arvaa ketä ajattelen -romaanista, jonka olimme Inkan suosituksesta hänen teoksistaan valinneet luettavaksemme.

Arvaa ketä ajattelen oli ihastuttanut lukijat erityisesti tunnelmallaan ja kerronnan hienovaraisuudella. Kuten Jani analysoi, kerronta oli niin tiivistä ja osoittelematonta, että lukijan piti olla tarkkana. Jani samastui siihen, miten teoksen maailmassa ei ollut oikeastaan olemassa kuin "me", ei muita - niin maailma lapsuudessa koetaan. Myös Aino piti lapsuuskuvausta helposti samastuttavana, ja omista muistoista tutut pelikortit kantoivat juonta hienosti eteenpäin. Mika nosti esille sen, kuinka vähän vanhempi voi tietää siitä, mitä lapsi ajattelee, ja kuinka yksin ihmiset ovat, vaikka heillä olisikin sisaruksia. Mukana keskustelussa olivat myös Tauno, Pauliina, Riina, Jenni, Mirkka ja minä (Katriina).

Seuraavaksi luettavaksi valitsimme Inkan antamista kiinnostavista vaihtoehdoista David Grossmanin Sinne missä maa päättyy -romaanin. Se on Israelin tunnetuimman kirjailijan kansainvälisesti palkittu teos, joka teki Inkaan äärimmäisen suuren vaikutuksen. Sivuja on noin 600, mutta vakuutuimme siitä, että tämä on luettava. Grossmanin kirjasta keskustellaan 25.10. klo 17 Pamin luona.

Suurkiitos Inkalle vierailijaksemme tulemisesta, ja toivottavasti voimme kymmenen vuoden päästä juhlia taas Luotaajia vähintään yhtä miellyttävissä merkeissä!

Leonie Swann: Murha laitumella (29.8.2012)

Murha laitumella houkutteli yhdeksän luotaajaa puimaan teosta, tosin muutama oli jättänyt kirjan joko kokonaan lukematta tai kuuntelun kesken.  Alun perin kirja valittiin dekkarina kepeäksi kesälukemiseksi. Ajatus siitä, että lampaat yrittävät ymmärtää ihmisten maailmaa oli hyvä, mutta idea ei ihan kantanut loppuun asti. Kiinnostavaa kirjassa oli lampaiden näkökulma ja tapa ajatella. Paikka paikoin kirja onnistui huvittamaan oivallisilla huomioilla ihmisistä. 

Dekkarille ehkä tyypillisiä harhauttavia ja käsittelemättä jääneitä hämäysvihjeitä olisi kuitenkin voinut karsia ja tiivistää tarinaa turhan märehtimisen sijaan. Lisäksi runsas määrä niin lampaita ja kohta myös ihmisiä vaikeutti tarinan alkuun pääsemistä ja hankaloitti varsinkin kirjan kuuntelua. Mietimme myös kirjan epädekkarimaista loppuratkaisua, joka yllätti kyllä osan lukijoista, ja tuotti pienen pettymyksen.  Murha olikin itsemurha ja vähän masentava loppu kepeälle lammastarinalle, joka ei sitten ollutkaan niin kepeä.  Avoimeksi jäi monta yksityiskohtaa ja muun muassa kysymys siitä kuka murhasi ”Kärppä” McCarthyn. Melmoth -lampaan sisäisen äänen synkähköt viisauksien ”joskus yksinolosta on hyötyä” alkuperä jäi sekin vähän epäselväksi. Ehkä Leonie Swannin toinen teos on jatko-osa, josta selviää kesken jääneet villalanganpätkät.

   

Melko nopeasti kirjan teemat oli käsitelty ja keskustelu kääntyi muun muassa kirjan lampaiden huumekokeiluista nuorison huumeongelmien ja muiden toilailujen käsittelyyn koulussa. Puhuimme myös luotaajien kymmenvuotisjuhlista. Päätettiin, että ne pidetään 14. tai 15.9. Mukaan keskustelemaan saadaan kirjailija Inka Nousiainen ja luettavaksi teokseksi valittiinkin Inkan itse ehdottama Arvaa ketä ajattelen. Seuraava luotauskerta on juhlan kunniaksi omakustanteisesti ravintolassa, joksi ehdotettiin mm. Cellaa. 

Sihteröi Riina

Michel Del Castillo: Tanguy, aikamme lapsi (1.8.2012)

Luotaajat tapasivat 1.8.2012 puun alla Kumpulan siirtolapuutarhan lähellä. Paikalla meitä oli seitsemän ja lisäksi myös lapsivahvistus. Keskustelimme Michel Del Castillon teoksesta Tanguy, aikamme lapsi (ilmestynyt ranskaksi vuonna 1957 ja Katri Ingman-Palolan suomentamana vuonna 1959). Keskustelimme aluksi, kenelle teosta voisi suositella. Ajattelimme, että kirja sopisi peruskoulun 9.-luokkalaisille tai mahdollisesti lukiolaisille. Keskustelua herätti myös, voiko sanoa pitävänsä lukemastaan aiheen rankkuuden vuoksi. Pohdimme myös sitä, miten omakohtainen teos on.

Kirjassa seurataan nuoren Tanguy-pojan kehitystä viisivuotiaasta kaksikymmentäkaksivuotiaaksi. Tanguyn vanhemmat ovat eronneet. Hänen elämänsä ei ole muutenkaan helppoa: eräänä päivänä hän joutuu lähtemään äitinsä kanssa pakoon Espanjasta Ranskaan, koska tämä on poliittisesti aktiivinen ja valtaa pitävät oikeistolaiset. Sattumusten kautta he joutuvat Ranskassa vankileirille, vapauduttuaan sieltä he haluavat yrittää pois maasta. Äiti lähtee edeltä Espanjaan, siten heidän tiensä eroavat. Tanguy joutuu keskitysleirille, jossa hänen opastajanaan ja henkisenä auttajanaan toimii Günther.

Keskitysleiriltä pääsyn jälkeen kirjassa kuvataan Tanguyn etsintää (aluksi isoäidin), kahta erilaista koulukokemusta, rankkaa työntekoa (jotta hän pääsisi Ranskaan). Kirjan loppupuolella Tanguy tapaa isänsä. Hän pettyy huomatessaan, kuinka suuresti heidän näkemyksensä elämästä eroavat toisistaan. Tanguyn tapaaminen uudelleen äitinsä kanssa ei ole myöskään onnistunut. ”Tanguy ei uskonut kahteen leiriin jakautuneeseen maailmaan. Hän ei halunnut vihaa.” Kirjan lopussa Tanguy on omillaan, tietynlainen toiveikkuus kuultaa: ”Ehkäpä hän suorastaan pitää elämää kauniina?”. Pidimme kirjan teemoja ajankohtaisina ja ajatuksia herättävinä nykyisessäkin maailmantilanteessa.

Seuraavan kerran tapaamme 29.8.Riinan luona.

Keskustelun kirjasi Jani

Haruki Murakami: Kafka rannalla (18.6.2012)

Tapasimme runsaslukuisina Helsingin Hermannissa maanantaina 18.6. Murakamin maagisrealistisen teoksen kirvoittamina. Keskustelua syntyi runsain mitoin kirjan monista ulottuvuuksista.

Alkutekstiksi luettiin Kafka rannalla -laulu kirjasta, minkä jälkeen seurasi keskustelua kirjan eri tasojen sekoittumisesta. Fiiliskierros yllättäen jälleen siis paisui laajemmaksi kuin ehkä tarkoitus olisi. ;) Aika monia tuntui ärsyttävän kahden erillisen puhujan luvun systeemi, ja kritisoimme myös runsaita länsimaisten klassikkojen intertekstuaalisia viitteitä ja lainauksia. Kaikki eivät ihan avautuneet, miksi ne oli tungettu mukaan kirjaan? Esimerkiksi isän kirous (tapat isäsi ja makaat äitisi ja siskosi) oli hieman hatara. Miksi näin piti tapahtua?

Mietimme myös, miten länsimaalainen kirja lopulta oli. Länsimaalaisuutta ei ehkä ollut kauheasti eritelty. Joidenkin mielestä kirjassa oli myös paljon japanilaisuutta. Pohdimme esimerkiksi metsän merkitystä japanilaisessa kulttuurissa. Joku taisi todeta, että japanilaisuudessa on ehkä länsimaalaisuutta tyypillisempää suhtautua kahden maailman rinnakkaiseen olemassaoloon luonnollisena asiana.

Kirjailijan ja kirjan tyylistä yleisesti pidettiin. Jonkun mielestä sivut loppuivat melkein kesken, lisääkin olisi lukenut! Tyyli oli ehkä arkipäiväisen ja ylevän sekoitusta, joskus ehkä vähän banaalia. Esimerkiksi vaatteiden kuvailua mietittiin: oliko sen yksityiskohtaisuus todellakin niin tärkeää, että jokaikinen korun olemus täytyi kuvata? Entä puberteetin yksityiskohdat?

Totesimmekin kirjan olevan varsinkin Japanissa nuorten lukijoiden suosiossa: ehkä se halusi myös opettaa nuoria myyvästi? Mietimme myös, oliko koko kirja murrosiän myrskyn kuvaamista, 15-vuotiaan kehityskertomus murrosiästä kohti aikuisuutta? 

Joka tapauksessa keskeistä kirjassa oli äidille anteeksiantaminen. Kirjassa sekoittui välillä täysi scifi, välillä kuljettiin täysin normaaleissa vesissä. Joku taisi kysäistä, että loppuiko kirja kuitenkin vähän ilmaan, jäikö se kesken?

Suosikkihahmoiksi aika moni tuntui nostavan Nakatan, jonka kuolema kirjan loppupuolella jopa järkytti. Mietimme, oliko hän todellisuudessa tyhmä vai ei. Ainakin hän oli ainoa, joka oli täysin tyytyväinen elämäänsä. Nakatassa nähtiin henkilö, jonka sisään saattoi päästä hyviä tai pahoja henkiä. Tässä kohdin mietimmekin, kuinka paljon japanilaisia tarinoita kirjaan oli upotettu, mutta joita emme vaan osanneet löytää tai ymmärtää.

Kirja todettiin siis antoisaksi ja Murakamin tyylistä pidettiin. Ehkä mitään lopullista maailmaa syleilevää selitystä emme löytäneet, pientä pettymystäkin saattoi kirja synnyttää, mutta hienosti suurin osa oli reilusta kuudestasadasta sivusta selvinnyt (ja nauttinut)!

Ensi kerralla siis ke 1.8. klo 17 puistossa del Castillon Tanguy, aikamme lapsi -teoksen parissa. Kokoontumispaikasta ehkä lähemmin, jossain Kumpulan maastoissa olisi tarkoitus piknikkeillä!