06.10.2008 - 18:29
Luotaajien syksyinen iltatapaaminen
Pääskylässä hurahti neljän keskustelijan voimin vauhdilla. Milla,
Johanna, Aino ja Pauliina syväluotasivat Claire Castillonin lyhyitä,
karuja äidin ja tyttären välisestä suhteesta kertovia novelleja parikin
tuntia eksymättä sen pahemmin sivujuonteille. Novelleissa selvästi oli
pureksittavaa, vaikka ne olivatkin nopealukuisia ja pinnallisesti
helppoja.
Tarinat olivat kuitenkin rankkoja, niissä ei paljon
toivoa annettu. Muutama niistä toki oli kevyempi, ehkä jotenkin jopa
normaalimpi. Osa novelleista taas oli mielestämme kirjoitettu
“överiksi”. Pohdimme myös sitä, olivatko hahmot liioiteltuja. Jonkun
mielestä päähenkilöt olivat tyhmiä, eivät ymmärtäneet, eivätkä oppineet
tarinan aikana mitään. Novellien loput jäivätkin usein auki; niissä ei
välttämättä ollut mitään käännettä parempaan tai pahempaankaan suuntaan.
Vaikka kertoja (tai kirjoittaja??) herätti joskus toiveen asioiden
suunnan muuttumisesta, kukaan ei kuitenkaan puuttunut äidin ja tyttären
suhteeseen, joka sai joissakin tarinoista täysin makaabereja piirteitä.
Myös isät pysyttelivät taka-alalla: he olivat kenties normaalimpia kuin
äidit, mutta toisaalta käyttäytyivät ikään kuin heitä ei olisi.
Ulkopuolinen kertoja toi novelleihin selkeyttä, mutta usein kertoja oli
jompikumpi päähenkilöistä ja kerronta siten minämuotoista.
Hahmot
olivat juonen kulun takia yksinkertaistettuja, pohdimme. Yleensä toinen
(äidistä ja tyttärestä) oli jotenkin neuroottinen tai epänormaali.
Jotkut novelleista tosin olivat suhteellisen tavallisiakin, esimerkiksi
Häpeä toi jollekin mieleen oman nuoruusajan, jolloin ”joutui” häpeämään
vanhempiaan. Castillon tavoitti siis novelleissaan nuorten omaa
ääntäkin. Tarkemmin luotasimme kahta novellia, Postinjakohetkeä ja
Kymmentä leikkausta kymmenessä vuodessa. Lopuksi luimme kenties
kokoelman normaaleimman ja positiivisimman luokkaretkestä kertovan
Häpeän. Taisimme hiukan kyseenalaistaa kokoelman nimeä, joka oli yhden
novellin nimi, muttei kuitenkaan saman novellin kuin alkuperäisessä
ranskankielisessä kokoelmassa. Itse jäin miettimään, olivatko äidit
sittenkin lapsiaan neuroottisempia ja miksi. Syytä ei tuntunut löytyvän.
Joka tapauksessa taisimme kokoelmasta pitää, joskaan monen sen
novellin lukeminen yhteen menoon ei liene järkevää. Seuraavaksi jatkamme
ranskankielisen kirjallisuuden parissa: Yasmina Khadran Attentaatista
kokoonnutaan keskustelemaan su 16.10. Millan luo Myyrmäkeen. Yhteislähtö
Rautatieasemalta, aikataulujen alta klo 16! Milla toimittaa tulo-ohjeet
lähempänä tätä ajankohtaa. Ja vielä tiedoksi: kannattaa varata kirja
mitä pikimmin, ne ovat kovin kysyttyä kamaa.