4.4.2004

Nuruddin Farah: Elämisen lahja (4.4.2004)

 04.04.2004 - 23:06

Kokoonnuimme juuri minun luonani ja keskustelimme teoksesta Elämisen lahja. Paikalla olivat (tai osa on edelleen:) Tintti, Anja, Mira, Riina ja minä sekä lopuksi myös Pauliina. Teos oli pidetty. Erityisesti pidettiin sen rakkaustarinasta, joka oli yhtä aikaa kaunis ja realistinen, ei siirappinen. Kirjassa olevia uutispätkiä toiset pitivät turhina, mutta suurin osa kuitenkin mielenkiintoisina ja nykyaikaan linkittävinä. Lahjan antamisen teema sai meidät pohtimaan kirjan ulkopuolisiakin kokemuksiamme ja aiheesta lukemiamme analyysejä. Lahjan antamisen kulttuurisidonnaisuus ja systeemien monimutkaisuus oli saanut monet hämilleen lahjanvaihtotilanteissa. Kirjan kritiikki kehitysyhteistyötä kohtaan linkittyy myös lahjateemaan - kehitysyhteystyö kun harvoin on pyyteetöntä, vaikka länsimaalaisina niin saatammekin kuvitella.

Seuraava tapaaminen on sunnuntaina 16.5.Riinan Aasia-aiheisesta teosesittelystä valitsimme luettavaksemme Tong Sun teoksen Punainen lyhty. Teos on pienikokoinen ja siinä on vain 109 sivua, joten nyt ei kellään pitäisi olla ajanpuutteesta kiinni osallistuminen. Kirja kertoo kiinalaismiehen neljästä vaimosta, ja sen pohjalta on tehty suosittu elokuva, jonka myös seuraavalla kerralla ajattelimme katsoa. Jos joku sattuu asumaan ihan videovuokraamon vieressä, voi ilmoittautua mulle, mutta muussa tapauksessa voin käydä hakemassa sen ennalta. Jokainen voisi myös varautua tapaamiseen n. 50 sentin tai euron kolikolla, jotta voidaan jakaa huima kolmen-neljän euron vuokrausmaksu :)

Punainen lyhty -romaanin lisäksi päätimme keskustella muutamasta kiinalaisesta runosta, jotka on poimittu Pertti Niemisen suomennosvalikoimasta Silkkihiukset. Teos oli yhtenä lukuvaihtoehtona ja herätti paljon mielenkiintoa. Jottei jokaisen tarvitsisi hankkia teosta käsiinsä, kirjoitan runot mailini alaosaan.

Olen pyytänyt Luotaajiin yhtä Taiwanissa lapsuutensa asunutta, Kiinan kulttuuria ja kieltä hyvin tuntevaa opiskelukaveriani, joka voi (jos vain pääsee ensi kerralla paikalle) valottaa meitä runojen syvemmistä teemoista ja muutenkin taustoittaa keskustelua ja vastata kysymyksiin.

Huomasin juuri, että unohdimme valita seuraavan kerran kirjanehdottajan, mutta ehdotan että vuorossa olisi nyt Mira, joka ei ole vielä ehdottanut kirjaa, eihän? Kirjanehdottaja siis vastaa myös alun ääneenlukupätkästä: valitsee tuon kerran aiheeseen jollain tavalla johdattelevan tekstin ja lukee sen ääneen. Lisäksi kirjanehdottaja toimii ko. tapaamiskerran sihteerinä ja kirjoittaa tämän tiivistelmän ja infopaketin seuraavasta tapaamisesta. Tarjoiluvastaavanahan toimii uuden käytäntömme mukaan tuvantarjoaja eli ensi kerralla Sampo.
Tapaamisiin,
Katriina

Ne luettavat runot, jotka ovat kaikki Tzu-yeh lauluja:

**

Kun olin sinuun vasta tutustunut,
toivoin jo kahden sydämen yhtyvän -
mistä minä tiesin, ettei siitä valmista synny,
kun sovittaa lankaa rikkonaisiin kangaspuihin.

**
Sen jälkeen kun erosin armaastani,
ei ole kulunut päivää,
                 etten olisi huokaillut.
Korkkipuu kasvaa tiheäksi metsäksi -
miten suru voi kasvaa näin suureksi?
**
Jos istutat lootuksen korkealle mäelle
pääset sen luokse vain takiaislaakson kautta.
Totisesti, yhden kukan takia
saat kahlata vaivojen halki.

**

Eron jälkeen kyynelten virrat yhtyvät.
Ajattelen sinua täynnä surua:
sisukseni ovat silppuna,
maksani hakattu pieniksi paloiksi.

**

Lootuslammen keskellä
on punainen hyvimaja, seiniä vailla.
Kallisarvoisella matolla,
                 jadekoristeisessa vuoteessa
täyttyy syvä rakkautemme.

**

Kuulas kaste pysyy maassa aamusta iltaan,
yön pitkän puhaltaa jäätävä tuuli,
Muistan armastani: hän kaipaa lämmintä ylleen.
Nousevan kuun valossa helskytän kangaspuita.

10.3.2004

Hannu Raittila: Canal Grande (22.2.2004)

10.03.2004 - 23:05

Huom. En saanut Anjan liitettä auki, ei myöskään Pauliina. Anja tai joku toinen, voitteko lisätä tekstin tähän.
Katriina
*
Hei kaikki Luotaajat!


Ylikiireisen elämänmenon vuoksi yhteenveto Hannu Raittilan Canal Granden käsittelystä luonani su 22.2. odottaa edelleen muotoutumistaan. Pahoittelen viestin viipymistä!


Oikeus ja kohtuus on saada tieto seuraavaksi luettavasta teoksesta:
Katriinan esittelemistä mielenkiintoisista Afrikka-aiheisista kirjoista valittiin (kolmen äänen enemmistöllä) somalialaisen Nuruddin Farahin kirjoittama Elämisen lahja.


Helmet-kirjasto-ohjelman mukaan sitä löytyy aika hyvin Helsingin seudun kirjastoista, Toivottavasti saatte pian luettavaksenne!


Terveisin
Anja

18.1.2004

Gertrude Stein: Ida (18.1.2004)

 
26.01.2004 - 22:56

Tässä vihdoinkin postia siitä, mitä Luotaajissa keskusteltiin viime
kerralla. Anteeksi viivästyminen...

Kirjahan oli Gertrude Steinin "Ida", jonka tiimoilta kokoonnuimme minun
luonani. Teos oli ollut helppo lukea Steinin käyttämän yksinkertaisen
sanaston vuoksi; kirjaa kuvailtiin jopa lastenkirjamaiseksi. Tulkinta
kuitenkin osoittautui yleisesti ottaen vaikeaksi, sillä kirja on
kirjoitettu tajunnanvirtaa muistuttavalla tekniikalla ja Steinin symbolismi
aukesi paikoin hankalasti tai ei lainkaan. Lisäksi Stein kirjoittaa
teoksessa kubistisesti, eli tarkastelee samaa asiaa samanaikaisesti monesta
eri näkökulmasta.

Anja olikin perehtynyt mm. kubismiin ja siihen, miten Steinin kielenkäyttö
liittyy kirjallisuuden historiaan ja kertoi meille siitä.

Yhdessä yritimme tulkita joitakin kirjassa esiintyneitä symboleja ja
kohtia. Idasta oli lukijoille syntynyt hyvinkin erilaisia käsityksiä, joten
joidenkin mielestä Ida "sieti" nöyrästi lähes kaikkea, osa oli sitä mieltä,
että Ida teki juuri niin kuin halusi ja keskusteli vain niiden ihmisten
kanssa, joiden kanssa häntä huvitti keskustella.

Mietittiin, mitä kirjassa tarkoittivat
- "lepäily" (kenties seksiä, jopa prostituutiota?)
- eri koirat (mietittiin olivatko koirat ainoita, joihin Ida todella
elämässään kiintyi; toisaalta lopulta aloimme epäillä, että kirjan koirat
kuvasivatkin naisia ja lampaat puolestaan miehiä, sillä koirista ja
lampaista puhuttiin paljon, ja erityisesti koirista kuin ne olisivat
olleet ihmisiä...)
- taikauskosymbolit hämähäkki, käki, kääpiö ja kultakala.
- tuolilta ylös nouseminen

Pohdittiin myös Idan eri (avio)miesten merkitystä ja sitä, oliko heistä
viimeinen, Andrew, todella olemassa vai kuvasiko hän Idassa olevaa
homoseksuaalista puolta.

Anekdoottina kerrottakoon, että seuraavana päivänä menin kuuntelemaan
Steinista kertonutta luentoa, josta sain tietää juuri kyseisessä Luotaajat-
kokoontumisessa (Kiitos!). Siellä luennoitsija sai kuulijat huvittumaan
kertomalla, kuinka "Ida" on kaikista hänen lukemistaan kirjoista
rasittavin, kerronta ei ole koherenttia eikä hän ollut ymmärtänyt kirjasta
mitään. Tämä oli hänen mielipiteensä, mutta ainakin omassa
kokoontumisessamme saimme mielestäni paljonkin irti teoksesta.

Seuraavaksi kirjaksi valitsimme Anjan ehdottaman "Canal Grande -Insinöörin
muotokuva", jonka on kirjoittanut Hannu Raittila. Siitä kokoonnumme
keskustelemaan 22.2. klo 18.00 Anjan luokse.

Terveisin
Helka

30.11.2003

Salman Rushdie: Vimma (25.11.2003)

 
30.11.2003 - 22:51

Luotaajat kokoontuivat taas tiistaina; tällä kertaa käsittelyymme joutui
Salman Rushdien romaani Vimma. Paikalla Tintin luona Rushdieta ruotimassa
meitä oli seitsemän. Suurin osa oli lukenut teoksen kokonaan, osalla
lukuprosessi oli vielä kesken, ja osa ei ollut päässyt vielä alkua
pidemmälle.

Rushdieta pidettiin yleisesti melko vaikeana kirjailijana ja hänen
tapaansa kirjoittaa raskaana. Jonkunlaisia lukuvaikeuksia oli ollut
jokaisella paikalla olleella luotaajalla. Kuten Rushdien muutkin romaanit,
myös Vimma on tekstinä rönsyilevää ja vilisee monenlaisia varsin
korkeakulttuurisia viittauksia, joiden merkitystä pohdimme. Onko Rushdie
keskittynyt liiaksi todistamaan omaa akateemista erinomaisuuttaan ja
kykyään kierrättää luovalla tavalla muiden tekstejä? Luotaajat pitivät
Vimmaa kaikesta rönsyilystä huolimatta kuitenkin taitavasti rakennettuna
ja ehyenä kokonaisuutena. Romaanista jäi lukijalle käteen muutakin kuin
vakuuttuneisuus Rushdien oppineisuudesta.

Vimma herätti keskustelua myös nukketeemallaan ja naispuolisten
henkilöhahmojensa monitulkintaisella täydellisyydellä. Keskustelua käytiin
myös romaanin lopun "fantasiameiningeistä" sekä Rushdien käyttämistä
saippuaoopperamaisista koukuista. Kirjailijan muslimitausta ja teoksen
länsimaisuuskritiikki olivat myös herättäneet mielenkiintoa.
Seuraavan kerran Luotaajat kohtaavat sunnuntaina 18.1.2004 klo 19.
Yhteislähtö on klo 18.35 rautatieasemalta. Nähdään vaikkapa siinä
Minuuttibaarin kulmilla.

Ai niin, se seuraavalle kerralle luettava kirja! Sehän on siis tuo
Gertrude Steinin Ida. :)

-Tarja